Mikä määrää ihmisen kohtalon ja kuinka paljon ihmisellä itsellään on määräysvaltaa omaan kohtaloonsa, lähinnä siihen kohtaloon, joka meitä pitää hengissä?

Onko aikoja, jolloin ihmisiä kuolee enemmän kuin muulloin vai onko kyse siitä, minkä kokoisessa elinympäristössä olemme? Eli onko kuolemaa joskus enemmän kuin toiste vai onko kuolemien määrä vakio? Onko kyse vain siitä, että mitä enemmän meille tulee ikää ja mitä laajemmaksi ympäristömme kasvaa sen isommalta määrältä myös kuolemat ja sairaudet tuntuvat?

Paljon on kysymyksiä ja vielä vähemmän vastauksia. Sanotaan, että kun joku sairastuu vakavasti tai kuolee, niin sille on syynsä. Kaikki tapahtuu syystä. 2006 ja 2008 hautasimme serkkuni, isäni siskonlapset.

Vuonna 2010 hautasimme nuoremman veljeni (isäni puolelta). Ikää oli jo melkein 60, mutta siitä huolimatta aivan liian nuori oli kuolemaan. Kyseisenä vuonna syksyllä ystäväni avopuolison äiti menehtyi, ns. liian nuori hänkin kokemaan luonnollisen kuoleman.

Viime vuonna eli 2011 edellä mainitun ystäväni oma äiti menehtyi, varsinainen shokki sekin oli. Sukulaispoikani sairastui vakavasti, mutta onneksi selvisi säikähdyksellä. Ikäviä tapauksia oli toki enemmänkin, en vain halua niillä kaikilla teitä kuormittaa. Tämänkin jutun kirjoittaminen tuntuu jotenkin väärältä, sillä blogini kuuluisi olla se iloinen osa elämääni. Vain pintaraapaisu arkeani ja elämääni, mutta...

6415784147_4d9bc61dd0_z.jpg

Eilen sunnuntaina, aikaisin aamulla vanhempi veljeni (61) nukkui pois. Minulla ei ole enää veljiä, isälläni ei ole enää poikia. Mielestäni on brutaalia joutua hautaamaan omat lapsensa. Olen surullinen tapahtuneesta. Välini veljeeni ei ollut läheiset, mutta tunnen toki surua ja vielä suurempaa myötätuntoa ja empatiaa isäni vuoksi. Se tässä kaikessa on ehkä pahinta, unohtamatta tietenkään veljenlapsieni menetystä. He kuitenkin menettivät isänsä.


***** Lepää rauhassa, veljeni *****