Vihersmoothie

Pitäisi ehdottomasti kunnostautua kaikenlaisten vihreiden juttujen tuomisessa päivittäiseen ruokavalioon. Ruokailun yhteydessä siihen en oikein yletä, lautaselle kun pääasiassa eksyy vain salaattia, kurkkua ja tomaattia. Viime keväänä ja kesänä aika hyvin tuli syötyä vihanneksia ja kasviksia, mutta alkuvuodesta takaisin ruotuun pääseminen ei vielä ole yltänyt samalle tasolle. Toki sen kurkun, salaatin ja tomaatinkin syöminen on parempi kuin ei mitään ja moni ei tee edes sitä. 

Viime aikoina olen joitain kertoja surrauttanut itselleni smoothien ja olen pyrkinyt laittamaan mukaan edes jotain vihreää; salaattia tai lehtikaalta.

whiteandfresh5.jpg

whiteandfresh.jpg

Salaatin ja kurkun lisäksi sekaan voi heittää varsiselleriä ja makeutta tuomaan banaania.

whiteandfresh8.jpg

Mantelia ja basilikaa

whiteandfresh1.jpg

Kurpitsansiemeniä

whiteandfresh3.jpg

Jos vihreän ja kasvisten lisääminen tuntuu itselle vieraalta ja kenties ehkä hieman ahdistavaltakin, kannattaa edetä pienin askelin. Kliseisesti vaikkapa porkkana päivässä tai laittaa juurikin smoothien sekaan salaattia. Esimerkiksi mustikoista ja rahkasta tehdyn smoothien joukossa ei paljon salaatti maistu. 

Minä suuntaan tästä labraan kilpparikokeisiin ja reissuun yhdistän mukavan reippaan lenkin raikkaassa kevätsäässä. Aurinkoista torstaita! 🙂

Puhdas+ Caps – kokemuksia

Pari kuukautta sitten sain Hyvinvoinnin Tavaratalosta testaukseen Puhdas+ Caps -tuotteita. Aloittaessa toiveet olivat korkealla ja lupasin teille jakaa kokemuksia sitten, kun purkit on tyhjennetty. Nyt on viimeinenkin kapseli nautittu ja voin jonkinlaista mielipidettä tarjota.

3.jpg

Beauty Kollageeni & Tyrnimarja -jauhe oli miellyttävä kokemus. Ensin toki piti vähän testailla, miten jauhe parhaiten imeytyisi nesteen joukkoon ja sen selvittyä nautiskelin annoksen tunnollisesti päivittäin. Parhaiten jauheen sai imeytymään nesteen sekaan laittamalla ensin jauheen lasiin ja veden päälle. Olin huomaavinani aavistuksen vähemmän couperoottisuutta poskillani ja voisin kuvitella, että tästä olisi ollut pidemmällä käytöllä enemmänkin hyötyä. Jauheen loppuminen aiheuttikin hieman harmitusta. 

4.jpg

Eniten odotuksia ja toiveita minulla oli Vihreä kahvipapu-uutteelle. Painoni on pidempään junnannut paikoillaan ja ajattelin, voisiko tällaisista kapseleista olla buustaavaa vaikutusta. Päädyin annostuksessa siihen, että otin näitä kaksi kappaletta kahdesti päivässä eli yhteensä neljä päivittäin. Etsiskelin ennen käyttöä netistä käyttökokemuksia ja harmittavan moni koki, että nämä eivät toimineet luvatunlaisesti. Avoimin mielin lähdin testaamaan, mutta pakko myöntää, että minuun nämä eivät tehonneet. Ruokavalioni on mennyt syksyn myötä ihan penkin alle ja kenties jopa lattiasta läpi (sitä tuskin hämmästelee kukaan), joten en tiedä kuinka paljon sillä on vaikutusta, etten ole syönyt säännöllisesti ja terveellisesti. En tosin ole juuri lihonutkaan, että ota siitä nyt sitten selkoa, mikä on vaikuttanut mihinkin vai onko. 

Tällaisissa tuotteissa suosittelen ehdottomasti jokaista kiinnostunutta kokeilemaan itse, sillä ei se anna jos ei otakaan. Olemme kaikki erilaisia fyysisiltä ominaisuuksiltamme, joten vaikka tämä ei toiminut itselläni toivotulla tavalla, voi se toimia jollain toisella. Eli jos kiinnostusta silti löytyy, niin lämpimästi suosittelen kokeilemaan. Aina voi yllättyä positiivisesti. 🙂

5.jpg

Sitten kokemuksia kahdesta tuotteesta, joiden vaikutusta on vaikeampi havaita. Uskoa minulla kuitenkin on näihin molempiin eli ubikinoniin ja probiootteihin. Jos mitään akuuttia vatsavaivaa ei ole, niin probiootit tekevät hiljaa hyvää. Söin näitä hiivaprobiootteja kaksi kappaletta päivittäin eli kahden viikon kuurin. Jos olisi ollut mahdollista, olisin ehdottomasti jatkanut näiden päivittäistä nauttimista, sillä vatsan hyvinvoinnista on ehdottoman tärkeää pitää huolta. Hyvinvoiva vatsa ja suolisto kasvattaa vastustuskykyä kokonaisuutena ja monet flunssatkin sun muut pöpötaudit voi ehkäistä sillä, että vatsa on terve.

6.jpg

Ja ubikinonista samat sanat. Näkyvää vaikutusta ei tullut, mutta toisaalta ei näkyvää vaikutusta tule perus vitamiineistakaan. Puhdas+ Caps on hyvä vaihtoehto, jos miettii ubikinonivalmisteita, sillä tästä tuotesarjasta on karsittu kaikki ylimääräinen pois, kuten turhat lisäaineet.

Onko teillä kokemuksia ja mielipiteitä näistä Puhdas+ Caps tuotteista tai muun merkkisistä vastaavista? Käytättekö esimerkiksi säännöllisesti maitohappobakteereja tukemaan vatsan hyvinvointia?

 

Postaus toteutettu yhteistyössä Hyvinvoinnin Tavaratalon kanssa

Puhdas+ Caps

Vaikka elokuu on vielä kesäkuukausi, ollaan vääjäämättä lähestymässä syksyä ja sen myötä arki astuu tiukemmin kuvioihin ja pimeä kausi alkaa. Parin viikon päästä arki muuttuu minullakin ja jaksamista tarvitaan. Peruspilarit on mahdollisimman terveellinen ja säännöllinen ruokavalio, enemmän unta ja toivottavasti myös ainakin hieman liikuntaa. Moni hakee helpotusta elämäänsä vitamiineista ja lisäravinteista, niin myös minäkin. Tällä hetkellä käytössä on sinkki, D-vitamiini, omega3 ja magnesium. Lisäravinnerepertuaariin on kuitenkin tulossa lisäystä, sillä sain Hyvinvoinnin Tavaratalosta testiin Puhdas+ Caps -tuotteita, joita olenkin jo tovin toivonut pääseväni kokeilemaan.

1.jpg

6.jpg

Vatsan ja suoliston toiminnan tapainottamiseen valitsin avuksi Saccharomyces Boulardii (hiiva)probiootin. Valmistetta voi käyttää antibioottikuurin yhteydessä, matkustettaessa tai vaikka ihan päivittäin. Annostus on 1-2 kapselia päivittäin ja ajattelin ottaa yhden kapselin joka päivä, jotta saan mahdollisimman pitkän ja tasaisen kuurin syötyä.

5.jpg

Lisäksi hieman energiaa soluille eli Ubikinonia (koentsyymi coQ10). Hauskan väriset kapselit! 🙂

4.jpg

Seuraava onkin sitten varsinaisen jännä lisäravinne eli Vihreä kahvipapu-uute, jonka kerrotaan tehostavan painonpudotusta. Tällaiset valmisteet jakavat mielipiteitä, mutta itse mielelläni ainakin kokeilen. Pääpaino kuitenkin on terveellisessä ruokavaliossa eikä lisäravinteissa. Nyt lähinnä mietin, miten tätä itselleni annostelisin. Annostus on 1-2 kapselia kaksi kertaa vuorokaudessa. Kummasta olisi enemmän hyötyä; pidemmästä kuurista pienemmällä annoksella vai lyhyemmästä kuurista täysannoksella?

Vinkkejä, anyone?! 🙂

3.jpg

Neljäs tuote, jota sain kokeiluun on Beauty Kollageeni & Tyrnimarja. Kyseessä on jauhe, jota sekoitetaan veden, mehun tai esimerkiksi jogurtin sekaan (1-2 ruokalusikallista päivässä).

”Kalakollageeni on kalasta eristetty proteiini. Kollageeni rakentaa ja  kosteuttaa ihoa ja saa sen näyttämään kiinteämmältä, sileämmältä ja kimmoisammalta. Kollageeni muodostaa 30 % ihmisen elimistön proteiinista ja sitä löytyy erityisesti ihosta. Noin 25 vuoden iässä elimistö alkaa menettää kykynsä tuottaa uutta kollageenia. Kollageenin puute johtaa useisiin ihon ikääntymisen merkkeihin, kuten esimerkiksi ihon rypyt, juonteet ja veltostunut iho sekä couperosa ja pigmenttiläiskät.”

7.jpg

Tänään maistoin jo Beauty Kollageeni & Tyrnimarjaa ja onneksi ei ollut pahanmakuinen. Sekoitin sen ihan vain veteen ja kiskaisin kurkusta alas. Maku muistutti lähinnä laimeaa eiminkäänmakuista mehua. Näin ollen jauheen nauttiminen ei muodostu ongelmaksi. 🙂 

Muiden tuotteiden testaamisen aloitan huomenna tai viimeistään vielä tämän viikon aikana. Yleisen arjessa jaksamisen lisäksi toiveena on vatsan toiminnan tasapainottaminen sekä EDELLEEN ratkaisun löytäminen iho- ja hiusongelmiin. Tukkaa meinaan lähtee vaihteeksi aiempaa enemmän. (sniisk)

Lopuksi vielä tärkeä huomio näistä Puhdas+ Caps tuotteista. Ei piilotettuja täyteaineita, ei säilytys-, maku- ja väriaineita eikä magnesiumstearaattia. Kaikki ylimääräinen on siis karsittu tästä tuotesarjasta. Tuotesarjaan kuuluu vielä muitakin tuotteita ja ne näet täältä!

Testaustuloksiin palailen sitten, kun kuurit on nautittu. 🙂

 

Terveellistä ja energistä viikon jatkoa!

 

Postaus toteutettu yhteistyössä Hyvinvoinnin Tavaratalon kanssa

Kesäkurpitsaviipaleet uunissa

Nyt on se aika vuodesta, kun voi (ja kannattaa jos tykkää) hamstrata kesäkurpitsaa halvalla ja pistää talveksi säilöön. Talvella kesäkurpitsa on hinnakkaampaa. Ainoastaan kerran viime talvena huomasin Lidlissä halpoja kesäkurpitsoja ellen sitten missannut niitä muita tarjouksia. 😉

Keksin tänään kokeilla viipaloituja kesäkurpitsoja uunissa valmistettuna, kun pähkäilin, mitä kasviksia päivälliseeni laittaisin.

1.jpg

2.jpg

4.jpg

Tähän hommaan ei juuri neropattia vaadita vaan niinkin simppelillä ohjeella mennään kuin ”Pese, viipaloi, lado uunipellille, mausta ja sujauta uuniin.” 🙂 Uunin laitoin 200 asteeseen ja viipaleet viihtyivät uunissa noin 20 minuuttia. Tässä vaiheessa huomasin yhdessä viipaleessa hieman palanutta, joten otin viipaleet pois uunista. 

7.jpg

Rapeita en näistä saanut – kuten en bataattiranskalaisistakaan – mutta kyllä vaan olivat hyviä! Mausteina käytin vain suolaa ja pippurista yrttiseosta sekä öljyä. Nyt ripottelin öljyä viipaleiden pinnalle, mutta kaloreita laskeville suosittelen öljyn siveltämistä vaikkapa pullasudilla viipaleille. Näin öljyä kuluu vähemmän. Noin muutenhan kesäkurpitsa on painonpudottajalle varsinainen aarre; annoksessani oli kesäkurpitsaa noin 350 grammaa ja kaloreita vajaa 60. 🙂

5.jpg

Ja niin, sinne pakkaseenkin sain muutaman annoksen kesäkurpitsaa. Lisää tosin täytyy vielä käydä ostamassa, nuohan ei kauaa kestä. 🙂

 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

 

 

Garmin Vivofit aktiivisuusranneke

Olen reilun pari kuukautta testaillut Garminin Vivofit aktiivisuusranneketta, jonka sain yhteistyössä CoolStuffin kanssa. Kaipasin jonkinlaista motivaattoria ja oman aktiivisuustasoni laskuria ja tähän aktiivisuusranneke on näppärä laite.

1.jpg

Garminin aktiivisuusranneke tarjoaa itselleni sopivan määrän toimintoja ja esittelenkin ne teille. Ensimmäisenä vuorokauden aikana kertyneet askeleet. Ranneke reagoi myös reippaisiin kädenheilautuksiin, mutta virhemarginaali on kestettävissä, sillä toisaalta sitten ihan pienet liikahdukset muutoin eivät rekisteröidy välttämättä. Askelmäärä on hyvin suuntaa antava ja ihan täysin virheettömiä laskelmia tekeviä mittareita ei kai ole olemassakaan. Vivofit antaa jokaiselle päivälle tavoiteaskelmäärän sen mukaan, mitä tietoja itsestään laitetta käyttöön ottaessa sille määrittää (ikä, paino, tavoite yms.).

3.jpg

4.jpg

Yllä olevassa kuvassa on askelmäärä, joka vielä tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi. +-merkki lukeman perässä tarkoittaa, että tavoite on ylitetty. 451 askeleella olen siis esimerkkipäivänä mennyt yli tavoitteen (GOAL+). Kokonaisaskelmääräni oli vajaa 6000. Yleiset suositukset sanovat kuntoa ylläpitäväksi päivittäiseksi askelmääräksi noin 10 000 askelta. Minullahan se ei täyty lähellekään (ehkä paras ollut 8000-9000 askelta tänä aikana, kun olen aktiivisuusranneketta testannut). Noloa? 😉 No joo, elämäntilanne on vähän kimurantti, joten osa selittyy sillä. Mielenkiinnolla kyllä odotan lukemia, kun liikkumiseni aktivoituu ja kasvaa. 🙂

Rannekkeen näytössä liikkuminen muuten tapahtuu tuota näytön oikealla puolella olevaa nappulaa painamalla. Yhdellä painalluksella siirtyy aina seuraavaan lukemaan. Alla näkyy esimerkkipäiväni kilometrit.

6.jpg

7.jpg

Kuljetun matkan jälkeen vuorossa on kulutettujen kaloreiden kokonaismäärä (kuva yllä). Lukemat ovat sen verran isoja, että mietin, olisiko tämä peruskulutuksen energiaa? Ollaan nyt hieman mysteerisillä aihealueilla ymmärrykseni ja osaamiseni osalta, mutta tämä uskoakseni laskee nyt kalorimäärää muulla tavalla kuin askeleisiin käytetyn energian osalta. 5000-6000 askeltahan ei tosiaan kuluta noin paljoa energiaa. Jos joku nyt tajuaa mistä puhun ja osaa antaa nimen tälle ”kalorinkulutuslajille”, niin olisin aika iloinen. En taida itse jatkaa tästä enempää, etten vedä ihan överiksi spekulaatioiden kanssa. 😀

8.jpg

Seuraavaksi napista saa näkymään kellonajan ja päivämäärän. Päivämäärästä ei nyt ole kuvaa, sillä se vain vilahtaa näytössä eikä jää näkyviin niin kuin muut lukemat.

10.jpg

Garmin Vivofit aktiivisuusrannekkeessa on säädettävä ranneke ja pakkauksen mukana tulee myös toinen pienempi ranneke, jotta varmasti löytyy kaikin kokoisille ranteille sopiva mitta. Itselleni pieniranteisena sopi kyllä tämä jo kiinni oleva ranneke, mutta on lähes ”tapissa”. Ranneketta on myös saatavissa eri väreissä. CoolStuffilla on väreinä mustan lisäksi vihreä, liila, harmaa ja sininen. Itse valitsin mustan, käy lähes kaiken väristen vaatteiden kanssa herättämättä suurempaa huomiota.

Mukana tuli myös USB ANT Stick™, jonka avulla voidaan yhdistää Vivofit aktiivisuusranneke tietokoneeseen ja synkronoida tietoja Garmin Connect -palveluun. Siellä on kiva käydä tarkastelemassa tilastoja, kurkistelemassa unikäppyröitä ja osallistua vaikkapa haasteisiin. Synkronointi toimii myös mobiilisti Bluetooth-yhteyden avulla. Synkronointi tapahtuu painamalla rakennekkeen nappulaa pohjassa niin kauan, että näyttöön ilmestyy sana ”SYNC”.

11.jpg

Ranneke tosiaan mittaa halutessasi myös unenlaatua. Unitoiminto laitetaan päälle nukkumaan mennessä painamalla rannekkeen nappulaa niin kauan, että näyttöön ilmestyy sana ”SLEEP”. Sitten vain nukkumaan – ranneke mittaa öisen liikehdinnän perusteella miten rauhallista/rauhatonta uni on – ja aamulla nappia painamalla palaudutaan yömoodista.

Garmin Vivofit patistaa myös liikkumaan muutenkin kuin näyttämällä otetut askeleet ja jäljellä olevan askelmäärän tavoitteeseen. Näytön yläreunaan ilmestyy punainen viiva/palkki, kun ranneke huomaa, että on ollut liian kauan (tunnin) paikoillaan. Palkki kasvaa katkoviivalla aina 15 minuutin välein ja katoaa, kun on taas liikkunut tarpeeksi. 

Aktiivisuusranneke on vesitiivis eli sen kanssa voi käydä myös suihkussa ja uimassa. Ainoastaan veden alla rannekkeen nappulaa ei suositella paineltavan eikä ranneke mittaa uitua määrää. Itseäni se ei haittaa, pääasia on, että ranneketta ei tarvitse ottaa välillä pois ja siten se ei myöskään unohdu ranteesta kovin helposti. 

Aktiivisuusranneke on oman kokemukseni perusteella hyödyllinen ja ehdottomasti sellaiselle, joka ei välttämättä sykemittaria tarvitse, mutta joka kaipaa kuitenkin jonkinlaista motivaattoria liikkumiselle ja haluaa seurata miten ja kuinka paljon päivän aikana liikkuu. Vähemmän kuin sykemittari, mutta enemmän kuin perus askelmittari! Laitteeseen on toki myös mahdollista hankkia erillinen sykevyö, jolloin sykkeiden mittaaminenkin onnistuu. Jos sinulla on useampi Garminin laite tai haluat hankkia useamman, niin niiden hallinnointi on helppoa Garmin Connect -palvelussa. Vain yksi tili, johon voi liittää useamman laitteen. Käyttöönotto ja synkronointi on myös tehty todella helpoksi, tällainen tekniikan poropeukalokin osasi ohjeiden mukaan saattaa rannekkeen käyttökuntoon. 😉

Onko teillä kokemuksia aktiivisuusrannekkeista ja jos, niin koetteko hyödylliseksi vempaimeksi? Minä olen jatkossakin kyllä tyytyväinen aktiivisuusrannekkeen käyttäjä. 🙂 Ja jos tästä Garminin aktiivisuusrannekkeesta tulee jotain kysyttävää (mitä en tajunnut kertoa), niin pistäkäähän kysymystä vaan tulemaan. 

 

Postaus tehty yhteistyössä CoolStuffin kanssa

Päivän ruoat

Voisi pitkästä aikaa kurkistaa päivittäin syömääni ruokaan. Tänään on varsin normaali sisältö ruoissa. Ihan hyvä näin, tässä on yllättäen kesä vähän vaikuttanut ruokavalioon ja vaikka perus runko on kunnossa niin vähän turhan paljon on tullut myös herkuteltua. En silti ole moksiskaan, sillä kuten sanottu, runko on kuitenkin vielä hyvä suurimmaksi osaksi. Paino on ruokavaliomuutoksen jälkeen pudonnut tosi vähän, mutta kyllä vartalossa huomaa silti kutistumista ja olokin on parempi ja ”sutjakkaampi”.

Kuvankaappaus%202014-7-11%20kello%2020.3Kuvankaappaus%202014-7-11%20kello%2020.3

Syön aina runsaan aamiaisen, kevyen lounaan, maltillisen välipalan ja päivällisen. Iltapalaa en syö, sillä päivällisen syön niin myöhään illalla (20:30 – 22) ettei iltapalalle ole enää tarvetta. 

Alla vähän infoa tämän päivän ruokien sisällöistä eli kasvisten määrästä, energiansaannin tasapainosta sekä herkkujen ja kuitujen määrästä. Kiloklubissa tavoitteena on saada nuo pallerot vihreiksi ja tänään sattui tavoitteet toteutumaan. Monesti palleroista osa on keltaisia ja välillä energiapallo on punaisella, kun olen syönyt liikaa (?) proteiinia. 😀

Kuvankaappaus%202014-7-11%20kello%2020.3

Kuvankaappaus%202014-7-11%20kello%2020.4

Kuvankaappaus%202014-7-11%20kello%2020.4

Kuvankaappaus%202014-7-11%20kello%2020.4

Ja alla vielä tiivistelmä.

Kuvankaappaus%202014-7-11%20kello%2020.3

Päivittäiseksi kilokalorimääräksi omien antamieni tietojen perusteella Kiloklubi on laskenut minulle 1558 kcal. Aika usein tämä toteutuukin pienellä virhemarginaalilla. Tänään näemmä hiilareita on tullut syötyä makroista eniten, se saisi olla kyllä hieman pienempi. Silti en stressaa. Pääasia on se, miten asiat tekee 90% ajasta, ei se miten ne tekee 10% ajasta. 🙂

Mutta nyt täytyy mennä, parsakaali jo tuolla ilmoittelee valmistumisestaan (illallisaika). Kivaa perjantai-iltaa kaikille!

 

Bataattiranskalaiset

Tässä keväällä alkaneen ruokavaliomuutoksen myötä olen tutustunut useampiin ruoka- ja terveysblogeihin ja -artikkeleihin. Sieltä bongasin bataattiranskalaiset ja vihdoin sitten ostin elämäni ensimmäisen bataatin ja päätin astua tuntemattomalle maaperälle tehden bataatista ranskalaisia. Oma bataattini oli reilu 600 grammainen mötikkä.

1.jpg

Kuoriminen oli huomattavasti haastavampaa kuin perunan ja sai aika ronskilla kädellä vedellä. Myös leikkaaminen oli enemmän voimaa vaativaa kuin raa’an perunan. Suoriuduin kuitenkin kunnialla ja sain bataatin paloiksi. 

2.jpg

4.jpg

Leikkasin bataatin pitkittäiksi tikuiksi ranskalaisten malliin. Kippasin tikut muovipussiin, lorautin pari ruokalusikallista oliiviöljyä sekaan suolan kanssa. Sitten vaan ravistelin pussia – vähän kuin Mäkkärissä aikoinaan ranskalaisia paperipussissa El Maco -mausteen kanssa. 😉

5.jpg

Uuni 225 asteeseen (tämän voi tehdä jo projektin alussa, itse en osannut arvioida valmistelutöiden kestoa ja siksi vasta tässä vaiheessa napsautin uunin päälle) ja bataattiranskalaiset leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kannattaa katsoa, etteivät ranskalaiset olisi kovin pahasti päällekkäin.

7.jpg

Ohjeita löytyy bataattiranskalaisille netistä paljon ja paistoaika vaihtelee niissä 15-30 minuuttiin. En lopussa katsonut kokonaisaikaa, mutta vartin kohdalla päädyin antamaan niiden olla vielä tovin uunissa ja veikkaan, että kokonaispaistoaika oli jossain 25 minuutin kieppeillä. 

Omani saivat hyvin väriä pintaan eivätkä palaneet vaikka siltä hieman osa näyttääkin.

8.jpg

Maku oli aivan älyttömän hyvä ja näitä voisi napostella ihan pelkästäänkin, meinasi päivällisellä jopa rakastamani lohi jäädä syömättä kun haarukoin bataattiranskalaisia suuhuni. 🙂 Bataattiranskalaiset maistuvat kuin makeille perinteisille ranskalaisille. Nämä jäävät ehdottomasti kyllä ruokavaliooni. Ainoa negatiivinen puoli oli se, että en saanut näistä rapeita vaan jäivät pehmeiksi. Millähän sen rapeuden saisi aikaiseksi? Olisikohan öljyllä jotain tekemistä asian kanssa?

 

Banaaniletut (jauhottomat)

kuva%205.jpg

Innostuin taannoin kokeilemaan paljon kehuttuja jauhottomia ja viljattomia banaanilettuja. Taikina on niinkin monimutkainen, että sisältää vain banaania ja kananmunia. En muista, montako banaania ja munaa ekalla kerralla käytin, mutta nyt pistin taikinan kasaan yhdellä banaanilla ja kahdella kananmunalla. Netti on pullollaan hieman erilaisia variaatioita. Hienosti kuohkean taikinan sain laittamalla ainekset blenderiin, mutta taikinan saa tehtyä myös sauvasekoittimella. Käsin vispattuna saattaa taikina jäädä hieman kokkareiseksi.

kuva%201.jpg

Sekaan heitin hieman kanelia. Vaniljasokeria olisi voinut myös lisätä, mutta banaani tuo kyllä mielestäni tarpeeksi makeutta taikinaan. Viimeksi paistoin lettuja oliiviöljyllä, nyt päätin käyttää kookosöljyä. 

kuva%202.jpg

Ekalla kerralla tein sen virheen, että yritin paistaa isoja lettuja. Juuei!

Pienellä kauhalla laitoin paistumaan pieniä lettuja. Normaalikokoiselle (isolle?) pannulle mahtui kerrallaan kolme länttiä. Paistosatseja oli neljä eli siis taikinasta tuli 12 minilettua.

kuva%203.jpg

kuva%204.jpg

Lettujen kanssa mustikoita ja näin sai kivaa vaihtelua lounaaseen. Koko satsissa kaloreita oli noin 250 + paistoöljyt ja mustikat päälle. Ei paha. 🙂

Ensimmäinen vihersmoothieni

Tällä viikolla uskaltauduin ensimmäistä kertaa tekemään ja maistamaan vihersmoothieta. Lähdin helpoilla aineksilla liikkeelle ja valitsin vihreäksi friséesalaattia ja kurkkua. 

1.jpg

Vihreiden kavereiksi banaania ja mustikoita. Kaikki blenderiin ja mukaan vielä noin desi vettä tai halutessaan vaikka kivennäisvettä.

3.jpg

Tätä voin suositella muillekin, jotka vähän jännittävät vihersmoothieita. Ei maistunut salaatille eikä kurkulle. 😀

7.jpg

Koristeeksi heitin vielä mintunlehtiä. Seuraavana päivänä tein samanlaisen smoothien, mutta heitin blenderiin vielä tuoretta minttua enkä tyytynyt vain koristelemaan. 🙂

Ohje

1 banaani

100 g mustikoita

puolikas nippu friséetä (100 g:n pakkaus)

1/3 tai 1/2 kurkkua (riippuen kurkun koosta)

n. 1 dl vettä

tuoretta minttua (jos tykkää)

 

Äsken tein toooosi hyvän smoothien välipalaksi ja senkin ohjeen voin laittaa tänne, jos mielenkiintoa riittää? Ja ihan tosi tosi mielelläni ottaisin teiltäkin vastaan kivoja smoothiereseptejä, niitä kun on yhtä paljon kuin smoothien juojiakin ja enemmänkin. 🙂 Mitään kummosempia superfoodeja mulla ei ole näihin käytettävissä, mutta voihan ne jättää poiskin. Itselleni on tosi vaikea ryhtyä lounaan valmistamiseen, jokin siinä tökkii, joten olen suosiolla päättänyt syödä lounaaksi vain kevyen smoothien ja ehkä välillä jotain pientä siihen kaveriksi. Turhahan sitä lautasta on täytellä väkisin kananmunilla ja porkkanoilla, jos tökkii. Ruokailun kun pitäisi kuitenkin olla enemmän nautinto kuin tuskainen suoritus. 🙂