Keskiviikon Hullari-tärpit

Nyt myös Hullareiden kuvaston lisäksi on julkaistu yllätystuotteet. Sieltä löysin heti muutaman mielenkiintoisen jutun, jotka tekisi kovasti mieli kotiuttaa.

516467fec98c7e2e24000099.jpg

Olen jo jonkin aikaa halunnut vaihtaa juomalasini Ikean laseista Iittalan Lempi-laseihin. Aikoinaan kävin niitä hypistelemässä ja mallailemassa, jotta tietäisin, istuvatko hyvin käteen ja ovatko tarpeeksi vankkaa tekoa. Lasit saivat hyväksyntäni ja pisteitä saavat myös pinottavuudesta. Nyt olisi hyvä mahdollisuus saada suhteellisen edullisesti lasit, kun maksavat vain 13,90 ja pakkauksessa on kaksi lasia.

516467fdc98c7ed53c000017.jpg

Kas kummaa, silmäni osuivat myös tähän JOSEPH JOSEPH Chop to Pot leikkuulautaan eikä vähiten värin takia! 😀 Olen tuota leikkuulautaa aiemminkin miettinyt, siinä on kätevä tekniikka. Hinta 9,90 on myös edullinen, kun normaalisti se maksaa Stockmannilla 23,90. Voi olla, että joudun kotiuttamaan 😀

51646800c98c7e2e2400009e.jpg

Myös kosmetiikkapuolelta löytyy kiinnostavia juttuja, mutta tarkempi syynini bongasi The Body Shopin mango-vartalovoin. P A K K O saada <3 No joo, haaveillahan saa. Rahavarat ei ihan riitä tällä kertaa, sillä olen budjetoinut valmiiksi pari Methodin tuotetta. Niin ja sitten jos päädyn tuohon leikkuulautaan…

51646802c98c7ec234000062.jpg

Yleensä Methodin pesuaineita on Hullareilla enemmän kuin mitä kuvastossa näkyy, mutta jos valikoimassa ei muuta todella must have-tuotetta ole niin mukaan lähtee kuvastossakin näkyvät lasinpesuaine ja yleispuhdistussuihke. Eettiseltä Luksukselta saamani Methodin keittiösuihke – hyväksi muuten havaittu – loppuu tällä puhdistusvauhdilla ennen kuin huomaankaan. 🙂

Jokos teillä on ostoslistat Hullareita varten valmiina? 🙂

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *