Edullisia arjen ostoksia

Silloin tällöin jotkut arjessa tarvittavista tavaroista kaipaavat uudistusta, ja tällä kertaa vuorossa olivat eväsrasia ja kodin puhdistuksessa käyttämäni mikrokuituliinat. Erityisesti muoviset eväs- ja säilytysrasiat kuluvat käytössä varsin nopeasti, kun niissä säilöö ja lämmittää ruokaa sekä pesee niitä astianpesukoneessa. Nyt kuitenkin eväsrasian uusimiseen oli toinen syy, meinaan vuosi sitten hankkimani Sisteman neliskanttiset eväsrasiat vuotivat. Oli varsin ikävä huomata evässalaattia mukana kantaessa, että perille päästyä oli öljy vuotanut laukkuun. Ei siis enää niitä rasioita kiitos. Samoin mikrokuituliinat kulahtavat ajan saatossa, kun niitä on pestävä. Lisäksi itseäni ärsyttää pesussa lähtemättömät näkyvät tahrat, ja siksi en esimerkiksi käytä valkoisia mikrokuituliinoja muuhun kuin valkoisen nahkasohvani puhdistamiseen. Keittiössä käytettävät mikrokuituliinat olen yleensä halunnut mustina tai tummanharmaina, mutta ajattelin nyt testata hieman keväisempiä värejä.

whiteandfresh_edullisia_arjen_ostoksia_c

whiteandfresh_edullisia_arjen_ostoksia_c

whiteandfresh_edullisia_arjen_ostoksia_c

Clas Ohlsonilta saa tosi usein aivan älyttömän kivoja ja edullisia arjen tuotteita, esimerkiksi nyt tämä kullanvärinen eväsrasia ja nuo mikrokuituliinat, joita on pakkauksessa neljä. Väreinä on tämä harmaa-vihreä ja sen lisäksi on vielä olemassa paketteja, joissa on harmaita ja vaaleanpunaisia liinoja. Kun tällaisia tuotteita käyttää päivittäin tai lähes päivittäin, niin on kyllä ihanaa, jos niitä saa edes hieman miellyttävällä ulkonäöllä. 😉 Näiden mikrokuituliinojen ja eväsrasian lisäksi hyvänä esimerkkinä Orthexin pakastusrasiat, joissa aina silloin tällöin vaihtuu kansien väri. Käytän niitä ruoka-annosten säilyttämiseen ja onhan se nyt mukavaa, kun on jotain pientä kivaa silmällekin. Nyt kannet ovat saaneet hennon liilan värin, kun aiemmin olivat raikkaan omenanvihreän värisiä. 

Pienillä jutuilla on merkitystä! Mitä mieltä sinä olet? 🙂

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *