Täällä muutamat huonekalut etsivät paikkaansa, koska sain päähäni siirtää tikashyllyn pois makuuhuoneesta. Nyt eivät meinaa huonekalut oikein asettua ja ne vaihtelevat paikkaansa tiiviiseen tahtiin. Ennen landereissua räpsin alla olevat kuvat. Makuuhuoneen ilme on varsin rauhallinen näin, mutta huone on muutoksen kourissa ja jo nyt on tapahtunut muutosta. Saa nähdä, miten saan pyöriteltyä huonekaluja ja mihin järjestykseen ne lopulta päätyvät. Ehkä vanhaan malliin tai sitten koen jonkun valaistuksen ja ne asettuvat täysin uusiksi. Toivottavasti kuitenkin paikat löytyvät pian, sillä itselläkin on todella levoton olo, kun palikat eivät ole kohdallaan ja aamusta iltaan mietin vain, minne minkäkin tavaran sijoitan. Mielenrauhaa kiitos, pian!

1.jpg

11.jpg

Sänky jäi nyt tuohon viimeiseen kokeilusijoitukseen. Itseäni miellytti myös vaihtoehto, jossa sängyn pääty on ikkunaa vasten. Verhoilla sai hieman huijattua eikä se näyttänytkään täysin pöljältä vaikka ikkuna ei olekaan keskellä seinää. Kulmittainen vaihtoehto oli jännittävän erilainen, mutta sängyn ja kaappien väliin jäi omituinen tyhjä tila enkä oikein sitten innostunut tästä vaihtoehdosta.

10.jpg

5.jpg

7.jpg

9.jpg

Aurinkoista ja helteistä maanantaita! :)