Tänään (kunhan nyt ensin pääsisi nukkumaan ;)) on lupa rauhoittua ja rentoutua sekä touhuta mitä haluaa tai sitten olla vain. Olen suunnitellut itselleni päivän ohjelmaksi mukavia ja kiireettömiä hetkiä. Aamu alkaa tietenkin - sitten joskus puolilta päivin kun herään ;) - kahvilla ja nettisurffailulla.

Seuraavaksi uuni lämpenemään ja riisipuuro uuniin, ilman kantta. Edellisen riisipuuron valmistuksen vaiheista voi halutessaan käydä lukemassa postauksestani Maukas uuniriisipuuro, epäonnistunut valmistusprosessi ;)

IMAG1174.jpg

IMAG1579.jpg

Vuoka puhdistui ongelmitta ja ilman suurempaa vaivannäköä ja on taas kuin uusi. Vuoka todellakin vain näytti pahemmalta kuin todellisuudessa oli. Kelpaa nyt hienosti puuronvalmistukseen siihen asti kunnes saan hankittua sen Arabian Uunikokki-vuoan, mutta kuten sanottu niin ilman kantta tällä kertaa.

Puuron muhiessa uunissa ajattelin ottaa kunnon lämpimän ja pitkän suihkun, nauttia puuroni perinteisesti isolla voinapilla ja sitten onkin vuorossa askartelua!

IMAG1615.jpg

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässäni aion tehdä joulukortit itse. Samalla lähetettävien joulukorttien määrä pienenee aika paljon, ennen olen lähettänyt kortteja parhaimmillaan noin 30. Nyt kortit saavat vain harvat ja valitut jos kehtaan tekeleitäni lähettää ;)

Loppupäivän eli illan menu koostuu alla olevissa kuvissa näkyvästä kokonaisuudesta sekä tietenkin Linnan juhlista. Itsenäisyyspäivä on itselleni hyvin tärkeä päivä, silloin sopii rentoutumisen lisäksi muistaa maamme puolesta taistelleita ja olla kiitollinen siitä, mitä meillä on. Kiitollisuus kuuluu tietenkin jokaiseen päivään, mutta tähän päivään erityisesti.

IMAG1630.jpg

IMAG1631.jpg

IMAG1634.jpg

IMAG1636.jpg

Tämän vuoden valkoviinipohjaista Blossaa lasillinen, muutama klementiini ja Wienernougatia juhlia katsoessa. Eiköhän näillä aineksilla ihan kiva ilta tule. :)

Toivotan siis hereillä oleville hyvää yötä sekä mukavaa, ihanaa ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää kaikille!