EDIT: Arvonta on päättynyt!

Loppuvuodesta minulle tarjoutui yhteistyön myötä mahdollisuus saada kotiin oma Pentti-jakkara. Löysin syksyllä Penttistoren Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyssä Design Marketissa ja ihastuin heidän jakkaroihinsa. Jakkaroille tuntuu olevan sydämessäni aivan oma paikkansa. 

whiteandfresh_penttistore1285.jpg

whiteandfresh_penttistore1287.jpg

whiteandfresh_penttistore1288.jpg

Linjakkaan ja timantin muotoinen MiddlePentti mahtuu pieneen tilaan ja sopii upeasti kannattelemaan peikonlehteä.

Pentti-jakkara sai alkunsa prototyyppinä vuonna 2013. Seuraavana vuonna eli 2014 alkoi pohdinnat jakkaran jatkojalostuksen ja laajemman valmistamisen osalta. Aivan ensimmäisen mallin on suunnitellut Pentti Mäkipää, nykyisen omistajan Mikko Mäkipään isän serkku. Ensimmäinen Pentti matkasi Suonenjoelle ja sittemmin Pentti on matkustanut jo New Yorkiinkin Google Driven toimistolle.

whiteandfresh_penttistore1291.jpg 

Pentti-jakkaroiden valmistukseen käytetään tervaleppää, ja jakkaroissa hyödynnetään myös oksaiset kohdat. Oksakohdat tuovat persoonallisuutta. Valmistuksen ohessa syntyvistä ylijäämäpaloista valmistetaan seinäkoukkuja ja lapsille puuleluja. Jakkaroita on mahdollisuus saada lähes värissä kuin värissä, sillä ne sävytetään asiakkaan toivomalla värillä. 

whiteandfresh_penttistore1305.jpg

whiteandfresh_penttistore1306.jpg

Pentti sopii yöpöydäksi, jos pöydällä ei ole tarvetta säilyttää paljon tavaraa.

Pentti on sosiaalinen huonekalu. Penttistoren sloganit ovat "Bringing people together, again!" ja "Sit and chat!". Aidot kohtaamiset elämässä ovat ihania ja niitä kannattaa vaalia. Kun ihmiset viettävät aikaa yhdessä, tarvitaan istumapaikkoja ja siinä Pentti on tarpeen. Lisäksi vaikka Pentti-jakkaroita myydään verkossa, ainakin toistaiseksi ne on pyritty toimittamaan asiakkaille henkilökohtaisesti kuljettaen. Jos siis tilaat itsellesi Pentin, älä ihmettele, jos joku Penttistoren henkilökunnasta seisoo pian ovesi takana Pentti kainalossaan. :)

whiteandfresh_penttistore1318.jpg

Pentin päälle on hyvä laskea avaimet ja laukku kotiin tullessa.

whiteandfresh_penttistore1312.jpg

Lyhyelle ihmiselle, kuten minulle Pentti on aina apuna, kun on tarvetta kurkotella yläilmoihin.

Jakkaroita on neljää eri kokoa:

MiniPentti (korkeus 26 cm) - sopii vaikkapa lapsille jakkaraksi

LittlePentti (korkeus 36 cm) - kukkapöydäksi, takan sytyttämiseen yms.

MiddlePentti (korkeus 46 cm) - kukka-, yö- tai sivupöydäksi, istuinjakkaraksi yms.

LongPentti (korkeus 65 cm) - baarituoliksi, saarekkeelle, kukkapöydäksi yms.

 

Tilaa oma Pentti!

Penttistore

 

***

Nyt sinulla on mahdollisuus saada ihan ikioma Penttisi haluamassasi koossa ja värissä! Osallistu arvontaan omaperäisellä nimimerkillä ja kerro, minkä kokoisen ja värisen Pentin sinä valitsisit (valinta ei ole vielä sitova). Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta saan voittajan kiinni arvonnan päätyttyä. Sähköpostiosoite ei näy julkisesti. Arvonta päättyy sunnuntaina 29.1.2017 klo 23.59. Onnea arvontaan! 

P.S. Seuraa Penttistorea myös Facebookissa! Kevään aikana valikoimiin on Pentti-jakkaroiden ja Onni-seinäkoukun seuraksi tulossa myös Tomi-penkki ja Helmi-naulakko. 

 

Yhteistyössä Penttistore