Tovi sitten jo sain ystävältäni Fredilta Mummelinturinat -blogista tunnustuksen, joka on jo lähes kaikille täällä blogimaailmassa tuttu. Paljastetaan itsestään seitsemän asiaa ja pistetään tunnustus kiertoon.

tunnustus.png

Tämänkin tunnustuksen olen jo aiemmin saanut ja pistänyt kiertoon, mutta koska siitä on jo aikaa ja sain sen hyvältä ystävältäni, teen sen uudelleen. Laiskuuttani en jaksa käydä kurkistamassa aiempia paljastuksiani, joten forgive me, jos toistan itseäni.

1. Asun nykyään pienessä 32,5 neliön yksiössä Itä-Helsingissä ja tämä on aikuisikäni pienin asunto. Silti jotenkin tykkään!

2. Olen laihtunut reilussa puolessa vuodessa 10 kiloa ja muutosta viime kevääseen ja kesään on -15 kg. Olen aika tyytyväinen ja pystyn suhteellisin hyvin jo katsomaan itseäni peilistä. Silti projekti jatkuu vielä, maksimissaan 10 kilon verran. Jos jostain syystä laihtuminen ei olisi mahdollista (tämä siis vain kuvitteellinen ajatus), voisin jo varmasti elää itseni kanssa nytkin. :)

10kg.jpg

3. Olen ollut kolme vuotta pois työelämästä terveydentilani vuoksi, mutta ensi kuun lopussa alkaa valmennus/kuntoutus työelämää varten. Jänskättää kovasti ja olenkin ihan ulalla, sillä edessä on myös alan vaihto eikä mulla ole aavistustakaan mitä haluaisin tehdä. Sellainen alustava ajatus olisi kuitenkin hakeutua osapäivätyöhön kokopäivätyön sijaan ja yrittää saada myös tämä blogi jollain tapaa osaksi työtäni. Olen äärimmäisen hyvin viihtynyt blogimaailmassa ja blogia kirjoittaen tämän vuoden ja kirjoittaminen ja verbaalinen ilmaisutaitoni on kuitenkin yksi ns. hyvistä ominaisuuksistani.

4. Kevät ja kesä ovat olleet todellista muutosten aikaa ja uskon, että sama jatkuu vielä tästäkin. Lähiaikojen yksi isoimmista asioista - ikävämmästä päästä - on ollut erään ystävyyssuhteen päättäminen. Ystäväni oli minulle tärkeä ja kulutin paljon henkisiä voimavaroja ystävääni, tukemiseen ja auttamiseen. Erään välikohtauksen sattuessa ymmärsin kuitenkin, että minulle kaikkein parhain ratkaisu olisi lopettaa tämä ystävyyssuhde, joka hyvistäkin hetkistä huolimatta toi elämääni enemmän painolastia kuin onnellista ystävyydentunnetta. Raja oli hyvä vetää myöskin siksi, että olen äärimmäisen auttava persoonaltani, joten olisin voinut upota ystäväni ongelmien mukana helpostikin. Sehän ei kuitenkaan ystävyyssuhteissa ole tarkoitus, eihän? Kaikkea hyvää siis tälle ihmiselle, nyt vain tämä peli oli valitettavasti vihellettävä poikki.

2+things.jpg

5. Tämä blogi ja blogimaailma on kannatellut minua jo vuoden, kuten aiemmin kerroinkin. Lähiaikoina se huomattiin taas, kun olin ihan rikki. Yritin pitää oman elämäni ongelmista huolimatta blogin elossa päivittäin ja onnistuinkin siinä. Mutta samalla - postaus postaukselta - huomasin, kuinka oloni, inspiraationi ja innostukseni alkoi kasvaa. Kappas vain, blogi oli taas se nostava ja kantava voima tai ainakin äärimmäisen hyvänä apuna. Kiitoksia siis teille kanssabloggaajat ja lukijat olemassaolostanne! <3

6. Tunnen hieman huonoa omaatuntoa, kun en ole saanut uutta kotiani juurikaan laitettua ja sen vuoksi ei myöskään ole blogiin tullut juuri mitään kotipostauksia. Pikkuhiljaa, sanovat. ;)

Picture+009.jpg

7. Minua kiinnostaisi osallistua jonkinlaiseen isompaan (?) miitinkiin, johon tulisi bloggaajia. Haluaisin kovasti tavata teitä muita, sillä olisihan sitä kiva saada kasvot nimille, jotka ovat osa jokapäiväistä elämää. Tähän tapaamiseen - organisoikaa ihmeessä joku tällainen miitinki? ;) - olisi kiva saada myös vakiolukijoita, vaikka ei olisikaan omaa blogia. Mitäs olisitte mieltä?

Tällaisia vähän omituisia paljastuksia. Jotenkin halusin vaan kaivautua hieman syvemmälle pinnan alle, kun blogin jutut ovat muutoin pääosin aika pinnallisia. Ja näinhän me opimme toisistamme lisää, eikö? ;)

Pistän tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:


Kaikki nämä blogit kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini eli käykäähän tutustumassa, jos ovat vielä tuntemattomia. :)