Minulla oli ilo saada lainata pariksi viikoksi Canonin EOS M -järjestelmäkameraa.

IMG_9237.jpg

Käytin kuvaamiseen AV-asetusta, kuten yleensä olen käyttänyt lainakameroissa. Aika lailla vakiona aukon koko on 5.6 ja tarvittaessa säädän valoisuutta. Kamerassa objektiivina oli perus 18-55. Mukana oli myös 22mm objektiivi, mutta sillä en juuri kuvaillut, pari hassua kuvaa taisin ehtiä räpsäistä enkä siis päässyt hommaan ns. kiinni.

IMG_9249.jpg

Tykkäsin kameran koosta, sitä oli helppo kantaa mukana niin käsilaukussa kuin kaulallakin. Isompi objektiivi toki toisi painoa lisää, mutta kameran runko on tosiaan pieni ja kevyt. Sinänsä siis pienempikokoinen järkkäri voisi sopia minulle, varsinkin kun kärsin usein niska-, hartia- ja selkäjumeista.

IMG_9243.jpg

EOS M -kameraa käytetään näytön kautta, siinä ei ole erillistä tähtäintä vaan kuva tosiaan näkyy näytöllä ja sitten vaan räps. Fallkullan kotieläintilalla huomasin tämän ominaisuuden heikon puolen eli auringonpaisteessa kuvaamisen. Aurinko kun paistaa, näyttöä on paikka paikoin hankala nähdä, vähän samoin kuin puhelimen näytön katsominen on auringonpaisteessa tuskaa. Näytön näki kyllä, mutta ihan varma ei voinut ottamastaan kuvasta olla.

Näytössä oli kuitenkin se hauska puoli, että koskettamalla näyttöä pystyi tarkentamaan kuvaa ja kamera otti automaattisesti kuvan ruutua napsauttamalla. Muutenkin kamera toimii kosketusnäyttöperiaatteella käyttäjän niin halutessa. Joitain kertoja näyttöä napauttamalla tarkennus toimi paremmin kuin laukaisimen painaminen puoliväliin. Napautuksella sai tarkennuksen juuri siihen kohtaan kuin halusi, laukaisimen kautta tarkennus meni välillä vähän minne kamera tuntui haluavan. ;)

IMG_9239.jpg

Pari kertaa olisin kaivannut isomman polttovälin objektiivia, mutta se oli oikeastaan aika pikkuvika, kun miettii, että mulla ei vielä ole edes koko järkkäriä. :D Taidan kokeilla vielä muitakin kameroita ennen lopullista valintaa. Muutoin kyllä olin tyytyväinen kuvanlaatuun ja hyvin olen oppinut perus tarkennuksen ja huolellisuuden kuvien ottamisessa. Lisäharjoitus kuitenkaan ei olisi pahitteeksi. Omalla kameralla voisi piiiitkän ajan kanssa kokeilla kaikenlaista erilaista. Kokemus oli siis positiivinen lukuunottamatta sitä yhtä miinusta eli kameran näytön näkemistä auringonpaisteessa.

Tämän postauksen kuvat on siis otettu EOS M:llä ja 18-55 objektiivilla. Tämä oli yksi niistä hetkistä jolloin kaipasin isompaa objektiivia. Käytin aukon kokona sitä aiemmin mainitsemaani 5.6 arvoa ja valotusta säätämällä miinuksen puolelle. Voitte siis ymmärtää ettei kuvista tämän parempia tullut. Onneksi kuitenkin silmät näkivät ja kokivat ja mieli tallensi näkymän muistiin. ;)

Nyt on kamera pakattu ja odottaa noutajaa. Seuraavaa lainakameraa odotellessa. ;)