Tällä kertaa jouduin yhdistämään syys- ja lokakuun loppuneet kosmetiikkatuotteet samaan postaukseen, sillä syyskuun kuva oli hukassa enkä siksi aluksi meinannut syyskuun osalta postata ollenkaan näistä loppuneista tuotteista. Löysin sen kuitenkin roskiksesta vaikka yleensä aika huolellisesti säilön tarvittavat kuvat. :) Ihan hirmuisesti ei silti olisi missannut, sillä syyskuussa loppui vain yksi tuote: Flow kosmetiikan Vanilja & appelsiini himalajansuolakuorinta, joka on kuulunut luottotuotteisiini jo useamman purkin ajan. Uutta purkkia en ole ostanut loppuneen tilalle tällä kertaa, mutta tämä on ehdoton kuorinta-aineiden suosikkini ja voin lämpimästi suositella sitä!

whiteandfresh0202.jpg

whiteandfresh9993.jpg

Lokakuussa loppui 11 tuotetta, joista yksi oli näytekokoinen.

No Nothing Very Sensitive - tuotesarjan shampoo ja hoitoaine värjätyille hiuksille on osoittautunut varsin kelvolliseksi. Näiden loppuneiden tilalle on jo uudet samanlaiset. :)

Sierra Bees Mint Burst huulivoide onkin kestänyt kauan, sain sen muutama vuosi sitten lahjaksi. Oikein näppärä ja toimiva huulivoide, joskaan mintun maut eivät yleensä ole minun juttuni. Ehkä joskus voisi kokeilla jonkun muun makuista.

Colgaten miedon mintun makuinen hammastahna ja Rexonan Biorythm deodorantti ovatkin jo vanhoja tuttuja.

Flow kosmetiikan mineraalimeikkipuuteri oli käytössä parin purkin verran, mutta nyt on tälle löytynyt korvaaja ja siitä tulee juttua ihan omassa postauksessaan. :)

Sensain 38 -ripsari korvaantui uudella ja tämä on myös yksi ehdottomista luottotuotteistani. <3

Pieni näytekokoinen Viktor & Rolfin Spicebomb. Tässä kohtaa tätä postausta joutui pitämään pienen tauon, sillä sydän jätti pari lyöntiä väliin enkä tiennyt itkeäkö vai nauraako. Pieni häpeänpoikanenkin tuli kylään. Minulle selvisi meinaan juuri äsken, että tämä on miesten tuoksu! Ja minä tätä innolla käytin ja mietin, että onpa mielenkiintoinen ja hyvä tuoksu. Voi, miten noloa! :D :D :D

Rainbown kosteuspyyhkeet ostin New Yorkin matkaa varten, mutten niitä siellä sitten tarvinnutkaan. Näillä olen kotiin tullessa pyyhkinyt suurimman osan kasvomeikistä pois, jos en ole ennen iltaa jaksanut pesemällä pestä meikkejä pois.

Avènen Hydrance Optimale UV Rich päivävoide oli käytössäni kesän ajan, koska siinä on pieni suojakerroin (SPF20). Näin ollen ei tavalliseen arkeen ole erillistä aurinkovoidetta tarvinnut. Muutoin olen käyttänyt apteekin perusvoidetta.

Victoria's Secretin Coconut Passion vartalovoide on ollut suosikkini, sitä on pari putelia jo mennyt. Se tuoksuu aivan taivaalliselta ja sillä on ihana rasvata kädet ennen nukkumaanmenoa. <3 En ole atooppisena uskaltanut sillä juuri muuta rasvata kuin käsiä ja jalkoja, mutta se toimii vallan mainiosti pelkkänä käsi- ja jalkavoiteenakin!

Palataan loppuneiden tuotteiden pariin taas ensi kuussa! :)