Arpaonni ei suosinut sitten Oma Koti Valkoinen -blogin arvonnassa, jossa saattoi voittaa itselleen Tivoli Audio Model One -pöytäradion valitsemassaan värissä. No, eipä tuo kovin ihme ole, sillä arpoja kertyi arvonnassa 1066. Minulla oli kolme arpaa ja ne osuivat kolmeksi ensimmäiseksi arvaksi. Ei missään arvonnassa voi mitään voittaa, jos on ensimmäinen osallistuja. ;)

picture+035.jpg

Ihastelin Tukholmassa Åhlénsilla Tivoli Audion radioita. Silloin tein päätöksen, että jos (ja kun) arpaonni ei suosi yllä mainitussa arvonnassa, ostan Tivoli Audion itse. Sitä paitsi mulla on kohta synttärit, joten voisin hankkia sen itselleni lahjaksi. Siinä vasta oiva tekosyy tukemaan ostopäätöstä! ;) Meinasin ostaa kyseisen radion jo joululahjaksi itselleni, mutta taloustilanne oli sen verran kuralla, ettei hommasta tullut mitään.

Arvonnan aikana pohdiskelin kahden eri värivaihtoehdon välillä; black/silver ja Frost White/Snow White. Kovasti tänä keväänä houkuttelee myös tuo Frost White/Yellow, mutta pitkällä tähtäimellä sisustusta ajatellen se ei ehkä ole järkevin vaihtoehto. Radio on kuitenkin pitkäaikainen hankinta eikä kyllästyminen sovi kuvioihin. 

picture+031.jpg

Hiplailin sitten tuota Frost White / Snow White radiota ja päätös vahvistui ihan itsestään. Valkoisen haluan ja valkoisen aion hankkia. Eli siinä se nyt on, unelmieni radio: Tivoli Audio Model One värissä Frost White/Snow White <3 <3 <3

picture+034.jpg

Can't wait!