Puulaatikoista hylly eteiseen

Uuden kodin eteinen -postauksessa marraskuun lopulla esittelin eteiseen tekemääni säilytysjärjestelmää. Laitoin muualta kodista paikkaa löytämättömän hyllykön eteisen naulakkosyvennykseen tuomaan säilytystilaa. Tiesin jo silloin, että järjestely ei olisi ikuinen, sillä vaikka naulakko mahtui hyvin syvennykseen ja toimi suhteellisen hyvin, ei se mielestäni kuitenkaan istunut visuaalisesti siihen aivan täydellisesti. Nyt sain eteiseen mieluisamman ratkaisun, kun ostin ystävältäni valkoisia puulaatikoita. Laatikoista muodostin hyllykön, johon mahtuu tärkeimmät tavarat. 

whiteandfresh0590.jpg

whiteandfresh0591.jpg

Kaksi laatikkoa laitoin vaakasuunnassa päällekkäin ja yhden pystysuunnassa. Syvyyssuunnassa tilaa jää vielä käyttökengille. Hyllyllä on niin sanottu nippelilaatikko, aurinko- ja silmälasit ja alahyllyllä tennarit sekä pieni kori pipoille ja hanskoille. Laatikoiden päälle saa aseteltua muutaman laukun. Takit mahtuvat olemaan toisessa reunassa, kun yksittäinen laatikko ei tule kovin korkealle.

whiteandfresh0612.jpg

whiteandfresh0604.jpg

whiteandfresh0594.jpg

whiteandfresh0608.jpg

Puinen penkki on omalla paikallaan kuten ennenkin. Siinä on paikka valaisimelle ja käytössä olevalle laukulle (tällä hetkellä mukana seikkailee New Yorkista ostettu Victoria’s Secretin laukku). Penkin alla säilytän kierrätykseen meneviä lehtiä, mainoksia yms. Eteiseen ei nyt muuta muutosta tässä vaiheessa ole tulossa, ehkä myöhemmin. Ensin täytyy yrittää saada muu osa kotia ajantasalle, hieman karsia ja erityisesti selkeyttää tavaroiden säilytyspaikkoja. Näistä on tulossa juttua varmasti projektin edetessä, joten palaillaan niihin sitten! 🙂

Uuden kodin eteinen

Kutakuinkin kaksi kuukautta olen nyt asunut tässä uudessa kodissa ja olen viihtynyt tosi hyvin! Ihanan kodikas asunto jo ihan sellaisenaan, tulee tunne kuin olisi ikiomassa pesässä. <3 Nyt sain otettua jonkinlaiset kuvat eteisestä. En ole aiemmin saanut eteistä oikein kuntoon, kun sen sisustaminen pitkulaisen muotonsa vuoksi on varsin haasteellista ja toisekseen tämä asunto kaikesta ihanuudestaan huolimatta on tosi hämärä, varsinkin valokuvausperspektiivistä katsottuna. 

whiteandfresh0052.jpg

Aiemmin lähes koko ajan eteisessä ollut hyllykkö ei enää sopinutkaan tuohon pitkälle seinälle, joten piti keksiä jotain muuta. Checklist -blogin Heidin tuunattu saunapenkki sai minut rakastumaan ja niinpä hankin minäkin penkin eteiseeni! Tarkoituksenani on kopioida koko idea ja tarvikkeetkin sahaa sekä vasaraa myöten löytyy, mutta toistaiseksi penkki saa olla paikoillaan juuri tuollaisenaan. Jalat laitoin ajatuksissani vähän hassusti ja sanoinkin Heidille, että oma penkkini näyttää jotenkin kovin siveältä. ;D

whiteandfresh0080.jpg

whiteandfresh0053.jpg

Eteisen kaappien sisältöä joudun vielä rukkaamaan, sillä kaappitilaa on aika vähän. Vasemman puoleinen korkea kaappi on siivouskaappi (ja ihan yhtä onneton, kun aiemmat siivouskaappini, ellei jopa onnettomampi!) ja oikean puoleinen pitää sisällään ulosvedettäviä ritiläkoreja. Aiemmin siis itsenäisesti eteisessä seisoskellut hyllykkö siirtyi tuonne naulakkosyvennykseen. Siihen saa kivasti kenkiä, säilytyskoreja ja mitä nyt keksiikään.

whiteandfresh0074.jpg

whiteandfresh0065.jpg

whiteandfresh0069.jpg

whiteandfresh0075.jpg

whiteandfresh0056.jpg

whiteandfresh0078.jpg

whiteandfresh0082.jpg

Mitähän muuta sitä vielä keksisi tuonne… ehkä jotain printtiä voisi harkita?

Onko teidän mielestänne eteisen sisustaminen vaikeaa? Onko muita, jotka ”kärsii” tällaisista pitkulaeteisistä? 🙂

 

Keltainen aarteeni eteisessä!

Olen edelleen hurmaantunut keltaisesta pinnatuolistani! Siinä se edelleen nököttää eteisessä kuin luotuna paikoilleen. Mielelläni näkisin sen muuallakin kodissani, mutta en raaski siirtää sitä, sillä se sopii niin hyvin piristämään pientä eteistäni.

whiteandfresh2763.jpg

whiteandfresh2764.jpg

whiteandfresh2770.jpg

Tuolin kaverina on valko-metallinen hyllykkö, jonka ostin pari vuotta sitten Ellokselta.

whiteandfresh2769.jpg

Pitäisi ehdottomasti saada jostain ainakin toinen pinnatuoli ellei useampikin. <3

Eteiskaapin raivaus

Viimeisen vuoden aikana muutama kotini kaappi on päässyt räjähtämään käsiin ja yksi niistä on eteisen kaappi. Elämä kun on heitellyt, niin järjestyksenpito on jäänyt. Sitä on tullut vaan viskottua tavaroita kaappiin sen kummemmin miettimättä ja ovi kiinni. ”Puhtaalta pöydältä” projektini siirtyi keittiön tasoilta eteiseen ja oli aika pistää kaappi järjestykseen. 

whiteandfresh8945.jpg

Tyhjensin naulakon ja kaapin lattialle ja hyllyjen pyyhinnän jälkeen tavara kerrallaan takaisin. Muutama päivä siinä meni, mutta en suostunut laittamaan yhtäkään tavaraa takaisin ellen ollut aivan varma siitä, että säilytänkö sen ja löydänkö sille oman paikan. Jonkin verran lähti muun muassa asusteita kiertoon ja ajan kanssa olisi tarkoitus vielä hieman rajata valikoimaa.

whiteandfresh3.jpg

whiteandfresh2.jpg

Huiveja lähti useampi kirppiskassiin, kesältä kaappiin läjään jääneet tennarit puhdistin ja siirsin ne toisaalle. Kaappiin jäi vaan niin sanotusti käytössä olevat kengät (muutamat saappaat, Uggit, kumisaappaat, kahdet tennarit, nilkkurit ja lenkkeilykengät), joita onkin yllättävän paljon. Hyllyltä löytyi tilaa myös ajankohtaisille lenkkeilyvaatteille.

whiteandfresh1.jpg

Ylähyllyllä olevassa laatikossa on hattuja, pipoja yms.

whiteandfresh8949.jpg

whiteandfresh8948.jpg

Takit (parka, villakangastakki ja tuulitakki lenkkeilyyn), huivi ja kangaskasseja. 

whiteandfresh8947.jpg

whiteandfresh8946.jpg

Ilme on nyt huomattavan paljon siistimpi ja järjestyksen ylläpito on taas mahdollista, kun tavaroilla on omat paikkansa. Kyllä se vaan antaa hurjasti lisähappea, kun saa kaaoksen selätettyä.

Eteinen nyt

Kylpyhuoneen suursiivouksen ja uudelleen sisustamisen myötä myös eteinen sai vähän uudenlaisen ilmeen.

whiteandfresh6924.jpg

Aikoinaan Ellokselta ostettu hyllykkö pääsi kylpyhuoneesta pitkästä aikaa takaisin eteiseen, jonne sen alun perin olin tarkoittanutkin. Nyt on taas laskutilaa avaimille ja toki myös erilaisille somistuksille.

whiteandfresh6925.jpg

Keltainen pinnatuoli jäi eteiseen. Se jotenkin tuntuu vaan kuuluvan sinne.

whiteandfresh6923.jpg

Eteinen on nyt ihan kelpo eikä edes ahdas vaikka hyllykkö tulikin sinne lisäksi.

 

Eteinen valmistautuu kevääseen

Eteinen kaipaa jo keväisempää ilmettä ja olen hiljalleen alkanut vaihtaa talvisempia elementtejä pois ja keväisempiä tilalle. Lopullinen tilanne tämä ei vielä ole, mutta jo nyt on paljon raikkaampaa.

Ennen

IMAG0557.jpg

Jälkeen

IMAG0593.jpg

Narsissin sijoitin eteiseen, sillä sen aika alkaa olla lopuillaan ja myöskin, koska yllättäen Bestån päällä on taas (!) tapahtunut muutoksia. Sinne on tullut uusia asukkeja ja niistä myöhemmin lisää. Mietin toisaalta, että eteiseen voisi hankkia kaupasta uuden narsissin, sillä se saattaisi hieman vähemmässä valossa jopa pärjätä. Ei meinaan lainkaan hullumman näköinen eteisessä tuo. 🙂

Hieman itseäni hymyilyttää tämä sisustusesineiden vaeltelu ympäri asuntoa. Mikään ei tunnu nyt pysyvän paikoillaan ja päivittäin keksin jollekin esineelle uuden/paremman paikan. Ehkä tavarat saavat alkavan kevään myötä enemmän energiaa ja muuttuvat aktiivisemmaksi ihmisten lailla. 😉

 

Pisamaneidot testaa: Tram-printti

Pidempiaikainen haaveeni kävi toteen, kun sain Pisama Designilta paketin, joka piti sisällään muun muassa Tram-printin. Paketti sisältöineen kuuluu Pisamaneidot testaa -projektiin, jossa seitsemän neitoa testaa Pisama Designin vuoden 2013 malliston tuotteita. Minä olen yksi näistä seitsemästä onnekkaasta. 🙂 Kolmesta saamastani tuotteesta tässä ensimmäinen eli Tram-printti.

IMAG8692.jpg

IMAG8696.jpg

Printissä on siis ratikoita (eli stadilaisittain spåria ;)), joissa on Helsingin kaupunginosien nimiä. Itselleni kaikkein rakkain ja merkityksellisin on Pasila, jossa olen lapsuuteni asunut ja viettänyt.

IMAG8691.jpg

IMAG8694.jpg

IMAG8695.jpg

Printti pääsi yksinkertaisessa valkoisessa kehyksessä piristämään eteistä – ainakin nyt alkuun. Saa nähdä, minne se ajan kanssa vielä kodissani kulkeutuu. Eteisestä on käynti ulos, joten printin spårat symboloivat ulos lähtemistä ja liikkumista rakkaassa kotikaupungissa.

Viimeisessä kuvassa pilkahtaa myös jotain muuta pisamaista, siitä lisää seuraavassa Pisamaneidot testaa -postauksessa. 🙂

 

Postauksen tuotteet on saatu Pisama Designilta osana Pisamaneidot testaa -projektia

Eteisessä

Eteistä en ole juurikaan tässä uudessa kodissa saanut sisustettua. Jossain vaiheessa voisin keskittyä asiaan paremmin, jos vaikka keksisi jonkun loistokkaan sisustusidean. 😉

Nyt sain kuitenkin pientä piristystä eteiseen, kun sain yhteistyön merkeissä Polkka Jamilta uuden Talviuniset-sarjan Peurat-julisteen. Jotenkin heti tuli mieleen sijoittaa se eteisen tyhjälle seinälle.

IMAG8238.jpg

IMAG8237.jpg

IMAG8239.jpg

Kuviossa on yhdistetty graafiset muodot ja piirretyt vesiväreillä laveeratut muodot. Piirros on mielestäni herkkä niin väritykseltään kuin tyyliltään. Todellista itse tehdyn tuntua eikä massatuotannon fiilistä itselleni ainakaan tule.

IMAG8253.jpg

IMAG8241.jpg

Julisteet on painettu kierrätyskartongille. Juliste on siis ihka oikean paperin tuntuinen eikä ollenkaan sellainen julisteelle ominainen muovisen tuntuinen lärpäke.

IMAG8244_BURST002.jpg

Eteiseen on vihdoin päässyt sinne alun perin tarkoitettukin kaluste eli eteispenkki, joka on ehtinyt toimia välillä tv-tasona sekä kukkapenkkinä parvekkeella. Kulumaa on, mutta toimii mainiosti paremman puutteessa. Jossain vaiheessa haluan eteiseen jotain muuta, mutten vielä tiedä mitä. We will see!

IMAG8247.jpg

IMAG8252.jpg

IMAG8248.jpg

IMAG8251.jpg

Juliste näyttäisi varmasti tosi hyvältä myös kehyksissä ja jossain vaiheessa saatan kehykset hankkia. Nyt olen toistaiseksi tyytyväinen tähänkin ratkaisuun, joka on nätti kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Julisteet on valmistettu muiden tuotteiden tapaan Suomessa ja ovat A3-kokoisia (29,7cm x 42cm).

Talviuniset-sarjasta löytyy myös Karhut-julistesininen Talviuniset-juliste ja roosa Talviuniset-juliste. Kauniita ja herkkiä kaikki! <3

Yllärinä paketista paljastui myös Polkka Jamin kortteja. Kuusi kappaletta joulukortteja ja kaksi muuta. Koska tänä vuonna en varmaankaan poikkeuksellisti osta tai askartele joulukortteja, niin nämä kuusi korttia lähetän vain harvoille ja valituille. Polkka Jamilla onkin kivoja joulukortteja sekä myöskin korttisettejä, joita kannattaa käydä kurkkaamassa, jos vielä on joulukorttiostokset tekemättä. Joulukortit löytyvät täältä.

IMAG8062.jpg

Polkka Jamin yhteistyön tiimoilta on luvassa teille lukijoillekin pientä kivaa, mutta siihen palailen toisella kertaa. 🙂

Polkka Jamin tuotteista voi käydä lukemassa myös Keski. -blogista ja Modernia Maalaisromantiikkaa -blogista🙂

 

Postaus tehty yhteistyössä Polkka Jamin kanssa

Vaatekaapit kesäkuntoon – loppusilaus

Vaatesäilytys kesäkuntoon -postauksessa mainitsin, että muutama juttu on vielä tekemättä ja nyt nekin on tehty. Eteisen oven vieressä on kaksi hyllykaappia, joissa säilytän vaatteita. Toisen teille jo esittelinkin ja nyt ajattelin vilauttaa toistakin, kun sain sieltäkin poistettua talvisemmat vaatteet.

5167b357c98c7ef36a000019.jpg

5167b357c98c7e9754000017.jpg

5167b35ac98c7e7b48000022.jpg

Ylähyllylle laitoin kannellisen laatikon, jossa on päähineet, kaulaliinat, hanskat ja talvisemmat leggingssit, sukkikset yms. Sitten on pitkähihaiset paidat, seuraavaksi lyhythihaiset ja kahdella alimmalla hyllyllä hameet ja housut.

5167b360c98c7edf62000014.jpg

Tankokaapin ylähyllylle läpinäkyvään Clothes-laatikkoon säilöin villakangastakin, pari neuletta ja talvihaameet. Tässä kuvassa henkaritkin on jo käännetty suoraan eivätkä ole enää vinksin vonksin. 😉

5167b35dc98c7edf6200000f.jpg

Naulakkosyvennys on siistiytynyt ja jäljellä on vain kevyet takit.

Nyt saa kevät ja kesä tulla. 🙂 Viikonloppuna varmaankin iso osa lumesta sulaa, kun vesisateet saapuvat. Onneksi viikonlopulle ei ole menoja suunniteltuna, niin voi möllötellä kotona kuivassa ja lämpimässä. Sunnuntaina – jos sääennuste pitää paikkaansa – sitten onkin aurinkoinen ja tähän asti kevään lämpimin päivä. <3

Ihanaa viikonlopun alkua! 🙂