Loppuneet kosmetiikkatuotteet: tammikuu 2017

Varsin kohtuullinen määrä kosmetiikkatuotteita loppui tammikuussa. Onko kukaan muu purnukoita ja purkkeja tyhjentävä huomannut saman kuin minä, sen miten hyvältä tuntuu, kun joku tuote tulee tiensä päähän? Vähän sama kuin tekisi karsintaa ja saisi lopputulokseksi väljemmät ja siistimmät kaapit. Oma kosmetiikkatuotteiden kuluttamisen kirjaaminenhan alkoi itse asiassa tarpeesta saada ostaminen ja säilytys hallintaan. Tämä tavoite on nyt saavutettu ja voisin periaatteessa lopettaa näiden kuukausittaisten postausten tekemisen. Minulle on kuitenkin joskus esitetty toiveita, että jatkaisin ihan siksi, että näistä saa samalla hyviä tuotevinkkejä. Niinpä olen päättänyt jatkaa, mutta nyt ihan huvikseen ja puhtaasta mielenkiinnosta loppuneita tuotteita kohtaan. Miltä kuulostaa? 

IMG_5460.jpg

Tammikuussa loppuneet:

Aqualan L perusvoide – Näitä isoja ja riittoisia pumppupulloja minulla oli tähän asti useampia varastoissani, sillä niitä määrättiin minulle reseptillä atopian vuoksi. Ei mikään ilo silmälle eikä helppo säilytettävä pienessä kylpyhuoneessa. Sisältö on kuitenkin hyvää ja aion jatkossa ostaa tarpeen vaatiessa tätä pienemmässä pakkauksessa ellei sitten atopiani räjähdä käsiin ja tarvetta isommalle satsille ilmene. Aqualan L on varsinainen monitoimituote: sopii kasvojen ja koko vartalon kosteutukseen, meikinpuhdistukseen ja olenpa käyttänyt joskus ihan päänahankin kosteutukseen. 

Sensai Silky Purifying Cleansing Oil (Step 1) – Ostin syksyllä aluksi vain Sensain kakkosvaiheen puhdistusaineen, Milky Soapin, mutta halusin lopulta kuitenkin kokeilla tätä paljon hehkutettua kaksoispuhdistusta. Lisäksi minulle Sensain myyjä kertoi, että öljyä käyttäessä ennen varsinaista puhdistustuotetta ihon kosteustasapaino pysyy paremmin kurissa. Tätä halusin testata. En tiedä, johtuiko leudommasta säästä vai tästä kaksoispuhdistuksesta, mutta kasvoni pitivät kosteustasapainonsa varsin hyvin koko neljä kuukauden ajan, jonka tämä öljy kesti. Ehdottomana plussana se, että ihoni ei äkäillyt yhtään Sensain tuotteista. Todellakin käyttäisin mielelläni jatkossakin, mutta pakko tunnustaa ettei kukkaroni valitettavasti kestä Sensain hintoja. Ehkäpä joskus kuitenkin vielä saan mahdollisuuden palata edes hetkeksi Sensain puhdistustuotteiden pariin. Tykkään!

Lumene Body Refresh Cranberry Nourishing Body Cream – Jumalaisen tuoksuinen vartalovoide! Nämä olivat joskus muistaakseni alennuksessa Anttilassa (kun se vielä oli olemassa) ja nappasin heti kaksi tuubia. Toinen on nyt käytetty. Plussaa kivasta koostumuksesta ja tuoksusta, mutta tuubi on materiaaliltaan niin pehmeä, että paikka paikoin voiteen puristaminen ulos oli hankalaa. Kaikesta huolimatta kuitenkin tykkään!

Rexona Biorythm antiperspirantti – Vanha tuttu ja toimiva dödö hyvällä tuoksulla! Välillä on kokeiltu muitakin dödöjä, mutta tähän olen aina palannut.

Aco hoitava huulivoide – Tämä on ollut ihan ehdoton huulivoidesuosikki. Aion ostaa jatkossakin vaikka juuri nyt ostin kokeilumielessä jotain muuta.

Million Year Clay Facial Revitalise Bamboo kangasnaamio – Kangasnaamiot ovat vähän hassuja mielestäni, mutta tehokkaita vissiinkin, sillä vaikutusajan päätteeksi iho on imenyt kyllä kaiken kosteuden naamiosta. En tosin varmaan saa naamioista irti kaikkea mahdollista, sillä käytän näitä aivan liian harvoin. Kiva kuitenkin kokeilla!

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *