Tein pitkästä aikaa ruokaa ja ihan kunnon ruokaa sitten teinkin eli karjalanpaistia. Käytin mahdollisimman simppeliä ja lyhyttä kaavaa, koska en jaksanut juurikaan keskittyä. Prosessi on todella vaivaton ja helppo.

IMAG2709.jpg

Uunivuokaan lihat ja sipuli. Itselläni oli lihaa 600g ja sipulina käytin pakasteversiota. Tykkään tuoreesta sipulista, mutta silmäni eivät kestä yhtään sen käsittelemistä vaan oireilevat vielä pitkään käsittelyn jälkeen. Pienestä sipulipussista laitoin 3/4 ja tuoreena olisin varmaan laittanut kaksi keskikokoista sipulia.

IMAG2710.jpg

Sekaan ripottelin pippurista yrttiseosta.

IMAG2712.jpg

Vettä sen verran, että ainekset peittyvät juuri ja juuri. Itselläni meni vettä noin 5dl.

IMAG2713.jpg

Aluksi uuni 250 asteeseen ja tässä lämpötilassa kypsennetään ilman kantta puoli tuntia.

IMAG2714.jpg

Puolen tunnin kypsentämisellä ilman kantta on tarkoitus saada lihaan väriä. Tämän jälkeen uunin lämpötila lasketaan 175 asteeseen ja ruoka saa kypsyä uunissa vielä kaksi tuntia kannen alla. Samalla kun laskin lämpötilaa lisäsin joukkoon porkkanaa. Itse käytin Rainbown Pariisinporkkanoita, jotka on esikypsennetty höyryttämällä. 

IMAG2717.jpg

Ja valmis ruoka, helppoa kuin heinänteko.

IMAG2718.jpg

Annokseen paistin kaveriksi 45g täysjyväpastaa.

IMAG2722.jpg

En lisännyt ruokaan valmistusvaiheessa ollenkaan suolaa, vaan hieman ripottelin valmiiseen annokseen. Hyvin vähän kuitenkin. Ja oli hyvää! Liha oli kypsää ja uuniporkkanat super hyviä. Tästä riittää vielä huomisellekin. <3