Halusin alun perin kylpyhuoneeseen kauan himoitsemani Hemnes-hyllykön valkoisena Ikeasta. Siihen olin suunnitellut laittavani kosmetiikkaa, kuten shampoo- ja hoitoaineputeleita ja mitä nyt olisinkaan keksinyt. Korkeuttahan kyseisellä hyllyköllä olisi ollut sen parikymmentä senttiä enempi kuin itselläni ja pyykkikaappi olisi saanut siitä itselleen vierustoverin. No, ei mahdu hyllykkö suunniteltuun paikkaan ja mielessäni sitten siirsin sen lavuaarin ja vessanpyntyn väliseen kulmaan. Sainpas kuitenkin ystävältä erilaisen vinkin ja päädyin uudelleen Ikean sivuille säilytysratkaisuja miettimään.

malmlipastokahdellalaatikollavalkoinenik

Tässä uusi suunnitelmani. Malm-lipasto kahdella laatikolla sinne lavuaarin ja pyntyn väliseen kulmaan. Hintaa on vain 39 euroa, kun Hemnes olisi kustantanut 99 euroa. Laatikoihin saa sijoitettua kivasti hygienia- ja kosmetiikkatuotteita eikä lipasto kokonsa puolesta hallitse tilaa liikaa. Laatikoihin voisi jopa harkita hankkivansa Ikean Godmorgon-sarjan läpikuultavia säilytyslokerikoita.

godmorgonkannellinenlaatikko5kpl.JPG

Lisäksi mielessäni on vähän jotain muutakin "kylppärin päänmenoksi", joten tiedossa on jossain vaiheessa sitten uuden, pienen ja ihanan kylpyhuoneenI esittelyä. :)

Kuvat: Ikea

P.S. Kesäarvontaani pääset osallistumaan TÄSTÄ!