Alun perin New Yorkin matkan piti olla nähtävyyspainotteinen ja shoppailua ei nimeksikään. Nyt kuitenkin ajan saatossa ajatukset ovat hieman muuttuneet ja ostoksia tulen varmasti tekemään, nähtävyyksiä kuitenkaan unohtamatta. Olen tutkiskellut vaatekaappini sisältöä ja tuossa vanhoja vaatteitani läpi käydessä ja karsiessa huomasin, että karderoopini kaipaa päivitystä. Päätin siis hoitaa suurimman osan päivityksestä ostamalla vaatteita New Yorkista ja näin saan sekä tuotua tuliaisia että täydennettyä vaatekaappiani. Kävin netissä selailemassa Forever 21:n valikoimaa ja poimin sieltä joitain juttuja.

whiteandfresh2.jpg

Tarvetta olisi mustille suorille housuille, trenssille, pidemmän malliselle neuletakille ja käsilaukulle. Suorat housut on akuutein tarpeeni ja käsilaukku sekä trenssi akuuteimmat haaveeni. Muitakin vaatteita sekä kenkiä ja laukkuja varmasti katselen ja niiden suhteen teen päätöksiä sitten paikan päällä. Se, ostanko vaatteita juuri Forever 21:sta on vielä avoinna. Saatan päätyä ostamaan myös muualta, esimerkiksi Century 21:sta tai vaikkapa Macy'silta.

whiteandfresh1.jpg

Photos: Forever 21

Olen myös haaveillut ostavani New Yorkista julisteen, yllättäen New Yorkin/Manhattanin kartan. Nyt tosin mietin, pitäisikö se ostaa sieltä vai jostain muualta myöhemmin? Ja jos ostan sen New Yorkista, niin mistä sieltä voi ostaa kivoja julisteita?

Jonkilaisia kosmetiikkatuotteita voisi myös harkita. Ainoa must-juttu on uusi mineraalimeikkipuuteri. Olen tähän mennessä käyttänyt Flow Kosmetiikan puuteria, mutta haluaisin kokeilla jotain muuta välillä. Olisi plussaa, jos se olisi Yhdysvalloissa halvempaa kuin Suomessa, mutta tärkeintä on, että samaa merkkiä saa sitten myös jatkossa Suomesta tai Suomeen tilattua. Mielessä on aika vahvana BareMineralsin kehuttu mineraalimeikkipuuteri ja sitä löytynee New Yorkista sekä Macy'silta että Sephorasta. Onko teillä suosituksia BareMineralsille tai jollekin muulle mineraalimeikkipuuterimerkille, jota saisi sitten myös kotimaassa ollessaan? :)

Olisi kiva tuoda mahdollisesti myös elintarvikkeita, sellaisia, jotka eivät heti pilaannu. Onko teillä vinkkejä, mitä kannattaisi ja mitä saa tuoda Yhdysvalloista Suomeen?

Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja ehdotuksia tässä postauksessa mainitsemilleni tuliaisajatuksille ja miksei muitakin vinkkejä, jos sellaisia tahdotte antaa! :) Matkaan on enää kolme yötä! <3