Olen vannoutunut leggingssien käyttäjä, sillä ne ovat pääosin tosi mukavat ja helpot "housut", jotka toimivat melkein asussa kuin asussa niin kauan, kun muistaa huolehtia takamuksen peittämisestä. ;) Jos ei ole ollut tarpeeksi pitkää paitaa, trikoohame on toiminut paidan jatkeena. Hame on kuitenkin lisävarusteena alkanut ahdistaa yhä enemmän, sillä vatsan temppuilun myötä kaikenlaiset vähänkin kiristävät kuminauhat ovat tuntuneet vatsan alueella pahalta. Yhä useammin olen halunnut jättää hameen laittamatta, mutta kaapissani on aivan liian vähän tarpeeksi pitkiä paitoja ja puseroita, jotta voisi aina laittaa vain ne pelkät leggarit.

Kaiken tämän myötä olen saanut itselleni aikaiseksi jonkinlaisen vaatekriisin ja vaatekaapin sisältö on alkanut ahdistaa vaikka periaatteessa karderoopini on ihan toimiva. Niinpä päätin konsultoida ystävääni, jotta löytäisin itselleni jonkinlaiset kesähousut, jotka sopisivat omalle vartalomallilleni. Painoa on vielä pudotettavana hieman ja koska olen pituuteni lyhyyteni vuoksi tällainen persjalkainen, ei ihan mikä tahansa housumalli sovi. ;) 

Cubuksesta löysin kuitenkin itselleni täydelliset kesähousut! 

cubus%20housut.jpg

Kuva: Cubus

Housut ovat 95 % viskoosia (5 % elastaania), joten ne ovat iholla ihanan pehmeän tuntuiset ja kevyet. Löysät, mutta eivät kuitenkaan näytä päällä teltalta. Vyötärökaistale on leveä eivätkä ne purista lainkaan. Tuntuu itse asiassa kuin vyötäröllä ei olisi mitään! Lahkeissa on myös leveät resorit, joten lahje laskeutuu kätevästi siten, ettei lahje laahaa maata vaikka pituudelta nämä housut ovatkin lyhyille ihmisille liian pitkät. Ja koska nämä kuitenkin ovat tunnustetusti housut, voi näiden kanssa käyttää lyhyempääkin paitaa ilman takamuksenpeittopainetta. ;) Kukkaro ei paljon 14,95 euron housuista keventynyt, joten näitä voisi hyvin ostaa kaappiin vielä toisetkin. Rohkeampi voisi ostaa vaikkapa kuviolliset mustien kaveriksi! :)

whiteandfresh0962.jpg

Leggingssit kun kuitenkin jäävät vaatekaappini vakiovarusteisiin, nappasin Cubuksesta matkaani vielä tämän pitkähihaisen viskoosisen paidan, jossa helma on takaa etuosaa pidempi. Tämä kelpaa hyvin kesäpäivinä ohuen materiaalinsa vuoksi, mutta antaa hieman peitettä takamuksen lisäksi käsivarsille, jos ilma käykin viileämmäksi. 9,95 euron hinta tästä oli varsin sopiva. Paitaa löytyy myös muissa väreissä, esim. mustavalkoraidallisena (teksteillä) ja harmaana.

whiteandfresh0953.jpg

whiteandfresh0954.jpg

New Yorkerista oli pakko (!) napata mukaan ohut viskoosinen neuletakki. Takki on napiton ja sopii mainiosti kesäpäiviin mukaan, jos viileys iskee. Menee myös pieneen tilaan, jos kaipaa laukkuun jotain pidempihihaista. Malli on pitkä ja itselläni peittää takamuksen oikein hyvin. 

whiteandfresh0959.jpg

Tarvittaessa neuletakin saa edestä solmittua kiinni, jolloin se ei liehu avonaisena. Ja hinta tällekään ei päätä huimannut, sillä tästä köyhtyi 6,95 euroa. ;)

Muutamalla kympillä sai siis tarpeelliset täydennyskappaleet vaatekaappiin ja nämä menevät mainiosti vielä syksyllä ja talvellakin (housut tosin kotikäytössä tms.), joten vaikka kesävaatteina ostin niin sopii muihinkin sesonkeihin. Nyt vain polttelee kovasti ajatus toisista tuollaisista housuista!