Geir Tangenin Maestro & Tuomas Nyholmin Leijona

Kaupallinen yhteistyö: Suomalainen kirjakauppa

whiteandfresh_geir_tangen_maestro_tuomas

Geir Tangen: Maestro

Norjalaista pikkukaupunkia riivaa murhaaja, joka ilmoittaa veriteoistaan ennakkoon ja suunnittelee ne yksityiskohtaisesti kuin taiteilija mestariteoksensa.

Paikallislehden toimittaja Viljar Ravn Gudmundsson saa sähköpostin, jonka lähettäjä on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja rangaista kavallukseen syyllistynyttä naista. Kun nainen syöksyy parekkeelta kuolemaansa, käynnistyy sarja murhia, joista tappaja ilmoittaa Gudmundssonille aina etukäteen. 

Gudmundssonin kanssa tapausta alkaa selvittää Lotte Skeisvoll, äärimmäisen lahjakas mutta sosiaalisilta taidoiltaan kömpelö rikostutkija. Lotte huomaa pian, että murhaaja osaa ennakoida poliisin jokaisen siirron.

IMG_5072.jpg

Näin kertoo tämän uutuusdekkarin takakansi. Olen tällä uudella lukemiseni aikakaudella ehtinyt lukea joitain dekkareita. Pääosin Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjaa, mutta myös yhden ruotsalaisen kirjailijan dekkarin. Tähän mennessä jokainen näistä dekkareista on imaissut minut mukaansa kuin imuri pölypallon. Samoin kävi Suomalaiselta kirjakaupalta saamani Geir Tangenin Maestron ennakkokappaleen kanssa. Alkuun piti totutella norjalaisiin nimiin ja paikannimiin – minulla on joku tarve mielessänikin osata lausua ne oikein – mutta sitten alkoikin ahminta. Odotin iltaa toisensa perään, jolloin pääsisin peiton alle nauttimaan koko ajan hieman varpaillaan pitävän juonen etenemisestä. Tangen onnistui pitämään juonen kiinnostavana läpi kirjan aina loppuun asti, ja sai janoamaan lisää.

Maestron yhteydessä on kuultu mainittavan myös Silta-sarja. Hienoista samantapaisuutta sarjan ensimmäiseen kauteen voi toki havaita, mutta viittauksella Siltaan tarkoitetaan myös sitä, että sarjan poliisiroolia vetävällä Lotella on sosiaalisten taitojen kanssa vähän hankaluuksia. Ehkä itseltäni usein täydellisyyttä vaativana ja järjestyksestä pitävänä en Lottessa hirveän vahvasti näe samanlaista käyttäytymistä kuin Saga Norénilla. Kallistun itse kuitenkin Silta-yhteyteen ennemminkin juonen kuin Lotten roolin osalta.

Geir Tangenin Maestro saa minulta ehdottomasti suosittelut, joten te dekkarinälkäiset, lukekaa ihmeessä! Jos tähän kirjaan tykästyy, on myös odotettavissa jatkoa Viljarin ja Lotten seikkailuille, sillä norjalainen kustannusyhtiö Gyldendal on ostanut oikeudet Maestron lisäksi myös jatko-osalle. 

 

Tuomas Nyholm: Leijona

Uhkaa huokuva dekkarisarjan avaus tempaa Lissabonin korruptoituneeseen alamaailmaan. Kasvoton rikollinen pitää kaupunkia pelon vallassa lapsikidnappauksilla.

Poliisikaksikko saa maan korkeimmalta poliisiviranomaiselta työtehtävän, josta ei voi kieltäytyä. Heidän on päästävä alamaailman Leijonaksi ristityn Caetano de Leonin jäljille. Tutkinta on poikkeuksellinen, sillä se ohittaa kaikki normaalit virkareitit.

Rähjäisen kauniit Lissabonin kadut kätkevät alleen mustanpuhuvan maailman, jossa ihmishenki ei ole paljonkaan arvoinen. Kukaan ei saa koskaan tietää, mitä ajojahdissa tapahtuu riippumatta siitä, onnistuuko poliisipari siinä vai ei.

whiteandfresh_tuomas_nyholm_leijona_5071

Tuntui ajatuksena alkuun hieman hassulta, että suomalainen kirjailija kirjoittaa Portugaliin, Lissabonin kaduille sijoittuvan dekkarin. Mutta mikäs siinä, itselleni ainakin ihan kivaa vaihtelua, kun on lukenut suomalaisten kirjoittamia Suomeen sijoittuvia kirjoja aiemmin. Ja itse asiassa en edes Tuomas Nyholmin Leijonaa lukiessani tajunnut lukevani juuri suomalaisen tekstiä Lissabonista, vaan uppouduin alun kevyen tahmaamisen jälkeen ahnaasti portugalilaiseen rikosmaailmaan. 

Tosiaan kirjan alussa lukeminen oli aavistuksen tahmeaa, sillä pienet aivonystyräni eivät meinanneet päästä juoneen kiinni. Tämä kuitenkin kesti vain hetken, ja sitten olinkin jo syvällä kirjan juonessa mukana. Uskaltaudun siis mielenkiinnolla odottamaan Nyholmilta Leijonan jatko-osaa. 

Iskikö sinuun jommankumman uutuus-dekkarin kuvaus, lukisitko? 🙂

 

Tilaa uutuus-dekkarit!

Geir Tangen – Maestro

Tuomas Nyholm – Leijona

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *