Kylpyhuone ennen ja jälkeen

Tässä olisi nyt yleiskuvia kylpyhuoneen pikamuutoksesta. Yritin sujauttaa mukaan yksityiskohtiakin, mutta kuvia olisi tullut yhteen postaukseen auttamatta liikaa. Yksityiskohdista sitten myöhemmin. 🙂 Mitään remppaahan en tietenkään tehnyt vaan paino oli säilytyksen järkeistämisessä.

kollaasi1.jpg

Seinässä oleva kuivaustanko sai suunnitelmien mukaisen uuden tarkoituksensa ja kiinnitin siihen s-koukuilla Sinin ison kylpyhuonetelineen. Kylppärinpuhdistusaineet pääsivät näin pois lattialta ja telineeseen sopi siivousliinatkin.

Ison kylpyhuonetelineen imukupit otin käyttöön jo olemassa olevan kulmahyllyn kanssa. Nyt pidetään peukkuja, että teline pysyy seinässä piiiiitkäääään. Suihkussa käytettävät pesuaineet ja tarvikkeet mahtuvat nyt paljon paremmin eikä niitä tarvitse yrittää sulloa hanan päälle. Inhottavaa jotenkin, jos lattialla on puteleita ja purnukoita.

kollaasi2.jpg

kollaasi3.jpg

Tässä toinen isommista muutoksista eli ennen oven vieressä (ja edellisessä kodissa eteisessä) ollut hyllykkö siirtyi toiseen nurkkaan. Huomattavasti kotoisamman näköistä näin. Surkealtahan tuo kannellinen kori pesuaineiden kanssa näytti. Projektin etenemistä hidastutti alimmalla hyllyllä olevat korit, joissa säilön käyttämätöntä kosmetiikkaa, sillä en ollut ihan varma haluanko niitä näkyviin. Tavaraa pursuilevat korit ja laatikot eivät ole kovin iso ilo silmälle. Päätin toistaiseksi kuitenkin nyt sijoittaa ne tuohon. Ne voi hyvin siirtää myöhemminkin, kun eivät sentään ole liimatut paikoilleen. 😉

kollaasi4.jpg

Toinen isompi muutos oli aiemmin makuuhuoneen yöpöytänä toimineen vesihyasinttirahin siirtyminen kylpyhuoneeseen. Rahin päälle laitoin Zoco Homelta voittamani marokkolaisen tarjoiluvadin ja siihen käyttämiäni kosmetiikkatuotteita. Parvekkeelta otin vyöllä sidotun risukimpun kylpyhuoneeseen tuomaan tunnelmaa.

kollaasi5.jpg

Lavuaarin alla lattialla on edelleen tuo valkoinen renkaan muotoinen läntti, joka ei vaan suostu pesussa lähtemään pois. Tiukasti on kiinni, lieneekö kalkkisaostuma?

En ole vielä päättänyt rahin sisällöstä. Vaihtoehtoina ovat noiden valkoisten hyllyköllä olevien laatikoiden sisällön kumoaminen rahin sisään tai vaihtoehtoisesti siirrän makuuhuoneen kaapista puhtaat pyyhkeet säilöön rahin sisään.

IMG_0396.jpg

Oven toisella puolella nurkassa on kiinteä pyykkikaappi, jossa on kahden pyykkikorin lisäksi tilaa kaapin lattialla sekä yläosassa olevalla hyllyllä. Hyllyllä on pyykinpesuaineet. Kaapin päällä on vati. Aika karua, mutta minkäs teet. 🙂

IMG_0395.jpg

Ikean Mammut-jakkaran hankin aikoinaan suihkuun, mutta nykyään se toimii puolipitoisten vaatteiden säilytyspaikkana.

IMG_0397.jpg

Pyrin pitämään suihkuverhon kiinni, jolloin näky olisi hieman siistimpi. Kokonaisuus on nyt kuitenkin käytännöllisempi ja jopa tasapainoisempi kuin aiemmin. Kodikas ehkä myös. Ajan kanssa kylppäriin saattaa keksiä muitakin ideoita, mutta tämä on nyt se muutos, jonka halusin toteuttaa asap. Harmi, kun vuokra-asunnoissa (ainakaan täällä) ei saa paljon mitään tehdä. Suihkunurkkaukseen haluaisin ainakin kauniit ja kunnolliset hyllyt pesuaineille, samoin lavuaarin yläpuolelle.

Jos jollakulla on vielä jotain ideoita mielessä, niin otan kyllä vastaan toteutukseen tai ainakin korvan taakse. 🙂

 

 

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *