Sain kunnian testata Humantool satulaistuimen lisäksi vielä Pilot Spot selkätukea.

Humantool Pilot Spot kääntää lantion hyvään pystyasentoon, jolloin selkäranka suoristuu ylös asti. Tämän ansiosta selän, hartioiden ja niskanseudun kuormitus pienenee minimiinsä.

IMAG3135.jpg

Itse monesti erilaisissa istuimissa kaipaan tukea ristiselkään. Olen lyhyt, joten monestikaan asento tuoleissa ei ole ihanteellinen, kun tuolejahan ei tietenkään suunnitella tällaisille tapeille. :) Humantool selkätuki on siis oiva, sillä voin sen lisätä tuomaan tukea selälleni niissä tuoleissa, joissa istun. Tuki on kiinnitettävissä erilaisiin istuimiin erillisen kiinnitysvyön avulla. Irrallisenakin sitä voi käyttää.

Olen testannut tukea ihan tavallisessa tuolissa sekä sohvalla. Itselläni ei sellaisia tuoleja ole, joihin tuen voisi vyön avulla kiinnittää joten käytän tukea irrallisena. Normaalisti bloggaan ja surffailen netissä niin, että läppäri on sohvan käsinojalla ja itse olen jonkinlaisessa vinossa sikiöasennossa sohvan nurkassa. Olen välillä selkätuen avulla lepuutellut selkääni niin, että istun suorassa, selkätuki selän takana vasten sohvan selkänojaa ja läppäri sitten sylissä, jotta asentoon ei tule kiertoa. Täytyy sanoa, että selkä kiittää samantien eikä tarvitse enää asetella kipeän selän tueksi koristetyynyjä. :)

Lisätietoa Humantoolin tuotteista löytyy täältä!

Kuvankaappaus+2013-2-21+kello+13.52.30.p

Kuvankaappaus+2013-2-21+kello+13.52.09.p

Jotta joku teistä lukijoistani pääsisi myös Pilot Spot selkätukea testaamaan, arvon yhden selkätuen myös teidän lukijoitteni kesken. Palkintona siis Humantool Pilot Spot selkätuki, jonka värin saa voittaja itse valita. 


Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

1 arpa - Jätä kommentti tähän postaukseen.

2 arpaa - Toisen arvan saat, jos olet kirjautunut julkiseksi lukijakseni Bloggerin kautta. Kirjautuminen on mahdollista blogini sivupalkissa olevasta Lukijat-kohdasta.

3 arpaa - Linkittämällä omaan blogiin tai Facebook-sivuille voi ansaita kolmannen arvan. Kerro linkityksestä osallistumiskommentissasi.

Muistakaa kertoa, kuinka monella arvalla osallistutte ja myös, jos olette kirjautuneena lukijana ERI nimimerkillä kuin jolla osallistutte. Anonyymit, muistakaa jättää erottuva nimimerkki, jotta arvontavaiheessa teidät on helppo tunnistaa.

Arvonnan linkitykseen blogeissa voi käyttää alla olevaa kuvaa.

Kuvankaappaus+2013-2-21+kello+13.52.30.j

Arvonta alkaa heti ja päättyy 6.3.2013 klo 21.


Onnea arvontaan! :)


EDIT: Arvonta on päättynyt!


Postaus tehty yhteistyössä Humantoolin kanssa