Pienen ihmisen unelma toteutuu!

Olen aika ällikällä lyöty. Vielä tämän vuoden puolella toteutuu haaveeni, jonka aivan vilpittömästi luulin myös jäävän haaveeksi. Matkustan New Yorkiin! <3

Apollomatkat%20New%20York%20Central%20Pa

Mikä tekee tästä koko jutusta vielä käsittämättömämmän, on se, että voitin tämän matkan! 🙂

Eräänä iltana hieman ennen nukkumaanmenoa törmäsin Voicen ja Jordanin kilpailuun, jossa sai suunnitella oman hammasharjan, ja jossa kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin Apollomatkojen järjestemä kaupunkiloma New Yorkiin. Seuraavana aamuna sain Voicen Herättäjiltä puhelun, joka positiivisella tavalla suisti kaiken raiteiltaan. En tosiaan käsitä asiaa vieläkään ja kaikki tuntuu epätodelliselta. Todennäköisesti alan käsittää asiaa vasta matkajärjestelyn alettua, matkapäivän koittaessa tai perillä New Yorkissa. Tosin kaupunki on niin mieletön, että siellä se ehkä vasta epätodelliselta tuntuukin. Haha! 😀

Apollomatkat%20New%20York%20iltakuva.jpg

Kuvat: Apollomatkat

Nyt sitten vaan tutkimaan ja opiskelemaan kaikkea New Yorkiin matkustamiseen liittyvää. Matkabudjetti tulee olemaan pieni, joten täytyy selvittää kaikki on the budget -vinkit. Matka on myös lyhyt, joten kaikki mielenkiintoiset nähtävyydet yms. täytyy listata ja valikoida vain kaikkein tärkeimmät ja setviä mahdollisimman jouhevat kulkureitit. Tähän mennessä vierailulistalla ovat Empire State Building, Staten Island Ferry -risteily, 9/11 Memorial -muistomerkki ja Central Park. Siinä ohella sitten toki muitakin elämyksiä. Matka siis keskittyy pääasiassa nähtävyyksiin ja puhtaisiin elämyksiin, sillä lyhyttä aikaa ei kannata käyttää vain kaupoissa kiertelemiseen. 🙂

Kuten otsikkokin kertoo – pienen ihmisen unelma toteutuu! <3

TradeTracker After Work @ Korjaamo

Vietin aurinkoisen perjantai-illan Korjaamolla TradeTrackerin After work -tilaisuudessa. 

whiteandfresh1526.jpg

whiteandfresh.jpg

Tilaisuus järjestettiin Korjaamon Vintillä. Tunnelma oli lämmin ja intiimi ilman jäykkää pönöttämistä. Illan aikana yhdistyi täydellisesti business & pleasure. 🙂

whiteandfresh1.jpg

whiteandfresh1532.jpg

En ole aiemmin käynyt Korjaamolla, olen vain kuullut siitä. Ihastuin miljööseen ja täytyy ehdottomasti bongata jossain vaiheessa joku kiva tapahtuma, jotta pääsee taas käymään. Toki paikalle voi mennä muutenkin vain, olisi varsin ihana istuskella aurinkoista iltaa Korjaamon pihalla.

whiteandfresh1513.jpg

whiteandfresh1518.jpg

whiteandfresh1519.jpg

whiteandfresh1521.jpg

whiteandfresh1523.jpg

Todella viihtyisää!

Tomaatin kasvatus – tilannekatsaus

Tomaantinkasvatusprojekti etenee rauhalliseen ja toistaiseksi ainakin varmaan tahtiin. Taimet ovat kasvaneet kuukaudessa hyvin, joskin aika hentoiset varret niillä vielä on.

whiteandfresh1486.jpg

Välillä olen pohtinut, olenko paljonkin viime vuotta jäljessä, mutta se on kyllä siinä ja siinä. Viime vuonna tähän aikaan taimet olivat jo tuettuina ja huomattavasti rehevämmässä kunnossa. Alla kuva siitä, miten taimet ovat nyt kuukaudessa kasvaneet.

tomaatintaimet19052015.jpg

Seuraavaksi vuorossa on taimien tukeminen ja voisi aloittaa myös taimien ulkoiluttamisen parvekkeella ilta-auringossa.

Vanha puujakkara

Isäni nikkaroi tämän pienen puujakkaran koulussa ollessaan 1940-luvun alussa. Fafani on käsittääkseni hieman korjaillut tai parannellut tätä sen jälkeen, mutta pääosin tämä on rakkaan isäni kädenjälkeä.

whiteandfresh1458.jpg

whiteandfresh.jpg

Koko lapsuuteni ja sen jälkeenkin jakkara on pyörinyt lapsuudenkodissani. Kuten tyypillistä on, en siihen kotona asuessani sen kummempaa huomiota kiinnittänyt saati nähnyt siinä mitään erikoista. Kiinnostus ja arvostus on syntynyt myöhemmin aikuisiällä oppiessani arvostamaan vanhaa ja kuullessani jakkaran syntytarinan.

whiteandfresh1464.jpg

whiteandfresh1460.jpg

Paljon on pienessä jakkarassa kolhuja, kulumia ja halkeamia eikä värikään ole niin sanotusti oikea. En kuitenkaan halua siihen tehdä mitään muutoksia enkä korjata sen kolhuja. Jokainen halkeama ja kuluma kertoo sen iästä, omasta lapsuudestani ja mikä tärkeintä, jakkara on konkreettinen muisto isästäni. 

Haluan sisustukseeni hillitysti vanhoja ja rustiikkisia yksityiskohtia ja tämä jakkara on juuri sellainen. 🙂

Kesätuoksu – Clean Shower Fresh

Kesän tullessa vaatetuksen lisäksi myös tuoksu vaihtuu kevyempään. Olen talven aikana käyttänyt pääasiassa Hugo Bossin Woman -tuoksua, joka on jo niin vanha, että se täytynee käyttää pian alta pois. Välillä olen suihkauttanut ylleni myös Viktor Rolfin Flowerbombia. 

4.jpg

Kesäksi otan käyttöön viime kesän lopussa Kosmetiikkatesti -blogin arvonnassa voittamani Cleanin Shower Fresh -tuoksun. En ymmärrä tuoksuista sinänsä mitään, joten en ollut täysin varma, mitä tulen saamaan. Kuitenkin välittömästi ihastuin tähän, kun ensimmäisen kerran iholleni suihkautin! Alkutuoksun kerrotaan olevan sitruksinen, sydäntuoksun kukkainen (jasmiini, kielo) ja lopputuoksun myskin ja hentoisen puun tuoksuinen.

1.jpg

3.jpg

5.jpg

Tuoksu on ihanan raikas ja odotan jo innolla, että pääsen tätä taas käyttämään. 🙂

Magnesiumia iHerbistä

Tein tänään ensimmäisen tilaukseni iHerbistä. Olen monien kuullut sieltä tilanneen, mutten ole aiemmin ”keksinyt mitään ostettavaa”. Nyt pääsin hieman kurkistamaan siihen maailmaan, sillä tarvitsin magnesiumia. Suomessa ei ole kovin kattavaa magnesiumvalikoimaa tarjolla. Aiemmin käyttämäni oksidimuotoinen magnesium on herkkävatsaisen vihollinen ja jätinkin magnesiumin pois jo loppusyksystä vatsani aloitettua temppuilun. Samoin paremmin vaikuttava sitraattimuoto saa herkän vatsan sekaisin. Hyvin imeytyviä ja vatsalle parempia vaihtoehtoja ovat tauraatti- ja glysinaattimuodot. Magnesiumtauraatti oli iHerbistä loppu, joten päädyin hankkimaan kokeiluun glysinaattia (Doctor’s Best High Absorption 100 % Chelated Magnesium).

Kuvankaappaus%202015-5-7%20kello%2019.14

Kuva: iHerb

Magnesiumista voi olla apua moneen eri vaivaan yleisimmin tunnettujen kramppien estämisen lisäksi. Monilla nukahtaminen ja yöunet paranevat magnesiumlisän käytön myötä. Siitä voi olla apua myös, jos kärsii suolisto-ongelmista, stressistä, minkäänlaisista sydänongelmista (tykytykset, lisälyönnit), ahdistuneisuudesta, ärtyneisyydestä, matalasta verenpaineesta yms. Netistä löytyy runsain mitoin lisätietoa magnesiumista.

Herääkö teillä ajatuksia magnesiumista, lisäravinteistä ylipäätään tai iHerbistä? 🙂

P.S. Jos et aiemmin ole tilannut iHerbistä, mutta mielesi tekisi tilata voit käyttää ensimmäisellä tilauskerralla minun kauttani koodia VVJ646, jolla saat alle 40 $ tilauksesta alennusta 5 $ ja yli 40 $ tilauksista 10 $.

Pelargonia

Tänä keväänä myöhästyin kevään kukista eli narsisseista ja helmililjoista. Jäin odottelemaan sellaisia kelejä, että voisin tuoda parvekkeelle jonkun ihan kesäkukan. Muistelin parin kesän takaista sukseetani vaaleanpunaisen pelargonian kanssa ja eilen sitten nappasin kaupasta mukaani moisen. Ei ihan sitä väriä, mitä olin parvekkeelle täksi kesäksi suunnitellut, mutta ehkäpä sisustankin parvekkeestani värien iloisen sekamelskan ja jätän colourmatch-ajattelun pois. 😉

whiteandfresh1294.jpg

whiteandfresh1288.jpg

whiteandfresh1286.jpg

whiteandfresh1287.jpg

Yöksi saatan vielä nostaa pelargonian sisälle, jotta se ei palellu. Joka tapauksessa kukkameren hankinta parvekkeelle on alkanut!

Loppuneet kosmetiikkatuotteet: huhtikuu 2015

Huhtikuussa loppui vain kaksi tuotetta.

whiteandfresh0859.jpg

Methodin Fresh Currant nestesaippua

whiteandfresh1276.jpg

Sensodyne Original hammastahna. Tämä on varsin kehnon makuinen tahna, joten toivottavasti muistan jatkossa olla ostamatta sitä. 🙂

whiteandfresh0917.jpg

Lisäksi varastoista lähti kaksi käyttämätöntä Shai-sheiverin terää. Jonkin aikaa postiluukusta näitä tipahteli, mutta totesin lopulta, että Shai ei ole minulle paras höylä ja palasin takaisin Gilleten pariin.