Aika lailla neljä vuotta sitten blogiini ilmestyivät ensimmäiset mainokset. Tämän jälkeen mainoksia on blogissani ollut koko ajan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Kaupallisuus on luonnollinen osa blogiani. Blogissani olevat mainokset ovat joko postauksen muodossa toteutettuja yhteistöitä, blogin etusivulla näkyviä mainosbannereita tai postauksen yhteydessä olevia mainoslinkkejä yritysten sivuille, verkkokauppoihin ja tuotteisiin. Tässä postauksessa keskitytään kuitenkin affiliate-markkinointiin eli suomeksi kumppanuusmarkkinointiin, ja tarkemmin ottaen affiliate-markkinointia tarjoavaan TradeTrackeriin. TradeTracker Finland on osa TradeTracker Internationalia, joka on monessa Euroopan maassa johtava kumppanuusmarkkinointiverkosto.

whiteandfresh6499.jpg

TradeTrackerillä on lukuisia yhteistyökumppaneita ja kampanjoita (mainostajia), joiden joukosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. On muotia, koruja, kosmetiikkaa, sisustusta, elektroniikkaa, hyvinvointia ja vaikka mitä. Kun on rekisteröitynyt TradeTrackerille ja saanut tilin auki, pääsee tutkimaan, mitä kaikkia yrityksiä ja kampanjoita löytyy. Tämän jälkeen voi alkaa lisäämään omalle sivulle (blogiin) mainoksia. Mainoksia voi lisätä bannerimuodossa tai käyttää tekstilinkkejä postauksen tekstin seassa. Kun blogin lukija käy klikkaamassa postauksen mainoslinkkiä ja tekee sitä kautta ostoksen, kertyy tästä komissiota. Komissio vaihtelee eri kampanjoissa. Jos nyt vaikka oletetaan, että mainostaa yritystä Y, joka tarjoaa julkaisijalle (bloggaajalle) 5 % toteutuneista myynneistä ja joku käy mainoslinkin kautta tekemässä 100 euron ostoksen, niin komissio on tästä 5 euroa. Komissiot kertyvät julkaisijan omalle julkaisijatilille, josta ne sitten maksetaan tietyn summan tullessa täyteen. Joskus tuloa voi saada myös pelkistä klikkauksista eli varsinaista myyntiä ei tarvita. Tämä on kuitenkin harvinaisempaa ja yleensä tulon saamiseksi tarvitaankin ostotapahtuma.

whiteandfresh6482.jpg

Omien kampanjoiden ja myyntien seuraaminen on mahdollista TradeTrackerin sovelluksesta. Sieltä näkee muun muassa klikki- ja myyntitapahtumat niin vuorokausi- kuin vuositasolla. Voit seurata maksutietoja, seuraavaksi maksuun tulevia summia yms. Voit lukea kampanjauutisia, liittyä uusiin kampanjoihin ja päivittää uusia mainosbannereita sivullesi. Saat myös halutessasi sähköpostiisi ajankohtaista tietoa alkavista ja päättyvistä kampanjoista, alennuskoodeista ja tapahtumista.

Jos olet kiinnostunut tienaamaan taskurahaa (tai miksei enemmänkin!) bloggaamisella, voin lämpimästi suositella liittymistä TradeTrackeriin. Liittyminen on maksutonta ja jokainen voi mainostaa juuri omalla tavallaan ja juuri niitä yrityksiä, joista on kiinnostunut. Pyrin itse siihen, että mainostan vain sellaisia asioita ja yrityksiä, joiden tuotteista olen kiinnostunut, joiden tuotteet sopivat blogiini ja omaan elämääni. Tärkeää minulle on myös avoimuus ja rehellisyys, niin blogissa kuin mainostamisessa.

whiteandfresh6501.jpg

Olen ollut itse tosi tyytyväinen TradeTrackerillä markkinoimiseen. Asiakaspalvelu on toiminut ja aina on saanut apuja, jos on ollut tarvetta. Lisäksi olen päässyt myös osallistumaan mukaviin tapahtumiin ja sitä kautta verkostoitumaan. Voin siis omasta puolestani suositella liittymistä, jos lisätienesti kiinnostaa. Liittymällä julkaisijaksi TÄSTÄ, saat uutena julkaisijana omalle tilillesi 10 euron starttirahan, jolla saat mukavasti oman blogimarkkinointiuran käyntiin! :)

 

Yhteistyössä TradeTracker / Postaus sisältää mainoslinkkejä