Lapsuudenkodissa vintin sisältöä läpikäydessä vastaan tuli muutama maatuska, ja otin yhden mukanani kotiini. Maatuskat ovat tuttuja lapsuudestani, kun isä niitä toi matkoiltaan silloisesta Neuvostoliitosta. Ei niitä kamalasti osannut silloin arvostaa vaikka olivatkin lapsesta kivoja, kun sisältä paljastui ”mummo toisensa perään”. 😉 Tiedä nyt sitten, miten niitä nytkään pitäisi varsinaisesti arvostaa, mutta ovathan maatuskat nyt aika suloisia. Maatuskoja itse asiassa näkee nykyään aika paljon, tosin huomattavasti modernimman näköisinä; hillityimmissä väreissä ja graafisempana.
Oma maatuskani on värikäs, kuten aikaansa ja alkuperäänsä vahvasti kuuluu. Se ei uppoa soljuvasti simppeliin ja vaaleaan kotiin vaan puskee esille erilaisena ja värikkäänä. Ehkäpä juuri siksi se on paikkansa ansainnut, vahvasti omintakeisena ja vuosikymmenten muistoja mukanaan kantavana.