(Painonpudotus)pohdintaa -postaukseni kommenttipuolella heräsi pieni keskustelu ruoka-aineiden kalliudesta/edullisuudesta, eritoten mielipiteet jakautuivat terveellisten hedelmien ja vihannesten hintojen osalta. Jonkun mielestä oli halpaa, toisen mielestä kallista. Itse kallistun pääosin siihen, että hedelmät ja vihannekset ovat kalliita vaikka niitäkin hetkiä on, jolloin hinnat ovat suhteellisen huokeita.

Kävin tänään täydentämässä ruoka-ainevarastojani. Edellisen kerran kävin kaupassa sunnuntaina. Tänään kauppakuitti näytti summaa 15,65 euroa. Ostokseni alla.

IMAG6750.jpg

Rainbow Suomalainen Salaattimix ruukussa 1,49 € ja Rainbow Paprika mix 1,69 €. Olisin päässyt halvemmalla, jos olisin ostanut jäävuorisalaattia pakattuna ja siinä olisi ollut enemmänkin, mutta halusin monipuolisempaa salaattia. Irtopaprikat olivat kilohinnoiltaan aika korkealla, joten tyydyin tähän mixiin, jossa paprikat ovat espanjalaisia.

IMAG6753_1.jpg

Rainbow Tonnikalaa paloina vedessä 1,55 €. Tuosta saa nipin napin kaksi annosta, joista toinen saattaa jäädä jopa (dieettiohjeen mukaisesti) hieman vajaaksi. 250 ml espanjalaista oliiviöljyä 2,85 €. Oliiviöljyä ei onneksi tarvitse olla ostamassa joka viikko.

IMAG6755_1.jpg

X-tra Maustamaton rasvaton rahka 500 g / 0,99 €, yhteensä 2,97 €. Yksi rahkapurkki kestää päivän. Rainbow Rasvaton raejuusto 400 g maksaa 1,99 € ja kestää reilu kolme päivää, kun päivässä kuluu 125 g.

IMAG6757.jpg

Ruotsalaista Arlan maitoa 1,5 litraa maksaa 1,21 €. Maitoa käytän kahvin kanssa. Yksi tuollainen puteli kestää 1,5-2 päivää. Suomalaista kurkkua 2 kpl yhteensä 719 g ja 1,43 €. Kilohinta oli 1,99 €. Noin puolen kilon painoinen kesäkurpitsa oli halpa: 0,47 €. Kilohinta vain 0,95 €. Tämän jopa minäkin tunnustan edulliseksi! :D

Sunnuntaina ostamani tuotteet:

Rasvaton maito 1,5 l Arla 1,21 €

Rainbow Mansikkakeitto Light 1 l 1,59 € (päiväannos 2,5 dl)

2 x X-tra Rasvaton maustamaton rahka 500 g 1,98 €

Suomalainen jäävuorisalaatti pakattu 411 g 1,23 € (kilohinta 2,99 €)

Rainbow kahvipaketti 1,99 €

Torino tumma proteiinipasta 500 g 2,29 € (päiväannos 40 g)

Rainbow kaurahiutale 1 kg 1,15 € (päiväannos 45 g)

+

viimeinen suklaalevy ennen dieetin alkua 2,45 € (Fazer Red Berries)

yht. 15,88 €

 

Päivän aikana (jo mainittujen päiväannosten lisäksi) menee vähärasvaista lihaa/kalaa 200 g, kasviksia 400 g, marjoja 100 g, vehnäleseitä 10 g ja oliiviöljyä 10 g.

Joitain ruoka-aineita mulla oli jo valmiina kotona, kuten suolaa, tomaatteja, kurkkua ja pakastimessa on vielä jauhelihaa, kasviksia ja marjoja. Jos ei siis pakastimessa olisi mitään valmiina ollut, olisin joutunut lihat ja marjatkin vielä ostamaan, jolloin kauppakuitissa olisi varmaan lukenut noin 20 €. Tuon kun kertoo noin kolmella tai neljällä kauppakerralla (per viikko), niin kyllä siitä hintaa tulee. Ja kun ongelma on siinä, että sitä rahaa ei ole. :D Esimerkiksi nyt mulla on ehkä euro. Perjantaina tulee ehkä vähän rahaa, mutta ei silläkään montaa kauppareissua hoideta, kun niitä laskuja/velkoja/mitäniitänytonkaan pitää maksaa.

Eli yhteenvetona: En ehkä pitäisi noita hintoja kovin korkeana tai ongelmallisina, jos sitä valuuttaa olisi. Onhan about euron kaurahiutaleet tosi halpoja ja kestävätkin oman aikansa, mutta ei se halpuus auta sellaista ihmistä jolla sitä euroa ei ole. Noin niin kuin ääripääajattelulla. 

Kuka jaksoi tänne asti ja kiinnostiko ketään mun ajatukset ruoka-aineiden hinnoista? ;)

 

Mukavaa loppuiltaa, täällä nautitaan C.S.I. New Yorkista ja kärsitään hyttysenpistoista, jotka kutisee kuin ******. Ihokin on jo mennyt rikki ja kudosnestettä tirskuu ja Bepanthenia on polvessa aimo kerros. Penteleen öttiäiset, kun siellä Porkkalanniemellä pistelivät :D