Nyt alkoi kädet ja kynnet kuntoon -projekti! Kynteni ovat vuosia olleet aika hyvässä kunnossa ja kasvaneet hurjankin pitkiksi. Alkuvuoden aikana kynteni ovat lohkeilleet ja katkeilleet jostain syystä. Kalsiumia saan yhtä paljon kuin aina ennenkin (juon siis maitoa kahvilla) ja muutamia viikkoja olen myös syönyt D-vitamiinilisää sekä Omega-3 kapseleita. Ehkä tämä on vain jokin ohimenevä vaihe? Nyt kuitenkin otin härkää sarvista ja leikkasin kynteni aivan lyhyeksi, lähes olemattomiksi. Aika alaston olo, täytyy myöntää!

Picture+454.jpg


Picture+448.jpg


Picture+446.jpg


Aion kuoria käsieni ihon säännöllisesti ja rasvata sekä kädet että kynnet päivittäin. Pistän yöpöydälle rasvaputelin sekä kynsinauhakynäni. Sally Hansenin kynsinauhakynän ostinkin alkuvuodesta laivalta. Nyt pitää ottaa rankat keinot käyttöön, jotta pääsisin taas nauttimaan kauniista, pitkistä ja lakatuista kynsistä. <3 <3 <3 Lisäksi aivan ehdoton juttu tässä projektissa olisi oppia olemaan repimättä ja syömättä kynsien reunoja (siis ihoa kynnen vieressä). 12-vuotiaana lopetin kynsien syömisen, mutta näin aikuisiällä toisenlaiset makustelut on selkeästi tulleet tilalle.

Uusia, kestävämpiä kynsiä ja parempikuntoisia käsiä odotellessa siis! :)