Ostokset Tukholmasta

Nyt Tukholman reissun ostosten esittely! Olin tehnyt ympäripyöreän ostoslistan sekä tosiaan listan kaupoista, joissa on pakko ehtiä käymään. Ihan joka paikkaan en ehtinyt enkä ostoslistaltakaan saanut ruksittua yli kuin yhden kohdan, mutta silti tuli kannettua kotiin aikamoinen määrä ostoksia.

Designtorgetista ostin kauan himoitsemani Skandinaviskin metsäntuoksuisen Skog-kynttilän. En ole kotimaasta raaskinut kuitenkaan ostaa reilun kolmenkympin kynttilää, mutta tuntui luontevammalta antaa itselleni lupa ostaa ruotsalainen kynttilä Tukholmasta. Tämä on aivan jumalaisen tuoksuinen!

Pieni (mutta juomapullon mentävä) käsilaukku oli ostoslistalla ja sen sain nyt akuutti-hankintalistaltani vedettyä yli. Ei tämä siis ollut ihan niin pieni kuin olin suunnitellut, mutta tykästyin kovasti. Vähän tällainen messenger-tyylinen musta keinonahkalaukku on kotoisin Åhlénsilta. Tänne mahtuu loppujen lopuksi aika paljon tavaraa ja laukun ympäri menee vielä vetoketju, jonka avaamalla saa hieman laukkua laajennettuakin. Taskuja on runsaasti niin laukun ulko- kuin sisäpuolella. Vielä joskus hankin pienemmän, mutta enää ei ole kiire.

Åhlénsin MUJIsta olisi voinut ostaa vaikka ja mitä, mutta koska en jaksanut keskittyä mielessäni kotini sisustus- ja säilytysjuttuihin niin päädyin ostamaan vain nenäliinoja (pakkaus! <3) ja uuden pesupussin. Sisustusjuttuihin keskityn sitten reilun neljän viikon päästä Habitare-messuilla, jonne MUJI tuo pop-up -myymälän. 

Urban Outfittersistä katselin hieman vaatteita ja kirjoja ja muuta piensälää, mutta ostin lopulta vain hauskan käsidesin. Tämä kiwin tuoksuinen käsidesipakkaus on aivan litteä ja sopii siis pienemmässäkin käsilaukussa mukana kannettavaksi.

Sephorasta ostin deodoranttipyyhkeitä pari pakettia, sillä helteillä hikoillessa ja salilla käynnin jälkeen on mukava pyyhkiä kainalot (käyn suihkussa vasta kotona).

Olen halunnut kokeilla korealaisia ihonhoitotuotteita ja ihastuinkin näihin Tony Molyn leikkisästi pakattuihin tuotteisiin. Ostin kasvovoiteeksi Panda’s Dream Moisture Gel Creamin ja ajatuksena on käyttää sitä ihan päivävoiteena syksyn ja talven tullen.

Löysin myös tällaisen hauskan dipattavan kynsi- ja kynsinauhahoitoaineen. Instant nail & cuticle care toimii kuin muutkin hoitoaineet eli dipataan sormet sisällä olevaan vanuun samalla tavalla kuin dipattavissa kynsilakanpoistoaineissa ja sitten hierotaan aine vielä kynsiin ja kynsinauhoihin. Toivon, että tämä olisi sen verran helppo hoitokeino, että tätä tulisi käytettyä säännöllisesti. (t. laiska kynsien hoitaja)

Haha! En voinut vastustaa kiusausta, kun näin nämä Tony Molyn banaanin näköisiin pakkauksiin pakatut tuotteet. Oli käsirasvaa, huulivoidetta ja näitä Magic Food Banana Sleeping Pack -yönaamioita. Voide tuoksuu aivan samalta kuin lapsuudesta tutut pehmeät banaanikarkit. Niitä karkkeja taitaa olla edelleenkin irtokarkkivalikoimissa. 😀

Laivalta ostin Ritualsin vartalonkuorinta-aineen, sillä tämä The Ritual of Sakura -tuoksu on aivan huumaava! Ritualsin tuotteet eivät ole minulle ennestään tuttuja ja mielenkiinnolla odotankin kuorinnan korkkausta.

Kuulin ystävältäni huhuja, että Invisibobblen kullanväriset hiuslenksut olisivat poistumassa markkinoilta, joten reissun aikana katselin valikoimia hieman sillä silmällä. Kävikin aikamoinen tuuri, kun laivalla oli kaksi pakkausta kullanvärisiä jäljellä ja niin keltakultaa rakastavana sain kuin sainkin vielä itselleni pakkauksen näitä ihania lenksuja.

Laivalla myytiin myös korealaisia Kocostarin naamioita ja ostin testiin kosteuttavan Camelia Happy Maskin ja Foot Peeling Packin. Molemmille tulee käyttöä syksyn ja talven myötä. Näin kesäaikaan ei vielä viitsi alkaa jalkojen kuorintapuuhiin, sillä jalkojen iho tulee kuoriutumaan kenties rankastikin. On parempi tehdä tämä kokeilu sitten myöhemmin, kun on sisälläkin tarvetta olla sukat jalassa.

Laivalta vielä viimetingassa ostin The Body Shopin Vitamin E Moisture-Protect Emulsion SPF 30 PA+++ -kosteusvoiteen kasvoille. Tämä on parinkin ystäväni mukaan kehuttu ja suosittu voide. Optimaalisin aika löytää tämä voide olisi suojakertoimen vuoksi ollut kesän alussa, mutta eipä suojakertoimesta ole haittaa syksyllä ja talvellakaan. Tämä laittaa tosin uusiksi ajatukseni käyttää Tony Molyn Panda-voiteen päivävoiteena tai sitten pitää laittaa jompikumpi laatikkoon odottamaan.

Sitten oli aiiiiivan pakko ostaa lasten suihkusaippua, koska Mikko Mallikas! Voi että, tulin niin iloiseksi tästä, että nappasin mukaani ja hihittelin vaellellessani ympäri laivan tax-free -myymälää. Muistoja lapsuudesta. <3

Sitten tietysti ostin hieman namiakin ja sipsiä. m&m’sit on ihan parhaita ja tietty perinteiset nallekarkit piti myös saada. Näistähän ei tietenkään ahmatilla ole enää mitään muuta muistoa kuin kuva ja ylimääräiset kilokalorit kehossa. Heh!

Aika paljon ostoksia, kuten sanoin, mutta lomalla saakin vähän törsätä. Nyt on talveksi ihonhoitotuotteita, nenäliinoja, hyvää tuoksua kotiin tuova kynttilä, pikkupyykille uusi pesupussi sekä arjen menoihin näppärä laukku. Ihan jees, sanoisin.

Aurinkoista lauantaita ja nauttikaa ukkosmyrskystä, jos se luoksenne saapuu! 🙂

Designtorget⎢Tukholma

Yksi tärkeimmistä kaupoista Tukholmassa, jossa halusin käydä oli Designtorget (Sergelin torin laidalla, Sergelgången 29).

Kävin Designtorgetissa ensimmäisen kerran vuonna 2012. (Huonolaatuisilla kuvilla varustetun postauksen löydät täältä.) Myymälä oli silloin mielestäni kovin erilainen ulkoasua myöten vaikka jo silloin sieltä löytyi meille suomalaisillekin tuttuja design-tuotteita, kuten Muutoa yms. Yleisilme oli nyt huomattavasti skandinaavisempi ja ”asiallisempi”. Vielä viisi vuotta sitten valikoimissa oli enemmän leikkisämpiä ja hassumpia tuotteita.

Kivoja tuotteita löytyi useampikin, mutta päädyin hankkimaan jotain sellaista, mitä olen jo pitkään halunnut ostaa. Ihan pian on tulossa postaus Tukholmasta tekemistäni ostoksista ja siinä sitten myös tuliaiseni Designtorgetistakin.

Mukavaa iltaa ja alkavaa viikonloppua!

Tukholmassa

Terveiset Tukholmasta! Piipahdimme ystäväni Sadun kanssa risteilyllä naapurimaassamme. Siitä on muistini mukaan jo viisi vuotta, kun olen viimeksi Tukholmassa käynyt. Risteilimme Viking Linen Mariellalla ja pieni irtiotto kotiympyröistä teki hyvää. Rakastan Tukholmaa ja mielelläni kävisin siellä useammin. En tiedä mistä johtuu, mutta joka kerta sinne mennessä tuntuu kuin olisi tullut kotiin.

Kokonaisuudessa maissaoloaika Tukholmassa on noin 5,5 tuntia. Se kuitenkin siirtymineen kutistuu noin neljään tuntiin. Siinä ajassa ei kovin paljon ehdi ja niinpä emme kovin monessa kaupassa ehtineet vierailla. Kävimme Åhlénsin Muji-osastolla, Wayne’s Coffeessa, Urban Outfittersissä, Sephorassa, Starbucksissa (noutokahvit vain), Designtorgetissa ja lopuksi vielä toistamiseen Åhlénsissa laukkuosastolla. Uupumaan jäi vierailu Lagerhousessa ja varmaan jossain muuallakin vielä. Ostoksista ja Designtorgetista on tulossa omat erilliset postauksensa.

Menomatka laivalla meni hyvin ja samoin paluunmatkalla aina Maarianhaminaan asti. Sitten pistikin luonto sen verran tuulta kehiin, että yö vietettiin hytissä voiden pahoin. Kiitos Sadun pahoinvointilääkkeiden, sain loppuyöstä muutaman tunnin nukuttuakin.

Paluumatkan pahoinvoinnista huolimatta reissu oli mukava ja rauhallinen vaikka Tukholmassa saikin laittaa töppöstä toisen eteen aika reippaalla tahdilla. Olisi ehkä pitänyt kuitenkin ottaa vaikka Viking Linelta jonkinlainen hotellimatkapaketti, jolla olisi esimerkiksi yhden yön yöpymisellä saanut toisen päivän lisää aikaa. Vuonna 2009 olimme juuri tällaisella Viking Linen hotellipakettimatkalla ja taisimme peräti kaksi tai kolme yötä yöpyä Kung Carl -hotellissa. Silloin tuntui, että ehti tehdä asioita ja nauttia kaupungista. Ja nytkin kyseisen hotellin sijainti olisi ollut täydellinen, kun ensisijaisesti himoitsemamme kaupat sijaitsivat Biblioteksgatanilla ja Birger Jarlsgatanilla. Eikä ole hotellilta mahdoton matka Sergels torgille ja viereiselle Drottninggatanin kauppakadullekaan.

No mutta, nyt on aika taas palata arkeen ja Tukholma jää muistoihin ja tuleviin haaveisiin. Mukavaa alkavaa viikkoa teille!

Suomi100 -kesälounas Silja Symphonylla

Lauantaina kävimme Viisikon Paulan kanssa lounastamassa Silja Symphonylla Tallink Siljan kutsumana. Kyseessä oli Suomi 100 -kesälounas sekä Suomen 100-vuotis juhlavuoden että Silja Linen 60-vuotis juhlavuoden kunniaksi.

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7813.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7826.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7827.j

Aloitimme iltapäivän Silja Symphonyn Atlantis-yökerhossa lasillisella kuohuvaa. Saimme nauttia samalla Quantum XXL -ryhmän Grand opening -esityksestä ”Taste of Qasia”. Ryhmä esiintyy Silja Symphonylla ja Silja Serenadella elokuun loppuun asti. Grand Opening show klo 21 ja Midnight show klo 23. Tällaiset tanssiesitykset ovat lähes aina tosi hyviä ja viihdyttäviä, ja niin oli tälläkin kertaa. Näkisin mieluusti myös tuon Midnight shown!

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7828.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7846.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7857.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7858.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7883.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7885.j

Kuulimme myös somevaikuttajien #vegepaatti -kampanjasta, jonka tarkoitus on monipuolistaa laivalla tarjottavan vegaaniruoan tarjontaa. Jatkossa kaikki Siljan laivoilla tarjoiltava kasvisruoka sopii myös vegaaneille.

Sitten vaan Grande Buffettiin ja nauttimaan kesämenusta. Ruokaa oli paljon ja se oli hyvää. Jälkiruoaksi maistelin erilaisia leivonnaisia sekä jokaisen laivareissun must have -juttua eli suklaamoussea. 

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7875.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7863.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7866.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7867.j

suomi100_kesalounas_siljasymphony_7871.j

 Tämä kesälounas Silja Symphonylla herätti erittäin vahvan Tukholman risteily -kuumeeni, joka aika ajoin nousee pintaan. Siitä on jo useampi vuosi, kun olen viimeksi ollut laivalla ja Tukholmassa käynyt. Tukholmassa on minulle samanlaista taikaa kuin New Yorkissa; joka kerta tuntuu kuin olisi tullut kotiin.

Kiitos Tallink Silja!

Streets of New York (part 3)

Vuosi sitten tänään palattiin kotiin New Yorkista. Kaupunki oli ihana, rakastuin siihen palavasti. En ole vuosiin kokenut sellaista seesteisyyden ja hyvän olon tunnetta kuin mitä tunsin siellä. Sitä on oikeastaan aika vaikea selittää. Se ei ollut sellaista iih- ja aah-fiilistä vaan jotenkin rauhallista ja kotoisaa tunnetta. Kuin olisi ollut juuri siellä, minne kuuluukin. 

Nyt siis viimeinen kuvasarja New Yorkin kaduista, olkaa hyvä! 🙂

whiteandfresh8699.jpg

whiteandfresh8702.jpg

whiteandfresh8719.jpg

whiteandfresh8723.jpg

whiteandfresh8834.jpg

whiteandfresh8836.jpg

whiteandfresh8846.jpg

whiteandfresh8852.jpg

whiteandfresh8857.jpg

whiteandfresh8864.jpg

whiteandfresh8937.jpg

whiteandfresh8943.jpg

whiteandfresh8999.jpg

whiteandfresh9003.jpg

whiteandfresh9094.jpg

whiteandfresh9226.jpg

whiteandfresh9234.jpg

whiteandfresh9241.jpg

whiteandfresh9243.jpg

whiteandfresh9251.jpg

whiteandfresh9252.jpg

whiteandfresh9254.jpg

whiteandfresh9255.jpg

whiteandfresh9276.jpg

whiteandfresh9478.jpg

Kaikki postaukset New Yorkista löydät täältä!

 

Matka toteutettu osittain yhteistyönä Apollomatkojen kanssa

Streets of New York (part 2)

Tässä tulee postaussarjan osa 2. Jouduin venyttämään sarjan 3-osaiseksi, koska eihän kai kukaan jaksa katsoa 50 kuvaa putkeen? 😀 Siispä tämän jälkeen vielä yksi postaus ihanista New Yorkin kaduista, ihmisistä, rakennuksista ja elämästä. 

whiteandfresh4758.jpg

whiteandfresh4762.jpg

whiteandfresh4765.jpg

whiteandfresh4830.jpg

whiteandfresh4831.jpg

whiteandfresh4832.jpg

whiteandfresh4833.jpg

whiteandfresh4883.jpg

whiteandfresh8569.jpg

whiteandfresh8587.jpg

whiteandfresh8594.jpg

whiteandfresh8602.jpg

whiteandfresh8604.jpg

whiteandfresh8609.jpg

whiteandfresh8612.jpg

whiteandfresh8623.jpg

whiteandfresh8625.jpg

whiteandfresh8629.jpg

whiteandfresh8640.jpg

whiteandfresh8643.jpg

whiteandfresh8646.jpg

whiteandfresh8669.jpg

whiteandfresh8676.jpg

whiteandfresh8697.jpg

whiteandfresh8698.jpg

Kaikki postaukset New Yorkista löydät täältä!

 

Matka toteutettu osittain yhteistyönä Apollomatkojen kanssa

Streets of New York (part 1)

 

Vuosi sitten näihin kellon lyömiin olimme Miian kanssa aukaisemassa silmiämme New Yorkissa hotelli Evelynin lakanoissa. Siitä alkoikin reilun neljän päivän mittainen, molempien ensimmäinen tutkimusmatka kaupungissa, joka ei koskaan nuku. Sen kunniaksi julkaisen kaksi New York -aiheista kuvapostausta, joista ensimmäinen osa on tässä. Kuvia on yli 40 molemmissa, joten enjoy it or skip it! 😉

whiteandfresh0675.jpg

whiteandfresh3611.jpg

whiteandfresh3645.jpg

whiteandfresh3760.jpg

whiteandfresh3852.jpg

whiteandfresh3764.jpg

whiteandfresh3890.jpg

whiteandfresh3934.jpg

whiteandfresh4035.jpg

whiteandfresh4166.jpg

whiteandfresh4229.jpg

whiteandfresh4279.jpg

whiteandfresh4292.jpg

whiteandfresh4298.jpg

whiteandfresh4307.jpg

whiteandfresh4309.jpg

whiteandfresh4311.jpg

whiteandfresh4323.jpg

whiteandfresh4339.jpg

whiteandfresh2107.jpg

whiteandfresh4367.jpg

whiteandfresh4452.jpg

whiteandfresh4460.jpg

whiteandfresh4471.jpg

whiteandfresh4487.jpg

whiteandfresh4490.jpg

whiteandfresh4497.jpg

whiteandfresh4499.jpg

whiteandfresh4504.jpg

whiteandfresh4523.jpg

whiteandfresh4611.jpg

whiteandfresh4619.jpg

whiteandfresh8429.jpg

whiteandfresh8430.jpg

whiteandfresh8525.jpg

whiteandfresh8535.jpg

whiteandfresh8541.jpg

whiteandfresh8546.jpg

whiteandfresh8564.jpg

whiteandfresh8566.jpg

Kaikki postaukset New Yorkista löydät täältä!

 

Matka toteutettu osittain yhteistyönä Apollomatkojen kanssa

Kööpenhaminan sisustuskauppoja

Nyt on aika esitellä teille muutama suosikkini Kööpenhaminan sisustuskaupoista. Niissäkin tuli jonkin verran piipahdettua vaikka ostokseni keskittyivätkin enemmän vaatteisiin ja kosmetiikkaan. Kävin myös parissa tavaratalossa, kuten MagasinissaIllumissa ja Illum Bolighusissa, mutta koska en yleensä osta tuotteita merkeittäin en juurikaan jaksa pyöriä tavarataloissa.

Artium (Vesterbrogade 1L)

IMG_7886.jpg

IMG_7904.jpg

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh1.jpg

whiteandfresh2.jpg

whiteandfresh3.jpg

Artium myy pääosin designtuotteita ja myymälä onkin täynnä jos jonkinlaista piensisustustuotetta. Liike sijaitse sopivasti lähellä hotellia, jossa majoituin ja siellä tulikin pari kertaa piipahdettua. Se oli myös sopivasti matkan varrella Strøgetille mennessä ja sieltä tullessa. Myymälässä on edustettuna myös suomalaisia designtuotteita. Ensimmäisellä kerralla ostin vain lakritsia, mutta oli pakko käydä vielä toisen kerran, sillä Hayn hiusharja jäi niin vahvasti mieleen pyörimään, että kävin senkin ostamassa. 🙂

Plint (Købmagergade 50)

IMG_8092.jpg

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh1.jpg

whiteandfresh2.jpg

whiteandfresh3.jpg

Plintin bongasin matkallani Rundetaarniin eli pyöreään torniin. Kannattaa siis poiketa Strøgetilta myös Købmagergadenille, josta löytyy kivoja kauppoja, ja samalla voi käydä Rundetaarnista ihailemassa upeita maisemia. 🙂 Plint ei ole designsisustuskauppa vaan on tyyliltään hieman maanläheisempi ja rustiikkisempi. Uskaltaisikohan ajatella, että se olisi tyyliltään vähän kuin yhdistelmä Helsingin Peroba-, Pino- ja Nougat -myymälöitä? Täältä meinasin ostaa itselleni keittiöpyyhkeen, mutta en sitten kuitenkaan… lopulta näin jälkikäteen on kuitenkin vahvasti jäänyt mieleen kummittelemaan tuollainen alimmassa kollaasissa näkyvä liuskekivitarjotin/-alusta. Sellaisen ihan ehdottomasti haluaisin ja mietin vain, miksi en ostanut. Löytyisiköhän samanlaisia jostain täältä Suomesta?

Superlove (Gothersgade 9)

whiteandfresh3.jpg

IMG_8184.jpg

IMG_8185.jpg

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh1.jpg

whiteandfresh2.jpg

Superlove myy sisustustuotteiden lisäksi muotia ja koruja. Täältä en ostanut mitään vaikka tutkiskelin hieman karttaprinttejä ja ihastuin palavasti näyteikkunassa näkyviin Woden mustiin lenkkareihin. Aion käydä tuolla vielä uudelleenkin, jos vaan joskus vielä Kööpenhaminaan pääsen matkustamaan. Superlovelta löytyy myös verkkokauppa ja maailmanlaajuinen toimitus.

Søstrene Grene (Amagetorv 24)

S%C3%B8strene%20Grene7.jpg

S%C3%B8strene%20Grene.jpg

S%C3%B8strene%20Grene1.jpg

S%C3%B8strene%20Grene2.jpg

S%C3%B8strene%20Grene3.jpg

S%C3%B8strene%20Grene4.jpg

S%C3%B8strene%20Grene5.jpg

S%C3%B8strene%20Grene6.jpg

En oikein osaa sanoa, mihin Søstrene Grene -kauppaa vertaisi. Joku voisi sanoa sitä samanlaiseksi krääsäkaupaksi kuin Tigeria, mutta mielestäni ei ihan. Välillä kaupassa kuljeksiessani tuli fiilis kuin olisi ollut Clas Ohlsonin kodintarvikehyllyjä tutkiskelemassa, mutta en silti ihan siihenkään vertaisi. Ehkä tämä on sitten vain ihan omanlaisensa. 😉 Valikoima koostuu suurimmaksi osaksi säilytys-, paperi- ja askartelutarvikkeista. Käsityö- ja askarteluhommia harrastaville suosittelen ainakin! Hauskana detaljina pakko mainita kassan jälkeen sijaitsevat pitkät puupöydät, joilla voi itse pakata ostoksensa ilmaisiin paperipusseihin. Itsehän ostin tuolta pienen puisen tarjottimen, joka jo näkyikin Ostokset Kööpenhaminasta -postauksessa.

Ennen matkaa löysin jonkun vinkin kaupasta nimeltä Notre Dame, mutta se ei osunut niille reiteille, joilla minä kuljin. Olisin myös halunnut käydä Fisketorvet -kauppakeskuksessa. Varmasti missasin paljon muutakin, mutta kaikelle ei kuitenkaan saanut aikaa riittämään, joten ensi kerralla sitten. 😉

Ostokset Kööpenhaminasta

Kööpenhaminan reissulla suurin osa ajasta kului Strøgetillä talsiessa ja kauppoihin tutustumiseen. Onneksi sentään muutama nähtävyyskin tuli koettua vaikka tiesinkin reissun olevan aika shoppailupainotteinen. Jonkin verran tuli ostettua, ei tosin liikaa. Minulla oli myös muutamia tarvehankintojakin tehtävänä. 

whiteandfresh8395.jpg

Ko%CC%88o%CC%88penhaminan%20ostokset.jpg

T-paidoille, erityisesti kotipaidoille on ollut kysyntää. Ostin New Yorkin Disney-kaupasta itselleni paidan kotihetkien iloksi ja päädyin tekemään samoin Kööpenhaminassa. Musta paita on H&M:sta ja kotikäyttöön sekin.

Ko%CC%88o%CC%88penhaminan%20ostokset1.jp

Vasemman puoleisen paidan löysin New Yorkerista, yllättäen teksti taas New York -painotteinen. 😉 Tämä tulee ihan normaaliin arkikäyttöön. Musta paita White/Black -tekstillä on Gina Tricotista. 

Ko%CC%88o%CC%88penhaminan%20ostokset2.jp

Gina Tricotista löytyi myös tämä takaa hieman pidempi puolipitkähihainen trikoopaita. Aika peruskauraa, mutta that’s me. 🙂

Ko%CC%88o%CC%88penhaminan%20ostokset3.jp

Søstrene Grene -kaupasta ostin tuon pienen puulaatikon/-tarjottimen. Olin tietynlaista säilytintä etsinytkin ja hassua, että piti mennä ulkomaille asti löytääkseen sopivan. 😉 Tavaratalo Magasinista ostin talon oman merkin puhdistusaineen odottelemaan edellisen putsarin loppumista. Ihanasta sisustusmyymälä Artiumista ostin testiin Hayn hiusharjan. Ajattelin kokeilla, mitä hiukseni (ja hiustenlähtö) sanoo harjanvaihdoksesta. 

whiteandfresh8408.jpg

Artiumista ostin myös tanskalaista Johan Bülowin lakritsia. Aivan ihania olivatkin; päällä vadelmaa, sisällä suklaata ja viimeisimpänä palanen aavistuksen tujua lakritsia. <3 Ja pakko oli ostaa tuommoinen Stimorol -purkkapaketti ruokakauppa Irmasta, jossa jokainen palanen on ”megamysteeri”. 😉

whiteandfresh8410.jpg

Suihkusaippualle ja vartalovoiteelle oli tarvetta ja päätinkin, että ostan ne joko Sephoralta tai sitten Victoria’s Secretiltä. Koska Illumin alakerran Sephoralta löytyi hyvä valikoima, päädyin siis Sephoraan. Tuoksuksi valikoin näin kevään kunniaksi raikaan mangon. Kookosta ja vaniljaakin harkitsin.

whiteandfresh8409.jpg

Lopuksi vielä ennen paluulentoa piipahdin lentokentän Victoria’s Secretillä, sillä olin saanut vinkin, että siellä myydään hiustenhoitotuotteita (joita ei esim. Suomesta saa). Koska shampookin oli jo loppumaisillaan, oli tämä ostos aika ehdoton. Ostin myös Passion Struck käsi- ja vartalovoiteen odottelemaan edellisen putilon loppumista. Mielenkiintoista kokeilla eri tuoksuisia voiteita ja aika ihana mennä iltaisin nukkumaan, kun kädet tuoksuu jumalaiselta. 😀

Että semmoisia ostoksia… kutakuinkin tarpeeseen tuli kaikki ostokset tehtyä ja siitä olen tyytyväinen! Ajattelin tehdä vielä pari postausta Kööpenhaminan parista kaupasta, jolloin tekin pääsette hieman kurkistelemaan, millaisia vaarallisia ansoja on shoppailijoille viritelty, hih! 😉

Nyhavn – Copenhagen

IMG_8197.jpg

IMG_8204.jpg

IMG_8208.jpg

Nyhavn1.jpg

IMG_8214.jpg

IMG_8215.jpg

IMG_8217.jpg

IMG_8219.jpg

Nyhavn2.jpg

IMG_8237.jpg

IMG_8241.jpg

IMG_8242.jpg

IMG_8243.jpg

Nyhavn.jpg

IMG_8254.jpg

Aurinko paistaa kasvoilleni. Paljastan kasvoni aurinkolasien takaa, jotta aurinko tavoittaisi jokaisen soluni. Mies soittaa satama-altaan reunalla klarinettia. Istun terassille ja tilaan kylmän oluen. Sillä hetkellä ei kauaa jaksa harmittaa puuttuva wi-fin salasana. Musiikki soi, vieressäni istuva herrasmies nauttii myös ja hiljaa taputtaa käsiään. Hetken ajan silmissä tuntuu kummalliselta, tulee isää ikävä. Seuraavaksi jo naurahdan varikselle, joka syö maahan pudonnutta hunajamelonin palaa.

Alla vielä kuvaamani tunnelmavideo <3