Olen usein viime aikoina käynyt rantareitin sijasta lenkillä metsässä. Haluan imeä sisääni enemmän metsätunnelmaa, linnunlaulua ja mielenrauhaa. Olen hieman arastellut yksin menemistä, sillä kummasti sitä unohtaa tututkin alueet yli kymmenessä vuodessa eikä talvipakkasilla mahdollinen eksyminen houkuttele. Sovittiin onneksi kuitenkin ystävän kanssa, että kun ilmat tästä hieman lämpenevät, niin lähdemme yhdessä ihan kunnolla kahlaamaan näitä metsäteitä. Saan taas palautettua alueen mieleeni. Tänään rohkenin silti hieman aiempaa syvemmälle metsään ja sain siten vähän laajennettua lenkkireittiäni.
Metsärakkauteni taisi syventyä alun perin keväällä kaksi vuotta sitten, kun hieman samoilin Keskuspuistossa (sinne täytyy kyllä lähteä ajan kanssa uudelleen!). Siitä lähtien olen jotenkin kaivannut metsään yhä enemmän. Tänään olin jälleen hurmiossa uusista lenkkipoluista, linnunlaulusta, tikan työskentelystä männyn oksalla, pienistä silloista siellä täällä sekä puiden ja pensaiden oksiin ilmestyneistä aika suuristakin silmuista. Metsälenkin kruunasi kahvihetki aurinkoisen kahvilan terassilla meren rannalla.