Blogger's Inspiration Dayn kuvausseinällä!

Indiedays Blogger’s Inspiration Dayn viralliset kuvat on nyt julkaistu. Pääsin ensimmäistä kertaa kuvauttamaan itseni kuvausseinällä – parin vuoden takaisessa gaalassa KlausK:ssa en jostain syystä tullut menneeksi kuvausseinälle. Nyt sekin neitsyys on menetetty! 😉

kristaluoma_id-24.jpg

kristaluoma_id-28.jpg

Kuvat: Krista Luoma Photography

Olen kiitollinen, että ujona uskalsin lähteä paikan päälle ja sain tavata paljon tuttuja sekä uusia kasvoja blogien takaa. Nähdäänkö taas pian? <3

 

Elämäni aakkoset

Tartunpa Miialta saamaani Elämäni aakkoset -haasteeseen. 🙂

IMG_8655.jpg

A = Aamukahvi – Sitä odotan jo heti edellisen päivän iltapäiväkahvin jälkeen.

B = Byrokratia – Ilman ei kai yhteiskunta pärjäisi, mutta se pirulainen vaikeuttaa elämääni varsin paljon.

C = CASA Blogit – Blogikotini ollut kutakuinkin kaksi vuotta.

IMG_9357.jpg

D = Dekkari – Olen viime syksystä lähtien nautiskellut televisiossa lauantai-iltaisin näytettävistä ruotsalaisista dekkareista. Wallander loppui ja nyt seuraillaan Johan Falkin touhuja. Sillan uutta tuotantokautta odotan kovasti!

E = Erittäin tärkeä henkilö elämässäni

F = Fobia – Kärsin kahdesta varsin voimakkaasta fobiasta; ampiais- ja oksennusfobiasta.

IMG_9354.jpg

G = Garmin Vivofit aktiivisuusranneke – Ollut pitkästä aikaa aktiivisesti käytössä, siitä on hyvä seurailla omaa aktiivisuutta ja kyllä se punaisella herjaviivalla vähän komenteleekin liikkumaan. 😉

IMG_3279.jpg

H = Helsinki – Synnyin- ja kotikaupunkini. Rakas <3

IMG_5106.jpg

I = Isä – Kova ikävä on. En ole vuosiin kovinkaan paljon itkenyt, mutta jouluna aukesi lukko ja sen jälkeen olen itkenyt vähän väliä, milloin mistäkin syystä. Isän menetys on herkistänyt minut kokonaisvaltaisesti. Edessä on vielä isän hautaus, se tapahtunee joskus keväällä tai kesällä.

J = Jope Ruonansuun ”Enkeleitä toisillemme”

IMG_9288.jpg

K = Koti

IMG_9497.jpg

L = Lukko – Vaikka itkulukko on auennut, niin muut lukot ovat lukittuneet entistä tiukemmin. Nykyään on todella vaikea keksiä sanoja niin puhuttaessa kuin kirjoittaessa. Saatan vääntää jotain tekstiä ikuisuuden, miettiä yksinkertaisiakin sanoja ja lauseita. Näidenkin aakkosten keksimiseen meni pieni ikuisuus. Ehkä se johtuu voinnistani ja elämäntilanteestani. Olen verbaalisesti aika lahjakas (?) ollut aina ja olenkin tällä hetkellä varsin turhautunut kyvyttömyyteeni muodostaa sanoja, lauseita, kokonaisuuksia – kaikki vain hajoilee päässäni.

IMG_3598.jpg

M = Meri – Sen äärelle on päästävä joka kevät, kesä ja syksy. Joskus jopa talvisin. Ja jos ei pääse, niin tärkeää on, että se kuitenkin on tuossa lähellä.

IMG_5568.jpg

N = Normaalius – Usein kysytään, mitä normaalius edes on, kun joku toivoo olevansa normaali. Sanotaan, että normaalia ei olekaan. Sillä yritetään lohduttaa heitä, jotka kokevat olevansa jotain muuta kuin muut – epänormaaleja. Minä haluaisin olla normaali. Ei sillä, että haluaisin takaisin tietynlaiseen oravanpyörään ja yhteiskunnan asettamaan muottiin, mutta haluaisin olla terve. Haluaisin voida hyvin tai edes mukiinmenevästi. Haluaisin kyetä edes johonkin, mihin ne yleisesti normaaliksi käsitettävät ihmiset kykenevät. Haluaisin elää ihan tavallista, normaalia arkea normaalien ihmisten tavoin. 

O = Odottaminen – En siedä enkä kestä odottelua. Yritän olla joka paikassa ajoissa, mutta en liian ajoissa, sillä elimistöni ei jostain syystä odottelua kestä. Vatsaa alkaa vääntämään ja levottomuus kasvaa. Siksi en myöskään pidä myöhästelystä.

P = Projekti ”Puhtaalta pöydältä” – Aloitin kodissani kaappien ja komeroiden läpikäymisen ja yritän hankkiutua eroon kaikesta turhasta. Projekti lähti liikkeelle keittiön tasoista ja siirtyi eteisen kautta makuuhuoneeseen. Raivaus ja järjestelyt on makuuhuoneen kaapeissa yhtä kaappia lukuunottamatta tehty. Tämä kaappi sai kokonaan uuden niin sanotun toimenkuvan, joten se vaatii hieman enemmän hommaa. Lisäksi siihen vaikuttaa jonkin verran myös isäni tavaroiden läpikäyminen. Jos projekti kuitenkin makkarissa kamalasti meinaa venyä, niin esittelen sen täällä blogissa vaikka sitten ilman sitä viimeistä kaappia. 😀

Q = Quotes – Jotkut lainaukset, tekstit yms. vain kolahtavat. Niillä monesti ilmaisen omia tunteitani. Niin helppoa, kun ei itse tarvitse keksiä lausetta, joka kuvaisi juuri sen hetkistä tunnelmaa. 🙂

R = Remissio – MS-tautini on ollut hissukseen eli remissiossa melkein kuusi vuotta. Kiitos siitä hyvälle lääkkeelle, joka on tehokas ja joka – luojan kiitos – ei aiheuta juurikaan haittavaikutuksia, vaikka nämä lääkkeet erittäin yleisesti niitä aiheuttavat. Olen siis onnekas sairas. <3

S = Satakieli – Kevään ja alkukesän kaunein ääni, satakielen laulu.

T = Terveys – Nyt ollaan niin fyysisesti kuin psyykkisestikin aika pohjalla, mutta jostain kaiken tämän pohjamudissa tarpomisen keskellä sain kuitenkin sen verran voimaa, että olen ihan tosissani alkanut babystepseillä parantamaan vointiani. Ruokavalio on parhaiten kuosissa ollut jo alkuvuodesta asti, mutta nyt täytyy lisätä liikuntaa. Painokin on hieman pudonnut ja toivottavasti jatkaa matkaa edelleen alaspäin. Alan ammattilaisille aion laittaa kovan kovaa vasten ja vaatia, että nyt hitto soikoon tälle päänupille pitää tehdä jotain. Nyt tai ei koskaan! Rrrräyh! 😉

U = Uni – Olen aina ollut illanvirkku ja aamuntorkku, paitsi ihan skidinä. Silloin heräsin kukonlaulun aikaan ja oli turhauttavaa, kun kaikki kaverini olivat aamuntorkkuja. Nykyään yritän kuitenkin nousta suhteellisen ajoissa aamuisin ja kello soikin joka aamu, oli arki tai pyhä. 

V = Volbeat – Ehdoton lempparibändini ja keikalle pitää päästä aina, kun bändi on Suomessa.

IMG_9381.jpg

W = White & Fresh – Blogini, jota on nyt kolme ja puoli vuotta kirjoitettu. Blogi on nostanut minut monesta suosta ja antanut kaikin puolin paljon muutoinkin. Nyt vaan odotetaan kirjoituslukon aukeamista, jotta pääsee taas vauhtiin. 🙂

X = X-tekijä – Se juttu tai jutut, mitä elämääni vielä haluaisin.

Y = Ystävät – (Psyykkisen) sairastumisen myötä ystävien merkitys on muuttunut ja kasvanut. Lisää muutosta arvomaailmaani tuli syksyn ja isäni kuoleman myötä. Jotenkin vain ystävissäni arvostamani ja kaipaamani asiat konkretisoituivat. Ymmärsin, mitä tarvitsen ystäviltäni ja valitettavasti tämän myötä jouduin kokemaan myös luopumista. Sen sijaan ne muutamat ystävät, jotka ovat ymmärtäneet, tukeneet ja hyväksyneet sen, että en ehkä koskaan tule olemaan vanha minä, ovat minulle aiempaakin tärkeimpiä. He voivat tiukastikin sanoa, jos siihen on tarvetta. He reagoivat, jos meinaan erakoitua liikaa. Ja he tietävät, mitä minulle merkitsevät silloinkin, kun en välttämättä jaksa pitää yhteyttä tiiviisti tai vastata puhelimeen. Tästä voisi kirjoittaa vaikka miten pitkät pätkät juttua, mutta ehkä siitä sitten myöhemmin.

Z = Zeppeliini – Näitä näin 80-luvulla taivaalla lapsuudenkotini ikkunasta. Piti ihan äidille soittaa etten vain ole omiani kuvitellut. Siinä sitten muisteltiin ja vähän googletettiinkin ja kyllä, en minä ihan hullu vielä ole. 😀 Kyllä niitä ilmalaivoja taivaalla joitakin näkyi, ei tosin varmasti niitä aivan alkuperäisiä järeitä versioita.

Å = Edustaa aakkosissa haavettani asua joskus Tukholmassa – Jostain syystä olen AINA Tukholmassa käydessäni tuntenut jonkinlaisten tunteen siitä, että olen tullut toiseen kotikaupunkiini.

Ä = Äiti

Ö = Öljy – Säikähdin aika paljon, kun kuulin kolesteroliarvojeni kohonneen hieman liikaa. Noin pääosin rasvojen käyttö on hallinnassa, lähinnä käytän vain oliiviöljyä. Hyvin vähän käytän kookosöljyä tai voita, maksimissaan teelusikallinen päivässä. Juuri nyt en tosin käytä yhtään, olen ihan huomaamattani jättänyt sen pienenkin määrän käyttämättä vaikka ei tarvitsisi. Lisäksi olen ottanut nyt muutamia päiviä kuurina kalaöljykapseleita. Herkkuja pyrin syömään maksimissaan kerran viikossa. Vielä parempi, jos pystyn venyttämään välin kahteen viikkoon. Satunnaiset tapahtumat/iltamat/tmv. ovat sitten asia erikseen. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä teen 90 % ajasta. 🙂

Onks tukka hyvin?

On se. Juuri kävin pätkäsemässä neljän kuukauden aikana kasvaneet sentit ja nyt kelpaa taas hetken olla.

IMG_8862.jpg

IMG_8857.jpg

Luovuin pitkistä hiuksista ja päähäni lähes kasvaneesta sotkunutturasta syyskuussa, kun halusin tehdä kaikkeni, jotta hiustenlähtö vähenisi. Tällä linjalla päätin jatkaa vielä.

 

Kuulumisia

Meillekin tänne Helsinkiin on vihdoin tullut talvi! <3 🙂

tumblr_mg7jwq3sP41rogngso1_500.jpg

Avasin myös ensimmäistä kertaa aikoihin radion, ihana kuunnella musiikkia. 🙂 Onni on Tivoli Audion Model One <3

Tartuin tänään myös ensimmäistä kertaa varmaan pariin vuoteen kirjaan, jota ajattelin pikku hiljaa lueskella ja tutustua aiheeseen. Kyseessä on Kimmo Takasen ”Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta”.

tumblr_mbl8q991j61rogngso1_500.jpg

Olen myös viettänyt aikaa katsoen Netflixistä muutamankin ihmisen suosittelemaan sarjaa Suits. Hauska ja koukuttava sarja, suosittelen kurkkaamaan jos teillä on Netflix. Tosin pakko antaa koukutusvaroitus. 😉

tumblr_mb9pvfy8Te1rogngso1_500.jpg

Puhelimeni on temppuillut menneen syksyn aikana aika paljon. Oliskohan alkanut Bluetooth-yhteyden takkuamisella syksyllä eikä kuvien siirto vain toiminut. Olin aika pulassa silloin, koska piuhan ja HTC:n minkälielatausohjelman kanssa kuvien siirto ei toiminut, vaikka niinhän sen pitäisi olla kaikkein yksinkertaisinta. Eikö? Onneksi tämä ongelma oli lyhytkestoinen.

Syksyllä hankin puhelimelleni myös ihanan nahkakotelon, mutta eihän sitä voinut käyttää sillä puhuessa puhelimeen puhelimen ollessa kotelossa teki puhelin ihan omiaan. En tiedä osuiko jokin kohta näytössä koteloon ja puheluiden aikana puhelin surffaili pitkin nettiä ja eleli ihan omaa elämäänsä. No, poistin kotelon käytöstä (sniisk, se oli niin magee) ja silti ongelmat ovat jatkuneet. Puheluiden aikana puhelin edelleen surffailee netissä, pistää itseään puheluiden aikana mutelle ja kaiuttimelle. Ja kruununa kaiken päälle ei pidä asetettuja asetuksia. Mulla on salainen numero, joten jos haluan (ja yleensä haluankin) että numeroni näkyy soittaessa on se erikseen asetettava näkymään. Puhelimeni kuitenkin on tehnyt minulle kiusaa ja itsekseen vaihdellut asetuksen takaisin ”operaattorin mukaiseen” tilaan, jossa numeroni ei näy. Olenkin saanut lähimmilleni soittaessa lisänimen tuntematon.

”Jaahas, tuntematon soittaa taas”

”No mutta moikka tuntematon”

😀

tumblr_mb40vcS4nt1rogngso1_500.jpg

Meni hermot ja päätin käydä Elisalla kertomassa ongelmista. Päätettiin laittaa puhelin huoltoon, mutta enhän ollut tietenkään tajunnut ottaa back uppeja joten menin kotiin hommiin ja vein puhelimeni eilen sitten myymälään uudelleen. Elisa on ystävällisesti antanut myymälöille joitakin kappaleita lainapuhelimia ja huollon ajaksi puhelimen saa lainaan viidellä eurolla – jos puhelimia nyt sattuu olemaan. Torstai-iltapäivänä olisin saanut lainaksi jonkun vanhan älypuhelinmallin, perjantaina lainapuhelimia ei ollut jäljellä. Parin sekunnin ajan mietin, mitä tehdä ja päädyin kuitenkin jättämään puhelimen huoltoon, onhan se saatava kuntoon. Oli muuten aika kornia kun myyjä varmasti tajusi ettei mulla ole puhelinta nyt sitten, niin tilanteen lopuksi kysyi mihin numeroon voivat sitten ilmoittaa huollon valmistumisesta… hmm… ;D

Sain äidiltäni lainaksi jonkun aataminaikaisen nokialaisen, jolla voin nyt soittaa ja tekstailla. Pääasia, että jos läheisille sattuu jotain, niin mut saa kiinni. Maanantaina mun pitäisi saada kaverilta lainaan vuoden 2008 Samsung, jolla voi jo tehdä jonkinlaisia älyllisiä juttuja vaikkei uusinta uutta olekaan. 🙂 Mutta uskokaa vaan, miten orpo ja onneton fiilis on, kun ei ole totuttua tekniikkaa käsillä. Muutaman tunnin kun olin kokonaan ilman puhelinta, niin johan tajusi mihin kaikkeen puhelinta käyttääkään. Ja nyt kun voisi ottaa kuvan kauniista talvisesta maisemasta niin eeeeih, ei tolla möttiäisellä mitään sellaista voi tehdä saati laittaa kuvaa vaikkapa instagramiin. 😉

tumblr_mcpeyg15x61rogngso1_500.jpg

Ruokailuni on muuten sujuneet paremmin kuin osasin odottaa. Herkkuhimoa on ollut, mutta vain pari kertaa olen jotain herkkua syönyt – nekin kylässä. Muutoin olen yrittänyt syödä tasaisemmin ja terveellisemmin päivän mittaan. Viikon aikana olen tehnyt kinkkukiusauksen joka toimikin kuvituksena Muutos ruokailutottumuksiin -postauksessani ja lisäksi tein ihan perus makaronilaatikon – joskin maidottomana, jollaisena sen teen aina – ja nämä ruoat ovat riittäneet koko viikoksi. Katsellaan miten tämä tästä jatkuu. 🙂 Ja hei, vastaan kaikille yllä mainittuun postaukseen kommentoijille, anteeksi että on kestänyt ja takunnut vastailu!

tumblr_m9q4x69Qfy1rogngso1_500.jpg

Mielessä pyörii sisustuksen osalta kylpyhuone, jonka suhteen päässäni on joitakin ideoita. Ideat koskevat lähinnä säilytystä, tosin mitä muutakaan siellä voisi tehdä. 😉 Ensimmäiseksi täytyy kuurata kylppärin lattia. Tänne muuttaessani pesin lattian harjalla, mutta silti lattiaan jäi valkoisia läikkiä. Lienevät jotain kalkkisaostumia tms. Mitenköhän ne saisi pois? Riittäisikö vain tarpeeksi vahva pesuaine vai pitäisikö kokeilla jotain erikoiskikkoja? Ruokasoodaa? Muuton yhteydessä kun harjasin, oli pesuaineena Methodin kylpyhuoneen puhdistussuihke. Eli kunhan lattia on kuurattu ja käsiin saan jonkun laitteen jolla saisi edes kohtuullisia kuvia, voisin toteuttaa suunnitelmani ja kuvata sen tänne bloginkin puolelle.

Tässä hieman kuulumisia tältä viikolta, kun muutoin on ollut hieman hiljaisempaa. Ei ole paljon ollut sisustelupostaukset mielessä. Tai no on, mutten ole saanut niitä riittämään tänne blogiin asti kun arjessa on ollut kaikenlaista ajateltavaa ja asioiden hoitamista.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille! Kiva, kun olette siellä! <3

 

Kuvat: …and that’s who I am

 

Blogiperiaatteeni

Sain jo yli kaks kuukautta sitte Kotiovella -blogin Jennalta haasteen, jossa kerrotaan oman blogin periaatteita. Oon halunnu tehä tän huolella ja ajatuksella ja siitä syystä tän alottaminen on myös venyny. Nyt on aika tarttua tähän haasteeseen, jonka ”säännöt” kuuluvat seuraavanlaisesti:

Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi. Itse haluan tällä tavoin kertoa omat periaatteeni ja ajatukseni julkisesti, jotta lukijani saavat rehellisesti tietää mitä mieltä olen asioista. Minä aloitan!

Tän haasteen on alun perin aloittanu yllä olevalla tekstillä Löytö -blogin Johanna, joka myös toivo, että haastepostaukset kuvitettais omilla kuvilla. Saa nähä, mitä tuolta arkistoista saan kaiveltuu. 😉

2013-09-27_1380271363.jpg

Ajankohta tän haasteen toteutukselle on oiva, sillä vuos on ny vaihtunu ja on hyvä näin vuoden alkuun hieman muistella syitä blogin perustamiselle ja koota yhteen omia ajatuksia, periaatteita ja kenties jopa suunnitelmia tän blogin suhteen. Toteutan tässä samalla toisenki haasteen, jonka sain Oma Koti Valkoisen Miialta. Kirjotan siis tän postauksen parhaani mukaan just silleen ku puhuisinki. Voi olla vähän haastavaa, koska vaikka en aina suoraa kirjakieltä kirjotakaan niin aina kuitenki hieman erilailla ku puhuessa.

Suomi on monien erilaisten murteiden maa. Haastankin sinut kirjoittamaan postauksen omalla murteellasi. Postauksen aihe on vapaa. Ainoa sääntö on, että kirjoitat sen samalla tavalla kuin puhuisit jollekin. Unohda siis kaikki kielioppisäännöt ja muutenkin hyvä kirjoitusasu; ellei puhetyylisi sitten oikeastikin ole sellainen. Anna murteesi sekä puheesi näkyä kaikissa vivahteissaan! Olisi myös hauska kuulla mistä päin Suomea olet (tarkkaa kaupunkia ei ole pakko kertoa, mutta esimerkiksi maakunta olisi kiva tietää). Jokainen halukas saa ilomielin tarttua tähän haasteeseen 🙂

Haasteen laitto alulle Black + White = Grey -blogin Tiia.

Nyt sitte siihen varsinaiseen aiheeseen eli mun blogiperiaatteisiin.

2013-01-08_1357643802.jpg

Perusjutut

Täytän tänään päivälleen kahden kuukauden kuluttuu 35. Kauhee ikäkriisi menossa, johon on taas sitte omat syynsä. Oon sinkku joskaan en omasta vapaasta tahdostani ja asustelen pikkusessa kaksiossa. Muutin tähän tosta naapurirapusta syyskuun alussa ku alko ketuttamaan makuuhuoneen puute ja se sikamainen kuumuus mikä siellä kämpässä oli. Ja mikä ihme se kuumuus on ku kaikki luukut on etelään ja aurinko porotti kesäsin lähes koko päivän. Tässä uudessa kodissa pääsee sentäs karkuun sitä porotusta, vaikka makkariin. Eikä se aurinko paista tänne ku muutaman tunnin loppuiltapäivästä ennen ku laskee.

Mä alotin blogin virallisesti heinäkuussa 2011 ku olin eka kyllästyny vanhan kodin sekametelisoppaan. Mun mielestä mä kyllä sisustin ja tykkäsinki kauheesti kaikesta lämpimän sävysestä kuten ruskeesta ja oranssista, mut oikeesti mulla ei ollu hajuakaan mistään punasesta langasta. Kodikasta oli mut siihen se sit jäi. Mun sisustusinnon sytytti mun pitkäaikanen ystävä (Oma Koti Valkosen) Miia ja niillä kylässä käydessä ihastelin aina sitä ihanaa valkosuutta ja avaruutta. Sillon mä myös ekaa kertaa rakastuin Beståån. 😉

Mun kohalla homma ei ollukaan niin simppeli toteuttaa ku ei ollu rahaa ja piti eka tehä ihan hirvee raivausprojekti. Tavaraa joka paikassa. Alku kangerteli tosi paljon ja syksyllä sainki apurin, joka oli tiukkaaki tiukempi ja sillon vasta tavaraa lähtiki pois. Se oli vähän niinku semmonen alkusysäys koko tähän projektiin, joka piti ja pitää edelleen sisällään raivausta, muutosta ja raikastusta myös muilta osin mun elämää. 

574518_10151023637222075_1659087586_n.jp

Tässä blogissa siis sisustetaan pientä kotia ja blogin nimen eka sana white kuvaa sitte sitä yleistä värilinjaa jonka haluun mun kotiin. Fresh puolestaan kuvaa sitten kaikkea mahdollista: kotia joka ennen oli kaikkee muuta ku fresh, mua ulkosesti ja sisäsesti ja ihan mitä vaan mikä liittyy mun elämään. Siks täällä näkyy juttuja kosmetiikasta, vaatteista, ajatuksista ja välillä jopa jotain syvällisempääki musta ittestä. Mä ja mun koti ja mun elämä joilla suunta on white and fresh. Kaks vuotta oon tahkonnu ny tässä ja koittanu saada kotia nätiks ja kivaks ja samalla yrittäny muuttaa mun koko elämää enempi siihen suuntaan mihin sen haluunki. Koti on edistyny ihan kivasti mut se kaikki muu onki sitte ihan vaiheessa ja välillä turhauttaa pirusti ku eteen tulee esteitä joka suunnasta. Mut vaikken aina jaksaiskaan ja koko maailma tuntus kaatuvan niskaan niin kyl mä jotenki aina suostani nousen ja jatkan eteenpäin. 🙂

Lisäksi mulle on äärimmäisen tärkeää olla blogissa rehellinen ja avoin, ihan pikkujutuissaki. Ja viimeseen asti oma itteni. Nää päätökset tein jo ihan alussa ja ajattelin et jos joku ei jaksa tämmösen tavallisen tylsän tallaajan blogia lukea nii sitte sille ei voi mitää. Mun elämä ei oo krumeluuria eikä mitenkään ihmeellistä ja sitä jos täältä ettii nii kannattaa vaihtaa toiseen blogiin. 🙂

943630_10151446311047075_1301098545_n.jp

Teksti ja ulkoasu

Mun on sanottu olevan verbaalisesti lahjakas ja hyvä kirjottaja ja tykkäänki kirjottaa ja puhuu pälpättää. Koitan kirjottaa blogini postaukset suhteellisen virheettömästi ja selkeesti mutten kuitenkaan liian kapulakielellä. Hymiöitä ja sydämiä käytän mut yritän parhaani ettei niitten käyttö riistäydy käsistä. 

Hyvät kuvat on osa ulkoasua ja koitan valita blogiin mahollisimman hyviä kuvia vaikka kuvaustaidot ja -välineet ei oo niitä parhaimpia. Ei se haaveissa oleva järkkäri kaikkea parantais, mut ees vähän auttais parantamaan kuvien laatua. Tosin jos on valoa ja muuten olosuhteet kunnossa nii kyllä kännykälläki saa ihan hyvii kuvii kuhan muistaa vaan koko ajan keskittyy kuvia ottaessa. Pikaräpsyistä ei tuu yhtään mitään. Kuvien lisäks yritän myös parhaani mukaan pitää blogin sivupalkissa olevat mainokset maltillisina jotta ne ei rönsyile ja pilaa koko juttua. Ite tykkään et blogi on ulkoasultaan selkeä ja raikas ja parhaani mukaan siihen pyrinki.

534283_10151083721207075_5436309_n.jpg

Kuvat

Kuvista tuliki tossa edellä sanottua jo. Ite tykkään et postauksissa on useempi kuva. Yks tuntuu jotenki riittämättömältä ellei kyseessä oo vaikkapa joku toivotus ja sitte jos mennään reippaasti yli kymmeneen kuvaan nii seki alkaa olla jo liikaa. Oon joskus nähny joillain postauksissa yli kolkytki kuvaa ja se on jo ihan liikaa. Aika hulluu itte asiassa. Jos ei oo kyseessä joku koontipostaus vuoden tapahtumista tms. niin yritän ite pitää postauskohtasen kuvamäärän maksimissaan about kymmenessä.

Yhteistyö ja mainonta

Mun blogissa on aika alusta lähtien ollu mainoksia ja niitä tulee olemaan jatkossaki. Samoin yhteistöitä. Mä en mainosta mitä sattuu vaan kaikella on yleensä joku merkitys mulle ittelleni. Joskus voin vinkata myös muista jutuista mun blogissa jos oon huomannu että mun lukijat on osottaneet jossain vaiheessa jotain kiinnostusta asiaan tai tuotteeseen. Pääasia ettei mainokset riitele liikaa mun blogin eli mun itteni kanssa. Pikavippejä ja sen semmosii mä en suostu mainostamaan, koska en taho kenenkään ottavan tommosia kiskurilainoja. Eikä muutenkaan oo kiva kehottaa ketään elämään velaks. Se ei oo kivaa ja sen tiiän iteki.

Mainokset joista voin hyötyy rahallisesti pyrin aina merkkaamaan tähdellä ja jokasen postauksen lopussa lukee et postaus sisältää mainoslinkkejä. Samoin pyrin postauksissa selkeesti ilmottamaan myös millon on kyseessä yhteistyöpostaus. Siitäki lisäksi merkintä postauksen lopussa.

422065_10150564203727075_988647017_n.jpg

Kurjat kommentit

Kurjia kommentteja en oo ihan hirveesti saanu. Toki semmosii seminegatiivisii kommentteja tulee, mut suurimman osan oon kuitenki julkassu. Jos on ollu ihan täysin asiaton kommentti niin sitte oon jättäny julkasematta. Semmosii on tullu kuitenki ehkä vaan pari. Pääasiassa blogini kommentit on kuitenki asiallisii ja kivoja ja toivon, että mahollisimman pitkään tilanne säilyyki semmosena. Mitä pidempään bloggaa niin toki myös niitten negatiivistenki kommenttien määrä kasvaa. Siihen on vaan pakko tottuu ja sen kanssa on opittava elämään. Eli hieman kurjiakin kommentteja julkasen, mut en sit niitä asiattomuuksia.

Työhöni liittyvät asiat

Just nyt en oo työelämässä joten tää kohta ei oo oikeen ajankohtanen. Todennäkösesti en kuitenkaan lähtis työelämästäni täällä blogissa puhumaan, jos oisin töissä. Teen päivittäin aika paljon juttuja tän blogin eteen joko postauksina tai sitte taustatyönä joten ehkäpä voisin pitää tätä blogia semmosena pikkuriikkisenä sivutyönä – noin niinku kuvaannollisesti. 😀 Ja tällä hetkellä jos pitäs mainita sitte jotain mahdolliseen tulevaan työhön tai opiskeluun liittyvää haavetta tms., niin semmosta ei oikeen oo. Ainoo minkä osaan sanoo on se et olis kiva jos voisin jotenki liittää tän blogin mun työks ja ainaki osaks sitä.

12638_191372572074_5332292_n.jpg

Liitännäiset

Blogilla on aika monta eri seurantakanavaa: Blogger, Bloglovin, Blogilista, Pinterest, Instagram ja Facebook. Lisäks blogin postaukset päivittyy CASA Blogien etusivulle. Blogin sivupalkista löytyy namiskuukkelit eri seurantakanaviin. Ite seuraan blogeja Facebookissa ja Bloglovinissa.

Linkit

Linkitän postauksissa esimerkiks tunnustusten ja haasteiden lähteet. Linkkejä käytän myös mainos- ja yhteistyöpostauksissa ja välillä linkkaan mun vanhoihin postauksiin. Siinä ne kai on? Nii ja tietty jos käytän muutenki postauksissani jotain tekstii tai kuvia niin lähdelinkit niihinki tietty.

217486_6013072074_4292_n.jpg

Postaustahti

Mä postaan keskimäärin kerran päivässä. Joskus ku oikeen innostun tai koen ”pakottavaa tarvetta” niin postauksia voi tulla useempiki päivässä. Jossain vaiheessa ku ei yhtään olis jaksanu postata niin koin huonoo omaatuntoo postaamatta jättämisestä joten päätin ettei mun tai muidenkaan maailma voi kaatuu jos joskus jää postaus välistä. Niinpä nykyään voi olla päivä tai pariki jolloin en postaa. Ja ei oo maailma kaatunu. 🙂

Vinkit

Jos blogin alottaminen kiinnostaa niin kantsii kokeilla. Jos ei muuten nii vaikka eka sillee salasesti ja kirjottelee mistä tykkää. Sit jos tarpeeks rohkastuu nii voi julkistaa blogin. Jokin punanen lanka mun mielestä on hyvä olla blogissa vaikka sitä lankaa ei tartte puristella käsissä liian tiukasti. Omaki blogi on tämmönen sekametelisoppa ja kutsunki tätä sisustuspainotteiseks lifestyleblogiks.

Omaa blogiaan voi ja kannattaaki mainostaa. Ei sitä muuten välttämättä ihmiset löydä. Maltillisesti ku liittää muiden blogeihin jättämiin kommentteihin oman blogin linkkiä jonkin aikaa niin se on ihan hyvä mun mielestä. Aktiivisuus siis muitten blogien kommentoinnissa auttaa. Samoin auttaa, jos päivittää omaa blogiaan aktiivisesti. Jos postaa kerran kuussa nii tuskin kukaan jaksaa kamalan kauaa seurata. Ja jos mitenkään vaan pystyy nii ittestään kannattaa jotain antaa blogissaan niin lukijat kiinnostuu ku saavat vähän tuntumaa bloggaajaan siellä ruudun takana. Ripauskin riittää eikä tarvii yksityiskohtasii tietoja ittestään sentään jakaa. 🙂

557565_10151149628327075_1487696118_n.jp

Kirjotin tämän postauksen siis silleen ku olisin ite puhunu. Oon ihan paljasjalkanen stadilainen ja jotkut sanat on sen mukasii ja jotkut sitte jotain muuta. Muhun tarttuu tosi helposti murteet ku kuulen niitä puhuttavan. Tässä postauksessa ei vaan ollu kauheesti mitää erikoisii sanoja joista olis selkeesti hoksannu sen stadilaisuuden. 😉

Huh, harvemmin tulee tehtyä ihan näin laajoja postauksia. Jaksoiko joku lukea? 😀

 

 

OOTD – Outfit of the day

Minulle napsahti Live & Home -blogista haaste, jossa ei-muotibloggaaja haastetaan ottamaan päivänasukuvat. Aika ketkua kyllä kameran edessä tottumattomalle. 😀 Yritinpä sitten peilien kautta napsia kuvia eiliseltä.

IMAG7917.jpgIMAG7934.jpg

IMAG7933.jpg

IMAG7939.jpg

IMAG7930.jpg

IMAG7955.jpgIMAG7954.jpg

Tuubihuivi – Gina Tricot

Villakangastakki – Only (Boozt.com)

Laukku – H&M

Hihaton mekko – Seppälä

Pitkähihainen trikoopaita – H&M

Leggingssit – Vila

Saappaat – H&M

Kello – Michael Kors

Rannekoru – Nomination

Aurinkolasit – Tiger

Viihdyn parhaiten mustissa vaatteissa, kuten näkyy. Satunnaisesti päälläni voi nähdä muitakin värejä, pääasiassa (musta)valkoista ja harmaata. Kotonakin päälläni on pääosin mustaa ja harmaata. Vaatteet ovat useimmiten eiminkäänmerkkisiä ja ostettu tavallisten tallaajien ketjuliikkeistä. 😉

Tylsää ja tavallista, mutta mukavaa.

Minä voisin haastaa vaikkapa seuraavat bloggaajat ottamaan päivänasukuvia:

All you need is White

Projekti Verkaranta

Silkkiä & Satakieliä

at home

Kolmen Tähden Koti

 

Aurinkoista maanantaita! <3

 

 

Yksinkertaista

Sitä minä haluan.

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.36

Sitä lähden tavoittelemaan.

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.30

Kotona

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.31

Ensin

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.31

Sitten muilla elämän osa-alueilla.

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.32

Materiasta on helpoin aloittaa.

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.33

Bestån taso on kunnossa jo, sille ei tarvitse tehdä kuin pölynpyyhintätoimenpiteitä.

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.35

Parvekkeelta on jo lähtenyt pois muutama aikansa elänyt kasvi ja säkkituoli.

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.32

Vesihyasinttiset säilytysrahit ovat osa suunnitelmaa.

Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.36Kuvankaappaus%202013-8-4%20kello%2022.37

Kosmetiikkahaaste pyörii siinä sivussa. Pöydällä odottelee jo kolme tyhjää putelia kuvaamista ja elokuun kansioon tallentamista.

Raivaamisella, tyhjentämisellä ja yksinkertaistamisella on iso vaikutus myöskin psyykeen. Hengittäminen on helpompaa. Noin niin kuin teoreettisesti tietenkin.

Ongelmani ei ole koti, ei ainakaan se isoin. Kuten sanoin, siitä on vain helpoin aloittaa.

Muille asioille en voi mitään. Ne eivät ole minun käsissäni. Yritän pistää kuntoon kaiken muun.

Kaiken, minkä voin.

Huomenna saan ehkä etenemään yhden osan muutoksenkohteista. Jos jaksan, menen sen jälkeen hikilenkille.

Monissa blogeissa on näkynyt yhä lisääntyvissä määrissä muutoksenhakuisuutta, isoja ja pieniä askeleita.

Onnellisuutta

Sitä on ilo lukea, kun ihmisillä menee hyvin, kun toiset ovat oivaltaneet ja saavuttaneet.

Se luo toivoa <3

 

Tämän postauksen kuvat ovat Pinterest-kansiostani ”Simple”.

 

 

 

 

Haaste: Blogini nimen synty

Nyt on aika valottaa hieman blogini nimen syntyä. Sain tämän haasteen Kohta kotona -blogin neelalta, kiitos siitä. 🙂

IMG_9379.jpg

Keväällä 2011 havahduin miettimään kotini sisustusta tarkemmin. Vahvaa punaista lankaa sisustuksessani ei ole ollut, ohuita säikeitä vain. Kotiini olen aiemmin hankkinut lähinnä tiettyjä värejä ja miellyttäviä esineitä sen kummemmin kokonaisuutta miettimättä.

IMG_9381.jpg

Tosiaan keväällä 2011 tuli tarve selkeyttää kodin sisustusta. Halusin kodistani vaalean ja sitä kautta selkeyttä ympärilleni. Myös tavaramäärän karsinta oli oleellinen juttu. Tätä muutosta kuvaamaan halusin blogin nimeen sanan valkoinen. Ja koska kyse oli selvästä selkiyttämisestä ja freesauksesta, halusin myös sen näkymään blogini nimeen. Päädyin raikkauteen. Ja koska englanninkielinen nimi tuntui suuhun ja paperille luontevammalta, tuli nimeksi White & Fresh.

IMG_9382.jpg

Sana Fresh kuvastaa myös muuta. Se kuvastaa elämässäni tapahtuneita muitakin muutoksia. Blogia aloittaessani muutoksen kohteena oli sisustuksen lisäksi myös pukeutumistyylini sekä painonpudotus. Kokonaisuudessaan blogini nimi kuvastaa uutta ja raikasta noin yleisesti ottaen. Eihän tietenkään kaikki minussa ja kodissa ole puhtaan valkoista, raikasta ja ihanaa vaan joukkoon mahtuu synkempiäkin sävyjä, tarpomista ja uupumista. Jotain tässä kuitenkin tavoitellaan ja yksityiskohdat ja kokonaisuudet selviävät ajan kanssa. Joka tapauksessa matka on pitkä ja blogin nimi kuvastaa mielestäni ennemmin toivottua muutosta kuin itse takkuista matkaa…

IMG_9383.jpg

Kovasti jännäsin, osaanko valita blogilleni nimen, joka tarvittaessa sopii mihin vain ja johon en kyllästy. Toistaiseksi White & Fresh on toiminut ihan tarpeeksi hyvin.

Näillä siis mennään ja ihmetellään. 🙂

 

Kahden vuoden taival

Eiliseltä kävelylenkiltäni kotiutin hieman luonnonkukkia. Tarkemmin sanottuna koiranputkia. Näin niitä juhannuksena maljakossa ja ne näyttivät yksinkertaisen kauniilta maljakossa, joten päätin napata pienen kimpun kotiini.

IMG_9340.jpg

En olekaan aikuisiällä koskaan tuonut kotiin luonnonkukkia. Kaipa olen hieman vainoharhainen niissä mahdollisesti majailevista öttiäisistä. Kotiin tullessa huuhtelin varret vedellä kuitenkin varmuudeksi.

IMG_9345.jpg

Kaunista <3

IMG_9342.jpg

Olkoon tämä kimppu samalla vaikkapa juhlakimppu. Blogini on tänään tasan 2-vuotias. Kaksi kokonaista vuotta on tätä taivalta kuljettu.

IMG_9350.jpg

Paljon on mahtunut kahteen vuoteen; kodin sisustuksen värimaailma on raikastunut, vanhat huonekalut ovat vaihtuneet pääosin uusiin, asunto on vaihtunut kaksiosta yksiöön ja sisustusmaku on kehittynyt ja punaisen langan päästä on saatu vähintäänkin jonkinlainen ote.

Minulla on nykyään myös ilo olla osa sisustusblogiportaalia, jossa on hyvä meininki ja hyvin yhteen hiileen puhaltava porukka. 🙂

IMG_9358.jpg

Sisustuksen ulkopuolisista asioista: Pukeutumistyyli on muuttunut, kiloja on karissut ja muitakin muutoksia – lähinnä henkisiä – on aika tuonut tullessaan.

Blogin kautta olen myös tutustunut uusiin ihmisiin, joihinkin ihan livenä, mutta myös virtuaaliystävyydet ovat olleet palkitsevia. Tuntuu kuin tuntisi ihmiset vaikkei tunnekaan. Kun joku lemppariblogini ei päivity pitkään aikaan, huolestun. Vaikka portaali on yhteisö, koen myös koko ”oman blogiympäristöni” olevan yhteisö. Yhteenkuuluvuuden tunne on ihana. <3

Bloggaaminen on toki näyttänyt myös epämiellyttävämmän puolensa, mutta en sitä onneksi ole säikähtänyt sen pahemmin. Sitähän tämä elämä kuitenkin on, niin ylä- kuin alamäkiäkin. Hyvät jutut vievät kuitenkin voiton mennen tullen ja niihin verrattuna epämiellyttävät jutut ovat hävyttömän pieni osa. 🙂

Kaiken kaikkiaan kuluneet kaksi vuotta ovat olleet ihania. Tämä blogi ja te lukijat olette välillä sanoin ja välillä vain läsnäolollanne nostaneet minut monesta kuopasta, jonne olen lipsahtanut. Kiitos kuuluu siis suureksi osaksi teille.

Siispä: Kiitos kaunis <3

Tästä jatketaan sitten eteenpäin vain, toivottavasti vielä pitkään! 🙂

 

Hattu-hassuttelua

Innostuin tänään kaupassa sovittelemaan ”olkihattuja”. Muovisia noi kai oikeasti on, mutta olkoon. Melkein ostin, vaikka hihityttikin hattu-look. 😀

IMAG5451.jpg

IMAG5456.jpg

IMAG5450.jpg

IMAG5446.jpg

Päällä oli ohut ja vilpoinen H&M:n raitamekko, Vilan Surface mikrokuituleggingssit ja jalassa Fred Perryn valkoiset kangastossut.

Olisikohan pitänyt vielä ostaa hattu täydentämään asukokonaisuutta? 😉

 

Meinasin ostaa H&M:sta kivan mekon, mutta jätin ostamatta. Samoin kävi hassusti ruokakaupassakin, kun unohdin kokonaan, että on perjantai ja lupa viikonloppusuklaalevyyn. 😀 Sen sijaan mukaan lähti rasvatonta maitoa, mansikoita, hunajamelonia sekä karpalo-kivennäisvettä helteen aiheuttamaan hivenainevajeeseen.

Ja tokihan shoppailureissuun kuului jätskiannos Ciao Caffessa. <3

Ihan kiva perjantai. Huomiseksi oli suunniteltuna reissu kesäiseen Hankoon, mutta koska säätiedotus lupaa pilvistä ja sateista niin reissu siirtyykin parempaan ajankohtaan. Harmi! Olin niin odottanut reissua, kauniita maisemia, ihanaa kesäkeliä ja kuvaamista lainajärkkärillä. Nooh, ehtiihän tuota vielä 🙂

Kivaa iltaa kaikille ja ihanaa viikonloppua! <3