Uusi koti – sneak peek

Mulla on tarjota teille vain yksi kuva kodista nyt. Ainoa kohta kodissa, jonka saatoin kuvata. Sekään ei ole valmis, mutta parempi kuin ei mitään. 🙂

IMAG6939.jpg

Ei mitään erikoista, vain yksi nurkkaus keittiöstä, jossa ei enää ole hirmuista tavarakasaa. 😀 Edellisen asukkaan jäljiltä on nuo rinkulat liedellä, niille pitäisi tehdä jotain. Uunin lasin voisi myös pyyhkiä. Tuosta vasemmalle onkin sitten kippoa ja kuppia, jotka odottavat pesua.

Vaikka tavaroita olenkin jonkin verran saanut jo paikoilleen, yleisilme on edelleen aika samanlainen kuin blogini FB-sivuilla laittamassani kuvassa. Tiistaina tulee kaveri asentamaan rullaverhon ja sitten saan huonekalut ainakin jotenkin paikoilleen. Tänään koin suurta huojennusta, kun ilta-aurinko porotti ikkunasta sisälle sekä parvekkeelle, niin oikeasti parvekkeellani on nykyään nurkka, johon pääsee aurinkoa karkuun ja samoin sisälle paistavaa aurinkoa voi pakoilla makkarissa. Tätä luksusta ei yksiössä ollut, olen niin iloinen. Tänään en ole myöskään tarvinnut tuuletinta, vaikka se tuossa vieressä onkin. 🙂

IMAG6940_1.jpg

Tällainen auringonlasku näkyy parvekkeelta tänään, kaunista! <3

Rauhallista sunnuntai-illan jatkoa. 🙂

 

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *