New York – menomatka ja hotelli

Nyt on New York koettu (tai osa siitä ;D) ja olen niin onnellinen. Ihan oikeasti! Jossain vaiheessa varmaankin avaan hieman enemmän tuntemuksiani matkalta, mutta aloitetaan nyt menomatkasta ja hotellistamme. Voitin siis toukokuussa kolmen yön matkan New Yorkiin The Voicen ja Jordan Suomen yhteisestä kilpailusta. Palkintomatkan matkanjärjestäjänä toimi Apollomatkat. Lähdin matkaan pitkäaikaisen ystäväni Miian (Oma Koti Valkoinen) kanssa. Meillä kävi valtava tuuri, kun Apollomatkat halusivat lähteä mukaan toteuttamaan unelmaamme ja saimme vielä kaksi lisäyötä matkaamme. 

Oman jännityksensä New Yorkin matkaan toi matkustusosuus, sillä en ole aiemmin noin kauas enkä Yhdysvaltoihin matkustanut. Matkaan valmistautuminen – miettiminen ja pohtiminen, tarvittavien asiakirjojen hankkiminen ja pakkaaminen sujuivat kuitenkin hyvin ja iso osa jännityksestä oli vain kokemattomuuden tuomaa. Pakkasin aika kevyesti, mukana oli vain muutama vaatekerta ja välttämättömimmät kosmetiikka- ja hygieniatuotteet sekä muut tarvikkeet. Hyvin riitti kaikki eikä pulaa tullut mistään. Pärjäsin hyvin lentolaukulla, joskin paluumatkalla sai pakata aika huolellisesti, jotta kaikki tuliaiset mahtuivat (mutta mahtuivat kuitenkin!). 🙂 Lentolaukun lisäksi minulla oli isohko käsilaukku, mitoiltaan jotain 30 x 40 cm luokkaa. Sinne mahtui hyvin lääkkeet, kosmetiikat ja muut lennon aikana tarvittavat jutut. Lentolaukun laitoin ruumaan molemmilla lennoilla.

whiteandfresh8408.jpg

whiteandfresh8402.jpg

whiteandfresh8414.jpg

JFK:lle saavuttuamme jonotimme passintarkastukseen puolisen tuntia. Jono oli pitkä, mutta kulki suhteellisen ripeästi. Tässä turva-/passintarkastuksessa kysytään muutama rutiinikysymys matkan tarkoituksesta ja kestosta sekä otetaan kuva ja sormenjäljet. Tätäkin jännitin jonkin verran, mutta kaikki meni hyvin. Sitten vain hakemaan matkalaukut ja kohti kuljetusta hotellille. Olimme pyöritelleet eri kuljetusvaihtoehtoja ja päädyimme pikkubussin kimppakyyditykseen. Tilasimme ja maksoimme kyydit etukäteen netissä. Kyyti maksoi noin 17 dollaria per henkilö + tippi kyydistä noustessa. Lentokentällä menimme Ground Transportation -tiskille voucherin kanssa. Tähän sitten tiskin takana oleva henkilö tilaa kuljettajan ja samaan kyytiin tulee useampia matkustajia. Tätä kimppakyytiä voin suositella, jos ei ole kiire (kyytiä voi joutua odottelemaan sen puolikin tuntia), jos ei haittaa kimppamatkustaminen ja jos haluaa pihistellä sieltä, mistä vain voi. Jos ei tarvitse kaikesta säästellä ja kimppakyyti ei houkuttele, kannattaa hypätä taksiin. Lentokentältä Manhattanin hotelleille on kiinteä hinta, olisiko ollut kaikkine tulleineen (?) ja tippeineen noin 60 dollaria. Tarkkaan en tiedä, kun emme tätä vaihtoehtoa käyttäneet. Kaikkein halvimmalla toki pääsee, jos käyttää julkisia eli metroa. Metrolla pääsee kätevästi ja helposti, mutta ensikertalaiselle New Yorkin metrosokkelo voi tuntua monimutkaiselta ja siksi oma suositukseni on hankkiutua hotellille taksilla tai muulla autolla. Matkan aikana metrosysteemi oli jo tullut tutummaksi, joten hotellilta lentokentälle matkustimme metrolla. Metro oli myös mukavampi matkustustapa Miialle, joka kärsi varsin mittavasta matkapahoinvoinnista menomatkalla New Yorkin ruuhkassa. Matkanteko on varsin tökkivää jatkuvien pysähdysten ja liikkeellelähtöjen vuoksi. Itselleni bussimatka ruuhkineen ja muiden matkustajien tiputteluineen ei aiheuttanut mitään ongelmia.

whiteandfresh3552.jpg

Aikaa lennon saapumisesta JFK:lle hotelliin pääsemiseen meni muutama tunti. Aurinko ehti juuri laskea ja yllä kuva upea kuva Empire State Buildingista, joka näkyi hotellimme kadunkulmasta. 

Meille oli varattu pieni huone Hotelli Evelynistä, joka sijaitsee Midtownissa NoMadin alueella (North of Madison Square Park), osoitteessa 7 East 27th Street. Hotelli on kokenut ison remontin ja sen myötä myös nimenvaihdoksen. Aiemmin hotelli tunnettiin nimellä The Gershwin Hotel. Täytyy sanoa hotellin aiempia kuvia katsoneena, että muutos on upea! Vielä reissumme aikana hotellin julkisivuremontti oli kesken, mutta se ei vaikuttanut millään tavoin viihtyvyyteemme. Hotelli saa minulta kaikin puolin täydet 10 pistettä. Sijainti, sisustus ja palvelu olivat kaikki erinomaisia! Henkilökunta oli käsittämättömän ystävällistä niin kuin muuallakin New Yorkin matkamme aikana. Hotellin sisäkuvat eivät valitettavasti onnistuneet kovin hyvin, mutta lupaan ottaa ensi kerralla paremmat kuvat. 😉

whiteandfresh4251.jpg

whiteandfresh4248.jpg

whiteandfresh4241.jpg

whiteandfresh4236.jpg

whiteandfresh3813.jpg

Aulan seinän on maalannut Kelsey Montague. Upea seinämaalaus on varsin vangitseva elementti ja todella kaunis. Kelseyn tarina tästä interaktiivisesta muraalista on luettavissa täältä. Sivuhuomiona muuten Kelseyn kehut hotellista, yhdyn niihin täysin!

whiteandfresh4231.jpg

Hotellin aula on iso ja hämärä, mutta todella hieno ja avara tila. Useampi oleskelupaikka sohvineen, nojatuolineen ja pöytineen. Pöytiä koristavat kauniit isot orkideat. Sisustuksessa on muhkeita amerikkalaistyylisiä tuoleja ja sohvia, mutta myös skandinaavisen kepeää. Reception on upea ja kutsuva mustavalkoraidallisiksi maalattuine pylväineen. Kerroksia hotellissa on muistaakseni 13, meidän huoneemme oli 5. kerroksessa.

whiteandfresh3553.jpg

Hotellissa ei ole aamiaistarjoilua eikä ravintolaa, mutta aulassa on ympäri vuor
okauden complimentary coffee eli kahvia, teetä ja aamuisin mukaan otettavaksi minileivonnaisia, -croissantteja yms. (pastries). Istuimmekin usein hotellin edustalla nauttimassa leivonnaisia aamukahvin kera ja haistelimme newyorkilaista aamuilmaa ja -elämää ennen kuin suuntasimme päivän menoillemme.

whiteandfresh9443.jpg

whiteandfresh9442.jpg

whiteandfresh9474.jpg

Hotellihuone oli viihtyisä sekin. Pieni, mutta täysin sopiva ja toimiva kahdelle hengelle. Parisänky, jossa hyvin mahduttiin nukkumaan. Kirjoituspöytä (joka puuttuu kuvasta päällä olevan roinamäärän vuoksi), tauluja seinillä, komero, kassakaappi ja jääkaappikin taisi olla. Huoneistokohtainen ilmastointi oli ihana, sillä pitkän päivän jälkeen oli mukava tulla viileään huoneeseen, mutta siinä rauhoituttuaan oli mukava saada huoneeseen oman maun mukaisesti lämpöä. Kylpyhuone oli todella tyylikäs Lefroy Brooksin kalusteineen, valkoisine pintoineen, kauniine nuottiboordeineen ja sadesuihkuineen.

whiteandfresh8423.jpg

Hotelli Evelyn sijaitsee siis tosi hyvällä paikalla. Ihan muutamien askeleiden päässä on Madison Square Park ja kävelymatkan päässä sijaitsevat myös esimerkiksi Empire State Building, Union Square, Herald Square ja Macy’s. Kyllä sitä kävelee Times Squarellekin, jos vaan jalat eivät ole jo muussia muusta kävelystä. 😉 Metrolla kulkeminen oli helppoa, kun vain tiesi mihin on menossa – ylöspäin vai alaspäin Manhattania – eikä hypännyt paikallismetron sijasta expressiin. Oikeat asemat ja metrot löysimme Google Mapsilla ja vain kaksi kertaa hyppäsimme vahingossa expressjunaan, joka ei sitten pysähtynytkään kaikilla asemilla. Sekään ei kyllä haitannut, sillä sitten vaan vaihdoimme oikeaan junaan ja ajoimme takaisin päin. 🙂 Se oli muuten hassua, kun niissä express-junien kyljistä olin kyllä lukevinani sanan local. No, pientähän tuo. Helppo se metro kuitenkin loppupeleissä oli ja sillä valitsimmekin sen kulkuvälineeksemme hotellilta lentokentälle ja varmasti valitsemme sen myös ensi kerralla jo heti, kun saavumme JFK:lle ja suuntaamme hotellille. 🙂

En ihan kaikkea varmaan tajua ja muista kertoa, niin paljon on kuitenkin kokenut eli jos tulee jotain kysyttävää niin kysykään ja minä vastaan parhaani mukaan! Tiedossa on vielä monen monta matkapostausta, joten be ready! 🙂

P.S. Tiedossa on muuten ihan pian matkalahjakortin arvontaa ja alekoodia, joten todellakin kannattaa pysyä kuulolla! 

Yhteistyössä Apollomatkat

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *