Hautausmaat ovat kauniita ja levollisia. Omat ongelmat eivät siellä juuri vaivaa, mieli lepää. Eilen 30.5.2013 tuli kuluneeksi kolme vuotta nuoremman veljeni poismenosta ja kävimme viemässä haudalle kynttilät. Vanhempi veljeni nukkui pois reilu vuosi sitten hän täyttäisi vuosia huomenna. Veljeni ovat toki jo vanhempia iältään, mutta vuosia olisi voinut silti olla jäljellä vielä monia. Tässä kuvia käynnistämme Malmin hautausmaalla.
Hautuumaalla saa ihastella lukuisia erilaisia eläimiä. Näimme västäräkkejä, punatulkkuja, talitiaisia, sepelkyyhkyjä, naakkoja, rastaita ja tietenkin oravia. Mukana oli pähkinöitä, joita syötimme.
Alla olevien kuvien orava oli mielenkiintoinen ja omituinen tapaus. Se jäikin pyörimään mieleemme. Jotkut oravat ovat todella kesyjä ja tulevat ihan kädestä syömään. Silti tässä oravassa oli jotain erilaista. Rauhallisin ottein se tuli kädestä hakemaan pähkinän ja asettui sitten syömään. Hitaasti ja rauhallisesti pureskeli pähkinän, jonka jälkeen tuli pyytämään lisää nousemalla pystyyn ja jopa antamalla tassua. 😮 Tätä jatkui kymmenisen minuuttia, aivan keskellä tietä. Edes ohi ajava auto ei häirinnyt oravaa.
Naakkakin kävi pyytämässä muutaman pähkinän. Rikkoi nokallaan pähkinän pieniksi paloiksi, söi ja lähti jatkamaan matkaansa.
Omituisen oravan kaverikin kävi luonamme, edes tätä ei omituisemme hätkähtänyt vaikka usein oravat pitävätkin omista eväistään hyvää huolta ja ajavat lajitoverinsa pois apajilta.
Illalla kerroin oravasta nuoremman veljeni lasten äidille ja hän kertoi tiistaina kokeneensa samanlaisen tilanteen käydessään haudalla. Tiedä sitten oliko sama orava, mutta ulkonäöllisesti oli saman näköinen. Harmahtava tuuhea turkki, eri värinen kuin suurin osa muista oravista.
Mutta kyllähän me voimme ajatella, että kyseessä oli sama orava ja näillä yhteneväisillä kokemuksilla oli jokin syvempi merkitys. Tai sitten ei, kuka tietää… 🙂
Aurinkoista perjantaita ja toukokuun viimeistä päivää! <3