Muutos ruokailutottumuksiin

Ruoanlaitto- ja ruokailuosastolla tökkii ja pahasti. Olen jonkin aikaa (vaihteeksi) syönyt taas ihan miten sattuu. Olen elänyt päiviä riisipuurolla, maiskutellut suklaata, juonut Pepsi Maxia, vedenjuonti on jäänyt melkein olemattomaksi ja lista tuntuu loputtomalta.

IMAG9850.jpg

Ei ole siis ihme, että viimeisen kuukauden parin aikana on ollut muutamia lisäkiloja. Ne tuntuvat ja näkyvät. Uudenvuodenpäivän jälkeen jätin colan juomisen ja siirryin takaisin veteen. Niin namia kuin lämmin riisipuuro margariinin kanssa onkaan, sai sekin jäädä. Suklaata en ole ostanut kaupasta nyt viikkoon, en vaikka aiemmin perjantai/lauantai on ollut suklaapäivä.

IMAG9852.jpg

Terveellisemmän ruoan lisäksi pitäisi vielä opetella syömään järkevin väliajoin ja järkeviä annoksia. Tänään söin päivälliseksi kuvissakin esiintyvää kinkkukiusausta. Tuon postauksen alimman kuvan annoksen lisäksi otin hieman lisää vielä. Ja niin helposti on Irinalla huono omatunto, vaikka nälkääni söinkin.

IMAG9854.jpg

Yksi ongelma on saamattomuus ruoanlaiton suhteen. En millään jaksa/pysty/halua/viitsi/keksikäätähänlisääsopiviasanoja alkaa valmistamaan ruokaa, en vaikka se olisi kuinka yksinkertaista. Helppouden ja yksinkertaisuuden tietää kyllä etukäteen ja varsinkin ruoan valmistuttua pohtii itsekseen, että mikähän siinä taas olis olevinaan niin vaikeaa. Osasyy on kyllä oma henkinen kuntoni, josta hieman kerroinkin teille kuukausi sitten, mutta sekään ei selitä ihan kaikkea. Samoin taloustilanne vaikuttaa, kun ei ole aina varaa ostaa mitä haluaisi. 

IMAG9856.jpg

Aloitan nyt näillä helpoilla ruoilla ja yritän syödä lämpimän ruoan kerran vuorokaudessa. Tänään valmistin tämän kinkkukiusauksen, seuraavaksi valmistan makaronilaatikon. Aamupalaksi syön kaurapuuroa raejuustolla ja mehukeitolla, päivällä mahdollisesti jotain välipalaa, alkuillasta päivällisen ja tarpeen vaatiessa vielä iltapalaksi jotain. Tänään söin iltapalaksi maustamatonta rahkaa, vehnäleseitä ja mehukeittoa.

IMAG9857.jpg

Monesti minua vaivaa myös ruokahaluttomuus. Sellaisina hetkinä ruoan laittaminen on entistä vaikeampaa saati se syöminen. Silloin olisi hyvä olla kaapissa jotain t o d e l l a simppeliä. Viime aikoina se simppeli on ollut klementiinit. Niillä saa pahimman tyhjästä vatsasta johtuvan vatsakivun pois. Kaurapuuro raejuustolla ja mehukeitolla toimii myös, samoin maustamaton jogurtti hunajalla ja vaikkapa banaanilla.

IMAG9859.jpg

Tavoitteena on siis oppia syömään edes tyydyttävästi päivän aikana ja sitten voi alkaa miettiä mahdollisia tiukennuksia, kenties palaamista Go Jutta Go -dieettiin ja sitä kautta vihdoin sen normaalipainon tavoittelua. Ensin siis tavoite yllämainitut yksinkertaisemmat jutut sekä näiden muutaman lyhyessä ajassa tulleen liikakilon karistaminen. Neljässä päivässä on tippunut jo 900 g ja olen tosi iloinen vaikka tiedänkin, että se on vain nestettä. 🙂

Huomasin, että olen kamppaillut saman asian kanssa – hieman kevyempänä tosin –  kutakuinkin viisi kuukautta sitten. Tuosta yläpuolella olevasta linkistä (Go Jutta Go -dieettiin) pääsee lukemaan silloisia ajatuksia, jotka eivät ihan hirveästi poikkea nykyisestä. Eroavaisuus tällä kerralla on se, että tilanne on huomattavasti pahempi kuin silloin. Silloin vielä kykenin aloittamaan dieetin. Nyt juuri minusta ei siihen olisi… ei vielä.

 

 

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *