Parvekkeelle pääsy kielletty

Mainitsinkin eilisessä postauksessani ohimennen siitä, kuinka parvekkeelleni pääsy on estynyt. Ovi ei yksinkertaisesti aukea. Kahva on auki-asennossa, mutta ovi pysyy visusti kiinni. Eilen aikani nytkytin ja työntelin ovea, mutta tiukasti on kiinni. Omituista! Ovessa on kolme salpaa, jotka siis menevät karmin sisään oven ollessa kiinni. Ylhäällä, keskellä ja alhaalla. Päädyin siihen, että ylin salpanipukka on jäänyt kiinni ja jumiin vaikka sen tietenkin pitäisi auki ollessa vetäytyä oven lukkopesään.

IMAG4693.jpg

Oven saranapuoli. Saranat ovat oven ulkopuolella.

IMAG4694.jpg

Oven alaosa

IMAG4698.jpg

Ja oven toinen reuna, jossa ei siinäkään näy mitään muuta kuin oven lukko ja kahva. Irrotin kahvan ovesta, josko sillä olisin saanut jotain aikaiseksi, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Ainoastaan lukon ulkopuolinen osa lensi kaaressa parvekkeen lattialle ja jäljelle jäi kolme reikää, joista voi kurkistella parvekkeelle. 😀

IMAG4695.jpgIMAG4697.jpg

KUKKUU! 😀

IMAG4699.jpg

Siellä se toinen osa kahvasta möllöttelee. 😉

Oma villi veikkaukseni on, että tänne jo muuttaessani oven ulkopuolinen metallikarmi joka ympäröi ikkunaa oli vääntynyt ja se piti tulla korjaamaan jo lähes vuosi sitten ja nyt oven rakenteisiin on päässyt kosteutta ja koko helahoito on siksi nyt mäskänä. Oven kahva on jo jonkin aikaa temppuillut, se on ollut välillä aivan liian raskas saada käännettyä auki ja kiinni. Laitoin nämä tiedot kyllä vuositarkastuslomakkeeseen, mutta ei tässä sovi kyllä enää odotella, kun koko ovi on juntturassa. Lukkomiehetkin kävivät tänään aamupäivällä eivätkä hekään kaiken maailman vääntö- ja kääntö- ja tuuppimisyrityksistä huolimatta saaneet ovea auki. Tulevat huomenna takaisin ja voi olla, että joutuvat pyrkimään parvekkeelle ulkokautta kuukulkijan avulla. Kiva homma varmaan, sillä asun toiseksi ylimmässä kerroksessa. 😀

Eniten harmittaa, kun en pääse kastelemaan kukkiani, jotka kovasti varmaan jo ovat janoisia ja kun niistä olen hellästi huolta pitänyt. Onneksi osa tästä päivästä oli pilvinen, niin eivät koko päivää joutuneet kärsimään lähes 40 asteen kuumuudesta. Niin ja vaikka parveke on vain parveke, niin tuntuu kuin olisin oman kotini vanki kun en pääse ulos. Sitä on niin tottunut, että voi mennä iltaa istumaan parvekkeelle silloin kun mieli tekee.

Että semmoinen sunnuntai ja maanantai ollut täällä. Toivottavasti teillä on sujunut paremmin. 🙂

 

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *