Riisii ja koipii

Ei voi paljon helpompaa ruokaa olla. Eikä varmaan paljon halvempaakaan. Kiitos siis ystävälle tästä ruokaohjeesta, jota hän suositteli kokeilemaan, kun pohdiskelin mitä sitä voisi tehdä helposti ja halvalla.

IMG_6102.jpg

Vuokaan riisiä ja mausteet. Itse ripottelin mausteet riisin päälle; mangocurrya ja yrttimaustetta. Mausteet voi toki korvata vaikka kanaliemikuutiolla, jonka voi murustaa riisin sekaan. Vettä reilusti tuplaten riisin määrään nähden. Riisiä laitoin kolme desiä ja vettä 7-8 desiä.

IMG_6108.jpg

Sitten vaan koivet mukaan ja 200 asteeseen tunniksi. Saa olla ylikin tunnin, jos tuntuu, että väriä ei koivissa ole vielä tarpeeksi.

IMG_6113.jpg

IMG_6117.jpg

Pakko tunnustaa, että tämä oli elämäni ensimmäinen kerta, kun ostin kypsentämättömiä broilerinkoipia ja valmistin ne itse. Mulla on ollut jonkinlainen vihasuhde koipien syömiseen vaikka broilerista tykkäänkin. Koipien syöminen on vaan jotenkin niin vaivalloista. 😉 Nyt kuitenkin tämä ”syömisen uudelleen opettelu” vaatii unohtamaan vihanpidon, sillä terveellistä ja edullista ruokaa on saatava. Ja koska riisiä ja mausteita kaapista jo löytyi, niin tämä ruoka maksoi 1,95 euroa ja riittää kolmeksi päiväksi. Ei paha. 🙂

 

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *