Ei kovin hehkeä aloitus postaukselle, mutta tämä viikko on ollut h u o n o. Maanantai-iltana iski mental breakdown ja huomasin vollottavani ystävälleni puhelimessa. Homma iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen verran sain itseäni kuitenkin kasaan, että piipahdin Prismassa ja ihastuin useampaankin joulukukkaistutukseen ja tässä kuvia yksilöstä, jonka valitsin kaikkein ihanimpana.
Murattia, tulilatvaa ja muutama pieni kultainen koristepallo. Kaunis! <3
Keskiviikkona piipahdin tohtoritädillä ja siinä vasta olikin mukava ja asiansa osaava lääkäri. Ei tarvinnut monen lauseen verran tilannettani ja tuntemuksiani selitellä, kun hän löysi sekavasta höpötyksestäni ongelman ytimen. Itkuhan siinä taas pääsi, kun hän esitti kysymyksen ja varmisti ymmärtäneensä asian. Olin todella häkeltynyt, sillä en ole vielä törmännyt lääkäriin joka noin äkkiä hiffaa missä mennään ja erikoisen tästä tekee sen, että kyseessä oli akuuttiaika terveyskeskuksessa, jossa ei edes kunnollisilla vastaanottoajoilla ole aikaa tutkia, hutkia ja varsinkaan ymmärtää potilasta. Resurssit eivät vain ole kunnallisella puolella riittävät.
Vastaanottoajan lopputulema oli, että laitetaan lähete seuraavaan paikkaan ja voin olla tähän akuuttiaikalääkäriin yhteydessä, jos tarvitsee vaikkei olekaan omalääkärini ja lopuksi hän vielä halusi ehdottomasti halata minua ja toivotti jaksamista. Olen niin kiitollinen ettei sanoja ole helppoa löytää.
Ymmärsin jo alkuviikosta tilanteeni ja päätin tyhjentää kalenterin kaikesta mahdollisesta menosta ja ottaa hetken iisisti. Lopulta perjantaina oli ensimmäinen päivä, jolloin minulla ei ollut sovittuna mitään ohjelmaa. Puolilta päivin olin kuitenkin hoitanut yhden menon ja matkalla seuraavaan. Hyvin tyhjennetty viikko ja kiva perjantaivapaapäivä, eikö? 😉
Tänään lauantaina tilanne oli jo aavistuksen helpompi ja ”jouduin käymään vain hierojalla”. Olin päättänyt, että perun viikonlopun suunnitelmani ja lepään sitten edes viikonlopun (hierojaa lukuunottamatta). Noh, isäni on aika kehnossa kunnossa (lonkkavaivaa) ja torstaina kävin siivoamassa hänen kodin ja kaivamassa kirjahyllyn taakse valuneen kävelykepin, jotta liikkuminen sujuisi edes aavistuksen kivuttomammin.
Viikonlopun lepo on nyt sitten vaihtunut toisiin suunnitelmiin ja jos isäni vaan saa itsensä liikenteeseen huomenna, lähden avustamaan häntä kauppareissulle. Tarkoitus on samalla viedä hänelle testiin oma kyynärsauvani, jonka sain toissa vuonna helpottamaan toipumistani välilevynpullistumaleikkauksesta. Toisin kuin isän tällä hetkellä käytössä olevassa upeassa ”herrasmieskepissä”, kyynärsauvassa on jääpiikki, joka on todella tarpeellinen, jos tienpinnat jäätyvät.
Jos kauppareissu jää huomiselta väliin, lähden nautiskelemaan kummipoikani isosiskon Piparkakkusynttäreistä ja pääsemme taas koristelemaan pipareita. Jo kahtena vuotena ollaan näin tehty ja sepä vasta on ollutkin kivaa! <3
Jos käy niin hyvin, että pääsen piparkakkuja huomenna koristelemaan, niin vien kyynärsauvan isälleni sitten maanantaina. Kyllä hän nyt sen aikaa kotosalla pärjää herrasmieskepakollaan.
Mutta sellainen viikko on ollut täällä. Eikö ollutkin aika tehokkaasti tyhjennetty kalenteri tämän viikon menoista? 😉
Yritän nyt kuitenkin parhaani mukaan ottaa iisisti ja kuten blogini FB-sivuilla tuossa jokin hetki sitten sanoin, niin en ole ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, mutta yritän pitää silti edes hieman jotain kontaktia teihin. Sanoja voi tämän kuulumispostauksen jälkeen olla vähemmän kuin tavallisesti ja hiljaisuutta enemmän. Postausaiheita on tosi paljon ja yritän niitä pukata ilmoille aina kun voimat sallivat.
Nyt on kuitenkin yritettävä pysähtyä, levätä ja huolehtia itsestäni. Lisäksi huolehdin myös isästäni, joka on minulle kaikki kaikessa (isän tyttö olen ollut aikojen alusta asti). Siinä on nyt prioriteettini.
Te siellä ruudun takana olette kuitenkin mielessäni kaikesta huolimatta! <3
Pitäkää huolta itsestänne. Ainoa ihminen, jonka kanssa teidän on elettävä elämänne loppuun saakka olette te itse.