Kirppisostoksia

Kesä ja kirjat ovat vieneet minua kuin pässiä narussa, mutta en valita! Niinpä eilen suunnatessani Hakaniemen torikirppikselle oli suunnitelmissa löytää mahdollisimman paljon kirjoja, jotka ovat joko lukulistallani tai sitten vaan niin mielenkiintoisia ettei ostopäätöstä voi olla tekemättä. Kirppissaalis olikin tosi hyvä, ehkä jopa huikea!

kirjat_kirppikselta_whiteandfresh_9201.j

Yllä olevan kuvan kirjoista kaikki kahta lukuunottamatta ovat lukulistallani: Hugh Howeyn Siilo, Jussi Adler-Olsenin Vanki (aloittaa Osasto Q -sarjan), Lars Keplerin Hypnotisoija (aloittaa Joona Linna – sarjan), Paul Coelhon Alkemisti ja Dan Brownin Da Vinci -koodi. Kaksi viimeisintä kirjaa minulla joskus vuosituhannen alussa oli, mutta silloin lukuharastukseni oli passiivisessa tilassa ja hölmönä vain hamstrasin kirjoja. Kirjoihinhan siis jää koukkuun hyvin helposti, luki niitä tai ei. 😉 Ostin myös tuon Siilon mukana varmuudeksi sen itsenäiset jatko-osat Siirroksen ja Kohtalon, sillä niillä on helppo jatkaa, jos Siilo tempaa mukaansa. Olen kyllä tosi tyytyväinen, että näin monta lukulistani kirjaa löytyi samalla kirppisreissulla. 

messinkinen_kynttilanjalka_whiteandfresh

Pitkästä aikaa löysin myös jotain kodin sisustukseenkin, meinaan tämän ihanan vanhan messinkisen kynttilänjalan. Joku oli ehtinyt ostaa tämän parin, mutta se ei haittaa lainkaan, sillä en sisustamisessa niin symmetriasta välitä. Rosoisuus ja parittomuus kunniaan!

villasukat_whiteandfresh_9207.jpg

Ihanan Tiian varrettomien villasukkien innoittamana bongasin ja ostin tällaiset ihanan siniset villasukat. Ja kun myyjä ne alle kympillä möi niin ei ollut epäilystäkään niiden ostamisesta. Villasukkia ei vaan voi olla liikaa.

Oikein mukavaa viikkoa kaikille! 🙂

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *