Nyt on tiedossa jouluista tuoksua kotiin, sillä sain äidiltäni hyasintin. Tai sain kaksi, mutta toisen lahjoitan tuomaan jouluntuoksua toiseen kotiin. Hyasintti on vielä ihan nupuillaan, mutta tässä on mukavasti aikaa ennen joulua.

IMG_2751.JPG

IMG_2753.JPG

IMG_2755.JPG

IMG_2763.JPG

IMG_2767.JPG

IMG_2770.JPG

IMG_2772.JPG

Hyasintti kuuluu (kotiin tuotaessa) kastella kerran maltillisesti ja sitten antaa olla vain. Tämän ainoan kastelun jälkeen hyasintti saa kaiken tarvitsemansa sipulistaan.

Tuossa se nyt nököttää ja pääsee pian paraatipaikalle olohuoneen pöydälle. Pienissä kodeissa hyasintti voi olla aika haastava, sillä se on hyvin voimakkaasti tuoksuva. Jos tilanne on esimerkiksi se, että joutuu elämään ja nukkumaan jatkuvasti samassa huoneessa, voi yöunet turvatakseen kääriä hyasintin huolellisesti sanomalehteen ja sijoittaa sen yöksi vaikkapa parvekkeelle. Pakattuna se sen kyllä kestää ja päiväksi voi taas tuoda kukan sisätiloihin. Nämä siis ihan kukka-asiantuntijan vinkkejä. :)

Täällä on meneillään tavaroiden sijoittelu kaappeihin. Nyt on saatava koti pelkistetyksi mahdollisuuksien mukaan, jotta voi miettiä tarkemmin joulun lisäämistä sisustukseen. Päätin, että kamat kaappiin ja sitten jossain kohtaa raivausta kaappi kerrallaan. Myöskin Luopumislaatikko, josta kerroin syyskuussa saa sisäänsä nyt aika herkästi kaikenlaista.