Kevättä on kissakin odotellut. Ulkona on mukavampi olla ja viilettää menemään, kun tassut eivät uppoa lumihankeen eikä tuuli vihmo korviin. Ulkokissa isolla u-kirjaimella tämä otus kuitenkin on, sillä ulos on päästävä paukkupakkasillakin. Vähän kuitenkin himmaillaan, jos paukkupakkasen lisäksi on vielä kinoksittain lunta ja uutta pukkaa vaakatasossa. Jos mikään muu ei auta, niin ainakin voi kyhjöttää terassilla tyynyn päällä – ellei sekin ole lumimyräkän jäljiltä lumen alla.
Kevät herättelee loputkin aisteista. Oksia nuuskutellaan, lenkille viitsii lähteä keskellä päivääkin ja terassin pensaissa on kiva köllötellä. Maasta kasvaa kaikenlaisia kasveja, joita napostella. Esimerkiksi tuon pensaan juurelle istuttamani krookuksen lehdet, jotka sittemmin leikkasin alas, kun en saanut mistään ongittua tietoa, onko krookuksessa kissoille myrkyllisiä kukat, lehdet, mukulat vai kaikki kasvin osat. Toki onhan siinä vielä se, että pitkin maita ja mantuja huidellessaan kissa voi pistää suuhunsa vaikka ja mitä, enkä ole sitä siellä vahtimassa. Toivotaan, että jättää pahimpia myrkytysoireita aiheuttavat kasvit syömättä.
Mutta on se vaan kiva kaveri! Tuossa taannoin katselin sitä (kissaa) sen nukkuessa sohvalla ja sain jonkun älyttömän rakkauden puuskan. Kyyneleet tulvahtivat silmiini, kun tajusin, miten onnellinen olen siitä, että tyyppi kutakuinkin vuosi sitten tuli terassilleni ja sitkeästi teki töitä sulattaakseen sydämeni ja päästäkseen kotini ovesta sisään. Ja tuossa se nyt on, minun rakas terapiakissani.
Haluatko tietää, miten kissakaveri minulle päätyi? Lue Hämmentävä tarina kissakaverista.