Pasila-valaisin keittiöön!

Tämän kodin ensimmäinen kattovalaisin päätyi keittiöön ja kyseessä on Juho Pasilan Innoluxille suunnittelema Pasila-riippuvalaisin. Olisin halunnut tämän ennemmin olohuoneeseen, mutta asunnon valaisinpaikat on aivan käsittämättömästi sijoitettu ja siksi valaisimen saaminen kattoon olisi vaatinut poraamista ja muuta askartelua. Näin ollen valaisin päätyi keittiöön, jossa eteisen lisäksi on valaisimen paikka järkevästi sijoitettu. Eteisessäkin tämä olisi ollut kiva, mutta ei käytännössä toimi madalletun katon vuoksi.

whiteandfresh2746.jpg

whiteandfresh2743.jpg

Kuva: Innolux

Valaisimen suunnittelussa on inspiroiduttu 1950-luvun muotokielestä ja haluttu yhdistellä pyöreää ja kulmikasta muotoa. Siitä syntyi Pasila-valaisinperheen hauskannäköinen kulmikas ”vino” muoto. Pasila-valaisinta saa riippumallin lisäksi myös pöytä-, seinä- ja lattiavalaisimina niin mustana kuin valkoisenakin. Valaisimen suunnitellut Juho Pasila on suunnitellut myös toisen suosikeistani eli Murakka-valaisimen. 

whiteandfresh2748.jpg

Valaisimen asentaminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista; pistoke kattoon ja sillä selvä. Tuotelahjaksi saadussa valaisimessani on kuitenkin kolmen metrin (!) jäykähkö kangasjohto, joten sitä ei saanut mitenkään kattokuvun sisään nätisti, vaan johto oli lyhennettävä ”nykyajalle muodikkaasti” eli rullalle näkyviin ja nippusiteillä kiinni. Miten se sanonta menikään… mitä et voi piilottaa, korosta?!

whiteandfresh2755.jpg

Tykkään tästä valaisimesta kovasti ja sillä on minulle ulkonäön lisäksi myös tunnearvoa. Tunnearvo syntyy valaisimen nimestä. Olen asunut lapsuuteni Pasilassa ja siellä edelleen sijaitsee lapsuudenkotini. Näin ollen valaisin muistuttaa minua jatkuvasti lapsuudestani ja ennen kaikkea isästäni. Valaisin on siis saapunut oikeaan osoitteeseen. 🙂

 

Valaisin saatu Innoluxilta

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *