Loppuneet kosmetiikkatuotteet: joulukuu 2015

Nyt on jälleen yksi vuosi taputeltu loppuneiden kosmetiikkatuotteiden karsinta- ja säilytyshaasteessa. En ollut uskoa silmiäni, kun lunttasin blogista, koska tämän haasteen oikeastaan aloitin. Kolme kokonaista vuotta olen tätä seurantaa kuukausittain tehnyt ja nyt alkaa neljäs vuosi! Siitä, mistä tässä alkujaan oli kyse, voi käydä lukemassa täältä. Edelleen varastoissa on tuotteita, joita pitää käyttää pois ennen uusien ostamista, mutta määrä on huomattavasti kohtuullisempi kuin kolme vuotta sitten. Kyllä tämä niin sanottu raivaaminen on tuonut tullessaan sen, että ei ihan niin herkästi tule ostettua kaiken maailman purkkeja ja putiloita, koska ne näyttävät hyvältä tai koska niiden sisältö tuoksuu hyvältä. Repsahduksiahan toki sattuu, mutta hamstraaminen on loppunut. Vaikka kokonaistilanne näyttää jo varsin lupaavalta, aion jatkaa tätä jo projektiksi muodostunutta haastetta edelleen. 

whiteandfresh0860.jpg

Pari vuotta sitten lahjaksi saamani (iHerbistä ostettu) One With Naturen Grapefruit Guava -saippua kesti k a u a n. Käytin tätä ensin käsisaippuana ja loput suihkussa. Ihan kiva saippua, mukavasti vaahtoava, mutta ei mitenkään erityinen. Kyllä tämän käytti, mutta ongelmaksi muodostui oikeastaan saippuan koko. Isokokoinen saippua kestää yhdellä ihmisellä niin kauan, että ehtii jo alkaa kaivata vaihtelua. 😉

whiteandfresh3131.jpg

Lushin pääsiäistuotteiden mukana tullut Somewhere Over The Rainbow -saippua pääsi käsisaippuaksi, kun siirsin tuon One With Naturen saippuan suihkuun. Tämäkin saippua kesti kauan, muttei onneksi ihan niin kauan kuin toinen. Tuoksu oli kiva ja vaahtoavuuskin oli alkukankeuksien jälkeen ihan riittävä. Palasaippuat ovat äärettömän herkullisia ja ne vetoavat minuun aina vain, mutta tosiaan kuluvat todella hitaasti. 😉 Joulutuotteiden mukana ei tänä vuonna ollut palasaippuaa. Sain joulutuotteet niin myöhässä, että en millään ehtinyt niistä tehdä juttua tänne blogiin ennen joulua. Se hieman harmittaa, sillä mukana oli pari tuotetta, joita olisin halunnut ylistää sen verran ajoissa, että muutkin olisivat ehtineet niitä mahdollisesti hankkia. Kerron niistä kuitenkin lisää, kunhan ovat täysin loppuun kulutettuja ja toivotaan, että niitä saisi myös ensi joulukautena. <3

whiteandfresh0584.jpg

Loppuun kului myös monikäyttöinen ja hyödyllinen, mutta muutoin varsin inha tuote eli Eau de Cologne Toilette (tutummin kölninvesi). Sain tätä joskus äidiltäni, kun kaipasin jotain desinfioivaa. Tämä oli hyödyllinen eritoten silloin, kun kärsin jonkinlaisesta hormonihäiriöstä/-muutoksesta ja kainaloni haisivat vaikken edes hikoillut. Tätä oli hyvä laittaa puhdistuksen jälkeen yöksi kainaloihin (auttoi muuten!) muutaman päivän kuurina ja joskus olen jonkun finninkin tainnut tällä desinfioida.

Lushin mustikkanaamio Catastrophe Cosmetic on tuorekasvonaamio, joka sopii herkälle, jopa ärtyisälle ja punoittavalle iholle. Itselläni on leuka taas räjähtänyt loistoonsa, joten tämä oli mukava tuote siihen. Tämä oli erityisen miellyttävä jo sillä, että olin itse mukana tätä kyseistä satsia valmistamassa. 🙂 Meillä oli pikkujoulut TradeTrackerin kanssa ja ohjelmassamme oli rentouttava käsihoito ja tuorekasvonaamion valmistaminen Lushilla. <3 Lisää Lushin järjestämistä yksityistilaisuuksista voit lukea täältä.

Yhden käytön verran sain kokeiltua messuilta mukaan sujautettua Vichyn Idéalia voidetta, saattoi olla Skin Sleep, mutten ole varma ja en näe lukea tuota tekstiä tuosta nyt. 😉 Eipä tuosta sen kummemmin voi mitään sanoa, yksi kerta kun ei kerro mitään. 

Viimeisenä vielä arkeni perustuote eli Rexonan Biorythm deodorantti. Tätä ostan edelleen aina edellisen purkin loputtua, on toiminut hyvin ja pitänyt pääosin hajut ja hiet kurissa. Tuoksukin on sen verran maltillinen, että voi käyttää lisänä vielä hajuvettäkin.

Millainen sinun kosmetiikka- ja hygieniatuotetilanteesi on, onko tuotteita sopivasti aina käyttötarpeen mukaan vai pursuaako kaapit ja laatikot tuotteita? Lähdetkö mukaan haasteeseen ja käyttämään jo olemassa olevia puteleita ennen uusien ostamista? 🙂

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *