Nyt vaikuttaisi siltä, että alan olla valmis palailemaan ihmisten ilmoille ja se tarkoittaa myös blogin aktivoitumista. Ihan samoihin ei varmaan vielä päästä postausmäärissä kuin esimerkiksi alkuvuonna ja keväällä, mutta askel kerrallaan. :) Instagramissahan olen ollut aktiivinen koko ankean syksyni ajan. Olen kyennyt kuvaamaan kaikesta huolimatta, mutta kuvien siirtäminen koneelle, blogiin ja tekstin tuottaminen ovat olleet liikaa.

IMG_5611.jpg

Alkavan sesongin kunniaksi Limited Edition invisibobbleja, jotka sain maistiaisiksi. <3

IMG_6095.jpg

Mieltä ja sielua voimaannuttanut pikkujoulureissumme CASAlaisten kanssa Tallinnaan, mistä saamme kiittää Matka-Vekkaa, Eckerö Linea ja Solo Sokos Hotel Estoriaa. Tästä reissusta on piakkoin tulossa blogiinkin juttua, kunhan saan kuvat käytyä läpi. Niitä on niin paljon, että hommaan tuntuu menevän päiväkausia. ;)

IMG_6258.jpg

Pyhäinpäivänä sytytin yhden kynttilän edesmenneille sukulaisilleni ja ystävilleni ja toisen isälleni. 

IMG_6278.jpg

Olen alkanut taas tehdä kotona ruokaa. Prismassa oli lohifilee 4,90 €/kg (siis oikeasti!) ja siitä sai maukkaan aterian kasviksilla höystettynä.

IMG_6323.jpg

Kaunis oletettavasti jonkun vaahteralajikkeen lehti. Koitin netistä etsiä samanlaista ja hetken mietin, että voisi olla hopeavaahteran tai mongolianvaahteran lehti, mutta jostain syystä kuitenkin aloin epäröidä. Jos joku tietää, mielelläni kuulisin minkä kaunokaisen onnistuin ikuistamaan. :D

Tässä siis pieniä makupaloja elämästäni, arjestani ja erilaisista asioista, joista inspiroidun. Suosittelen siis seuraamaan minua ja blogiani Instagramissa, sillä se julkaisukanavana ainakin kulkee mukanani. Paljon on kyllä ideoita ja suunnitelmia blogipostauksille, joten kunhan tästä taas hommat palautuu normaaliksi (?), niin hiljalleen niitä juttuja julkaisen. Vielä lauantaina vietämme isäni muistotilaisuutta sukulaisten ja ystävien sekä ammatti- ja harrastuspiirien kesken ja sitten on perunkirjoitusta lukuunottamatta hetkeksi nämä hommat paketissa ennen kuin sitten ensi vuonna kesään mennessä on uurnan lasku. Nyt kuitenkin jo huomaan pienen pientä piristystä itsessäni ja toivon, että tästä on suunta vain parempaan ja iloisempaan elämään.

Tulkaahan siis mukaani Instagramiin! 

 

P.S. Ja blogin Facebookissakin julkaisen aina välillä jotain, ehkä jopa päivittäin. :)