Kodin paperisäilytys ojennukseen!

Säilytän kodin tärkeitä papereita ja muita paperitarvikkeita tv-tason (Bestå) kaapeissa. Paperit ovat lajeittain muovitaskuissa dokumenttilaatikoissa. Jo jonkin aikaa olen heitellyt papereita keittiön laatikkoon (junk drawer), jonka olisi pitänyt toimia myös säilytyspaikkana tavaroille ja papereille, joiden tarvitsee olla niin sanotusti hollilla, jotta niiden sisältö ei pääse unohtumaan. Esimerkikkinä maksettavat laskut. Kevään ja kesän aikana on valitettavasti elämäntilanteen vuoksi päässyt moni asia lähtemään lapasesta ja samoin kävi keittiön laatikolle. Siellä on kaikki olleet sopuisasti sikin sokin: keittiötarvikkeet, paperit ja muut tavarat.

whiteandfresh3147.jpg

 Tänään ystävän kanssa nostettiin kissa pöydälle ja hyökättiin Bestån ”paperikaapin” kimppuun. Muutama vanha mappi sisältöineen tyhjeni ja lähti kiertoon. Hyllynsiirrolla saatiin tiivistettyä kaikki dokumenttilaatikot yhteen kaappiin ja näin toinen kaappi jäi muille tavaroille. Dokumenttilaatikoita en tässä vaiheessa käynyt läpi vaan se on vielä edessä. Varmasti saa sieltä vielä jonkin verran sisältöä roskiin.

whiteandfresh3148.jpg

Tason toinen kaappi sai sisällökseen toimistotarvikkeita, värikkäät säilytysrasiat, muistiinpanopapereita, kirjekuoria ja kortteja sekä pelit. Keittiön laatikossa on enää muutama keittiötarvike ja kannellisessa peltirasiassa sitten niitä arjen muita tarvittavia juttuja. Laatikkoon tulee vielä niitä ajankohtaisia tärkeitä papereita, kunhan vähän mietiskelen, miten se toimisi parhaiten.

whiteandfresh3150.jpg

Sain samalla kierrätykseen vietyä muitakin kotona ja varastossa lojuneita tavaroita, kuten CD- ja DVD-levyjä, vaatteita, sisustusroipetta yms. Läpikäyntiä dokumenttilaatikoiden lisäksi tarvitsee sitten enää kylpyhuoneen kosmetiikkavarastot sekä keittiön kaapit. Muutoin kodin säilytys on ihan hyvässä tilassa. Pikaisesti kurkisteltiin tänään kaikkiin kaappeihin ja oli pakko todeta, että aika maltillinen on nykyään kotini tavaramäärä. Vähän vielä hienosäätöä ja sitten se on siinä. Olen tyytyväinen! 🙂

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *