Loppuneet kosmetiikkatuotteet marraskuu 2013

Hipsheijaa!

Tässä tulee nyt vuoden toiseksi viimeiset loppuneet kosmetiikkatuotteet. Seuraavista loppuneista tuotteista eli joulukuun käytetyistä postaillaankin sitten ensi vuonna. 😀 Haasteen piti alun perin päättyä tämän vuoden loppuun, mutta kyllä vaan sitä ylimääräistä on sen verran vielä varastossa, että taidan jatkaa tätä vielä ensi vuodenkin.

Kuka lähtee mukaan?! Kenen kosmetiikkavarastot kaipaisivat hieman raivausta?

Marraskuussa loppui viisi tuotetta, joista yksi oli vain yhden kerran näyte ja tässä kuun vaihteessa oli useampi vielä loppumassa, mutta eivät ihan ehtineet marraskuun tilastoihin.

IMAG8800.jpg

Olen yleensä käyttänyt Vichyn hajusteellista versiota, mutta halusin kokeilla tätä hajusteetonta. En kuitenkaan innostunut, joten jatkan tutun ja turvallisen käyttöä. Myöskään tuosta Lushin hoitsikasta ei pysty sanomaan mitään, sillä näytteestä riitti vain yhdelle käyttökerralle.

IMAG8801.jpg

Natuviven suihkusaippua oli ihan miellyttävä ja jos jostain saisin ilmaiseksi lisää, käyttäisin kyllä. Ostamaan en tätä välttämättä lähtisi, niin paljon ei aiheuttanut viboja. Ihan kiva, sanoisin kuitenkin.

IMAG8802.jpg

Myös YR:n savinaamio oli aika mitäänsanomaton kokemus. Kyllähän käyttö hiuksissa aina pehmensi ja hieman selvitti tukkaa, mutta mitään supervaikutuksia en pannut merkille. Sama juttu tuotteen käyttämisessä kasvoilla. Tämä on myös sellainen tuote, jota käyttäisin varmaankin silloin tällöin, jos kaapista löytyisi, mutta en lähtisi varta vasten ostamaan.

IMG_0100.jpg

Tämä vika tuote onkin sitten mielenkiintoinen siinä mielessä, että en ole ihan täysin varma, mikä tämä on. 😀 Käsittääkseni kylpykakku, mutta epävarma olen siksi, että mukana ei tullut tuotetietoa eikä Beauty Shop Malenan sivuilla olevat kylpykakut muistuta tätä. 

Tämän tuotteen voi kuitenkin muistini mukaan tipauttaa kylpyyn tai hieroa iholle, jolloin se kosteuttaa. Itse käytin tämän kahdella käyttökerralla ja hieroin tätä vartalolle suihkun jälkeen. Ei jäänyt ihoa kiristämään, joten toimi. Ainoastaan oli hieman sotkuista puuhaa kun kakun päällä olevat laventelit alkoivat irtoilemaan ja niitä sitten oli pitkin lattioita ja vartaloa. 😀

Tällaisia tuotteita tällä kertaa. Kuukauden teemana oli selkeästi ”ihan kiva” eikä mitään huippukokemuksia syntynyt eikä luottotuotteita löytynyt. Palailemme tähän aiheeseen sitten taas kuukauden kuluttua!

Kaikki tuotteet Natuvivea ja Vichya lukuunottamatta saatu

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *