Flunssaiset terkut ja Habitare-lippujen voittaja

Huomenta maanantaihin! Täällä ollaan flunssassa, ensimmäistä kertaa melkein kolmeen vuoteen. Onneksi tauti ei ole pahimmasta päästä, mutta silti päässä humisee ja olo on paikoitellen tukkoinen. Tällä viikolla suurimmaksi osaksi aion lepäillä, juoda pakurijuomaa ja lukea kirjoja. Lisänä menee tupla-annos sinkkiä ja C-vitamiinia. Eniten harmittaa, että joudun pitämään taukoa treenaamisesta. Lähinnä siksi, kun treenaaminen on vielä niin alkutaipaleellaan. Mutta perussairauden kanssa eläessä – tai muutenkaan – ei oteta riskejä. Salille ehtii sitten ”syssymmälläkin”!

Habitare-lippuarvonta on päättynyt ja olen arponut osallistujien joukosta voittajan. Voittajalle on lähetetty sähköpostia, joten tarkistakaahan sähköpostinne, jos vaikka voitto olisi osunut omalle kohdalle. Jos arpaonni ei tällä kertaa suosinut, niin seurailkaahan muita meidän CASA Blogien blogeja, sillä lippuarvontoja on muitakin meneillään ja vielä tulossakin.

Hyvää uutta viikkoa! <3

Irina / White & Fresh - -