Oman elämäni hyvän olon valintoja

En tehnyt uuden vuoden lupausta laihtumisesta, liikunnan aloittamisesta tai mistään. Sen sijaan tein uuden vuoden aikeita niin sanotusti eli aikomusta katsoa tarkemmin, mitä suuhuni laitan ja aikomusta liikkua enemmän kuin aiemmin. En halunnut asettaa sen tarkempia tavoitteita ainakaan alkuun vaan halusin antaa asioiden kehittyä omalla painollaan. Tavoitteena on kuitenkin hyvä tai ainakin parempi olo. 

whiteandfresh7134.jpg

Ruokavalioni on ollut pitkään tiukahko, ensin painonhallinnan merkeissä ja sen jälkeen sairastelun vuoksi. Lähes puolitoista vuotta olen kärsinyt vatsa- ja suolistovaivoista, jotka ovat olleet päällä on-off. Ongelmat alkoivat syyskuun lopussa 2014 ja asiaa on tutkittu epäsäännöllisen säännöllisesti siitä lähtien. Syyskuun New Yorkin matkan jälkeen vaivat ovat hellittäneet, vatsa ja suolisto ovat toimineet lähes moitteetta. Olen syönyt ihan normaalisti pitkästä aikaa ja se on tuntunut todella hyvältä. Tavallista ruokaa vehnineen, maitotuotteineen ja kaikkineen. En ole halunnut stressata mistään ruokaan liittyvästä nyt, kun ei ole ollut sairastelun vuoksi pakko, ja viime vuoden aikana pudotetut viitisen kiloa ovatkin palanneet takaisin. 

Kuluneen kuukauden aikana olen radikaalisti vähentänyt makean syöntiä eikä se oikeastaan ole ylettömän vaikeaa ollut. Olen yrittänyt parhaani mukaan jatkaa tavallista syömistä, joskin ajatuksen kanssa. Paino ei kuitenkaan ole juurikaan laskenut loppuvuoden lukemista. Pitänee kohdallani siis paikkaansa, että tarvitsen suhteellisen tiukan ruokavalion, jotta painoni putoaa. En valitettavasti kuulu heihin, joilla paino putoaa helposti. Minun on nähtävä hieman enemmän vaivaa siinä hommassa.

whiteandfresh7132.jpg

whiteandfresh7117.jpg

Jos planeettojen asennot ovat kohdillaan kuun vaihteessa, aloitan FitFarmin Superdieetti Simplen. Ruokavalio on tuttu sinänsä, että olen aiemminkin ollut Jutan laatimalla ruokavaliolla. Tällä kertaa erona on, että ruokavalio on jämptimpi, kestää kauemmin ja pitänee sisällään jonkinlaista vaihtelua. Kyseessä on siis ruokavalio ilman liikuntaa. Pointtina saada ruokapuoli järjestykseen, jonka jälkeen voi (halutessaan) lähteä laittamaan myös liikuntapuolta kuntoon.

whiteandfresh7114.jpg

Vielä voi kuitenkin sattua ja tapahtua, sillä torstaina on aika tähystykseen (kolonoskopia). Keskiviikkona syön kevyesti aamulla ja lounaalla ennen muutaman tunnin ruoka- ja juomataukoa. Sitten alkaakin suoliston tyhjennysprojekti – kuulema koko homman inhottavin osio – ja torstaina aamulla kohti sairaalaa. Jännittää kyllä, mutta luotan, että ennen toimenpidettä saatavat esilääkitykset sekä ammattitaitoinen henkilökunta tekee hommasta mahdollisimman siedettävän. Päivä pari menee varmaankin toipumiseen, toimenpiteen jälkeen voi olla kuulema kipuja suolistossa olevan ilman takia, mutta se menee vissiin aika pian ohi. Kunhan olo on parempi ja vatsa tottunut taas ruokailuun, aion palkita itseni jollain tosi hyvällä jäätelöllä ja ehkä suklaalevyllä. Sitten tosiaan, kuten sanoin, jos kaikki menee suunnitellusti alkaa maanantaina (1.2.) kuuden viikon mittainen matka toivottavasti edes hieman kevyempään minään. Kymmenen kiloa olisi hukattavissa ennen normaalipainoa, mutta jos nyt sen viitisen kiloa saisi pois, kun sen kerran onnistuin jo tiputtamaan. 😉

whiteandfresh0621.jpg

Pientä hyvän olon motivaattoria ostin kirjakaupan alesta, kun löysin vuosi sitten ilmestyneen Kristian Ekströmin kirjoittaman Simply Well – Neljä askelta terveyteen -kirjan. Halusin sen lukea silloin jo tuoreeltaan, mutten raaskinut ostaa. Nyt kirjan sai 75 % alennuksella ja päätin tarttua tilaisuuteen. Kirja pitää sisällään paljon tuttuja juttuja, mutta aivan taatusti myös jotain uutta. Jos ei muuta, niin ainakin tehostaa paneutumista paremman olon saavuttamiseen.

Sain myös pari viikkoa sitten tilaisuuden osallistua Stockmannin järjestämään Hyvän olon iltaan, josta nämä postauksen kuvatkin ovat. Stockmann on vahvasti ja näkyvästi tuonut esille Hyvän olon valintoja -kampanjaansa, joka yltää kauneuden ja ruoan lisäksi myös kodin sisustukseen. Luonnollisia ainesosia sisältävää kosmetiikkaa, terveellistä ruokaa ja ainesosia sekä pehmeitä ja orgaanisia materiaaleja koteihin. Hyvän olon illassa maistelimme terveellisiä ja maukkaita ruokia, tutustuimme erilaisiin ruoka-aineisiin, joista saa valmistettua hyvää ruokaa sekä saimme vinkkejä myös mielen hyvinvoinnin hoitamiseen. Tilaisuuden päätyttyä saimme mukaamme myös muutamia hyvän olon tuotteita; ruokatarvikkeita, kosmetiikkaa ja kauniit valkoiset tulppaanikimput. <3

whiteandfresh0634.jpg

whiteandfresh0636.jpg

Tässä oli nyt paljon asiaa ja työkalujakin tuntuu olevan hyvin käsillä, jotta hyvän olon valintoja paremman olon saavuttamiseksi on helpompi tehdä. Millaisia teidän hyvän olon valinnat on? Terveellistä ruokaa, liikuntaa, hemotteluhoitoja, aikaa läheisten kanssa tai jotain muuta?

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *