Kamera-asiaa ja tuliaiset Habitaresta

Toin messuilta tullessani muutaman tuliaisen ja ajattelin niitä teille vilauttaa, kun otin testi- ja harjoitusmielessä niistä kuvia järkkärillä, jonka edullisesti ostin reilu vuosi sitten käytettynä. En osannut arvata, että homma ei menekään ihan yhtä sutjakkaasti kuin muutamien Canonilta lainassa olleiden tuoreimpien mallien kanssa. Niissä olen napsaissut vain AV:n päälle ja alkanut kuvaamaan valaistuksessa kuin valaistuksessa. On ollut hurja huomata, miten paljon valoa kuvaaminen tällä vanhalla Canonin 1000D:llä vaatiikaan. Nyt olen opetellut erilaisia asetuksia ja tiedän jotenkuten, miten kotini valaistuksessa saan kuvia tällä otettua. Tarkkuutta on ihan sopivasti (kai), mutta kuvista näkee reippaan kohinan. Kaverin kanssa kokeilimme tähän vanhaan, ei niin valovoimaiseen runkoon valovoimaisempaa objektiivia ja tulos oli aavistuksen parempi. En kuitenkaan viitsi hurjia summia satsata uuteen objektiiviin, kun runko on kuitenkin niin vanha. On ehkä järkevämpää säästää rahat kokonaan uuteen kameraan. Yritän kuitenkin tehdä parhaani, opetella niin paljon kuin varusteet (kameran mukana tuli myös jalusta) antavat myöten ja katsotaan, kehtaako näitä kuvia julkaista ja jaksatteko te lukijat tätä kuvakohinaa. Tämän postauksen kuvissa vaaleat pinnat antavat kohinaa hieman anteeksi, mutta aina ei ole mahdollisuutta kuvata valkoista vasten. 🙂

Mutta siirrytäänpä nyt niihin tuliaisiin. 

whiteandfresh0772.jpg

Kultakeramiikan osastolta ostin itselleni aivan ihanan kotimo designin pöllökynttilän ja Helsinki-mukin (kuvat alla). Pöllöt nyt vaan ovat aivan käsittämättömän herttaisia ja niihin tuntuu itselläni olevan jokin vimma. 😉 Stadilaisena Helsinki-muki vaan oli pakko saada, onhan siinä itselle koko elämän ajalta tuttuja rakennuksia ja hauskana yksityiskohtana vielä kaupungin koordinaatit.

whiteandfresh0770.jpg

whiteandfresh.jpg

whiteandfresh0774.jpg

Kyllästyneenä kuulokkeiden kieputtamiseen käden ympäri päädyin hankkimaan tällaisen Mini Cable Turtlen Johtojemma.fi:n osastolta. Kodin johdoille ja piuhoille on taatusti säilytys- ja piilotustarpeita jatkossakin, kunhan vaan pääsen karsimisprosessissa elektroniikkatarvikkeiden kimppuun.

whiteandfresh0776.jpg

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Tapio Anttila Collectionin Link-tyyny, joka on yksi kolmesta uudesta SKISSI-tyynystä. Tyyny pääsikin heti sohvalle ja siitä onkin ihan oma juttunsa tulossa tänne blogiin.

Messuilta olisin voinut ostaa muutamia muitakin juttuja, mutta päädyin lopulta pihistelemään. Ainoastaan Simoa jäi vähän ikävä, kun en sitä mukanani kotiini tuonutkaan vaikka kovasti meinasin. 😉

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *