Kolmas viikko Superdieetti Simpleä käynnistyi tänään, ja nyt onkin aika pikaisesti raportoida kakkosviikon kuulumiset. Viikko meni ihan kivasti, ruokaa oli jo huomattavasti helpompi saada alas. Plussapäiviä oli yksi vähemmän kuin viime viikolla ja se helpotti huomattavasti. Dieetissä on siis plus- ja miinuspäiviä, jolloin ruoan määrä vaihtelee. Nyt jatkossa, kun viikkojen myötä ruokamäärä pienenee koko ajan, on plussapäivinäkin helpompi syödä. :)

whiteandfresh7300.jpg

whiteandfresh7311.jpg

whiteandfresh7322.jpg

Lipsumisia oli yksi eli söin torstaina yhden mehujään. Tätä ei olisi tosin tapahtunut ellen olisi ollut nenän RFA-hoidossa. Kyseessä on siis hoito, jossa nenän limakalvoja (alakuorikoita) poltetaan kuumennetaan nenän tukkoisuuden vähentämiseksi. Tämän toimenpiteen jälkeen siis tuli syödä mehujää, jotta verisuonet supistuisivat nopeammin. Lisäksi viikko piti sisällään cheat mealin, jolloin yhdellä aterialla saa syödä mitä haluaa. Tein kuten moni muukin eli söin herkkuja (jäätelöä ja suklaata) vaikka eihän se ihan ohjeistuksen mukaista ollut. Cheat mealissa valinta on toki vapaa, mutta olisi suotavaa silti pitää ateria terveellisyyden rajoissa. ;)

whiteandfresh7335.jpg

Paino ei viikon aikana pudonnut vaan puntari näytti itse asiassa 100 g enemmän kuin viikko sitten. Näin ollen kokonaispudotusta kahden viikon aikana on tullut hurjat sata grammaa. :D Viime viikon aikana kuitenkin kiristykset yms. on keskivartalolla lähtenyt eikä olo ole enää niin pallomainen. Loppupeleissä ruokavalio on varmasti ollut hyväksi (paljon muun muassa kasviksia ja marjoja), mutta pakko myöntää, että kyllähän se harmittaa, kun vaakalukema ei yhtään pienene. Aion kuitenkin jatkaa sinnikkäästi, en tosiaan aio luovuttaa. Kolmannes on vasta puserrusta takana, joten mitä vain voi vielä tapahtua. Tiesin jo etukäteen, että painon putoaminen on minulle hankala juttu - mistä lie johtuu. Olenkin siis tyytyväinen siitä, että tällä ruokamäärällä en ole sentään lihonut, se on jo itsessään hyvä juttu!

Sitkeä sissi toivottelee täältä sinne ruudun toiselle puolelle oikein mukavaa alkanutta viikkoa! <3