Räjähtänyt naama

Mulla on pitkään aikuisiällä ollut niin sanottuja aknekausia, että jossain vaiheessa vaan kasvot räjähtää. Tosi pahana se ei koskaan ole ollut vaikka ihotautilääkärillä olenkin vieraillut pari kertaa. Olen jopa syönyt yhden tetrasykliinikuurin aikuisiän aknen takia, vuosilukua tosin en muista. Saattoi olla 2008 tms. Sille lääkkeelle olen tosin yliherkistynyt sittemmin.
Pieniä näppyjä on silloin tällöin ollut kautta aikain, mutta tosiaan suuremmaksi ongelmaksi ei ole äitynyt. Olen siis pystynyt elämään asian kanssa. Nyt kuitenkin joulukuun alkupuolella leukaan ja suun ympärille alkoi taas ilmestyä näppyjä ja aluksi en sen kummempaa siitä ajatellut vaikka toki tilanteen noteerasin. Ajattelin, että kyse on vaan jostain naisille tyypillisestä hormonien hyrräilystä. 🙂 Viikot ovat kuluneet ja nyt tämä naama vasta räjähtänyt ja tulehtunut onkin!
Jossain kohtaa luulin, että räjähdys johtui siitä, kun meikinpuhdistukseen ja kosteutukseen käyttämäni Cocovin kylmäpuristettu neitsytkookosöljy loppui ja kasvojenpuhdistusrutiini sitä kautta muuttui. Nyt olen muutamia päiviä kuitenkin taas käyttänyt kookosöljyä, joten jos siitä johtuisi niin voisi kuvitella, että kipeiden näppyjen puhkeaminen olisi jäänyt taakse.
IMAG2145.jpg
Olen jopa joinakin päivinä turvautunut kaapistani löytyneeseen Skinoren-voiteeseen, jota saa apteekista (ainakin reseptillä) ja jota lääkäri on joskus minulle määrännyt nimenomaan akneen. Äsken tässä koneella istuessani kuitenkin havahduin siihen, että vaikka en koskettanut ihoani mitenkään, niin finnit tuntuvat silti ihollani ja ovat kipeät. Tuli pakonomainen tarve suorittaa illan kasvojenpuhdistus jo nyt ja seuraavanlaisen projektin kävi läpi.
Ensin pyörittelin pesemättömille kasvoille neitsytkookosöljyä huolellisesti, jotta meikki irtoaisi. Sitten kostutin kädet ja hieroin hieman lisää. Tämän jälkeen pyörittelin kasvojenpuhdistusaineen kasvoille normaaliin tapaan ja huuhtelin pois. Sitten kevyesti kasvoveteen kostutetulla vanulapulla kävin läpi ongelma-alueet.
IMAG1038+2.jpg
Yves Rocherin Pure System sarjan puhdistusaine

IMAG1036.jpg
Yves Rocherin Pure System sarjan kasvovesi (geelimäinen)
Lopuksi vielä suoritin aspiriinikuorinnan. Kaksi aspiriinia kämmenelle, tippa pari vettä niin että tabletit hajoavat ja sitten hieman vettä aspiriinijauheen sekaan ja sillä varovasti ihon kuorinta. Levitin tahnaa leualle ja suun ympärille ja annoin vaikuttaa hetken. Sitten tosiaan se varovainen kuorinta ja huuhtelu. Tämän jälkeen sipaisin vielä kosteutukseksi kookosöljyä poskille, otsaan ja leuan alueelle. Lähelle silmiä en pysty sitä laittamaan, sillä herkät silmäni alkavat vuotaa.
IMG_6942.JPG
Olin suunnitellut tässä tulehdustilassa laittavani sitä Skinorenia, mutta rutiineihini tottuneena unohdin. Ehkä lisää sitä sitten myöhemmin ennen nukkumaanmenoa.
adlershop.ch.jpg
Kuva: adlershop.ch
Olen vain niin tuhottoman turhautunut, siksi tämä avautuminen. Onhan tällaisessa aikuisiän aknessa ikävää, kun naama kukkii kuin teini-iässä ja se tuntuu hieman nololtakin, mutta juuri nyt eniten inhottaa kun näppyä pukkaa koko ajan lisää ja ovat kipeitäkin. Vahingossa kun osuu sormin kasvoille, niin huomaa kuinka taas on jossain kohtaa uusi patti.
Mitä haen sitten käyttämällä iholleni neitsytkookosöljyä? No se on ensinnäkin luonnonmukainen kosteuttaja, se on selvää. Meikinpuhdistuksessa tykkään siitä, että se hieman tasapainottaa veden kanssa lotraamista ja näin talvella varsinkin kun olen atoopikko ja ihoni kuivuu herkästi. Mikä onni, että iho on pintakuiva vaikka sisältä täys rasvaa. No, joka tapauksessa ihoa on rasvaisuudesta huolimatta todella tärkeä kosteuttaa, jotta ihon ei kuivu ja täten ala itse itseään kosteuttamaan… ja sehän tarkoittaa sitten sitä ikävää rasvoittumista eli finnejä lisää. Ei kiitos! Neitsytkookosöljystä löytyy paljon erilaista tietoa ja kokemusta netistä.
picture+488.jpeg
Entä aspiriinikuorinta? Miksi ihmeessä? Aspiriinissa on asetyylisalisyylihappoa, joka hillitsee tulehdusta. Lisäksi sillä on kuorivuuden osalta hyviä ominaisuuksia. Lääkärit-ohjelmassa itse asiassa lääkäri suositteli aspiriinikuorintaa niille, jotka kärsivät keratosis pilariksesta (kuten minä). Keratosis pilariksessa ihon sarveistapit ovat paksuuntuneet ja tukossa. Aspir
iinikuorinta ns. ohentaa sitä ihon sarveiskerrosta ja itselläni se tuossa taannoin kuorintaa suorittaessani nimenomaan kasvoillani ohensi ihon pintaa ja siten suurin osa otsassani ja poskissani olleista ”pikkunäpyistä”/röpelöisestä ihosta poistui ja iho tuntui selkeästi pehmeämmältä. Nyt olen siis ottanut tuon aspiriinikuorinnan takaisin, mutta hieman eri syystä.
Ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä, miten kotioloissa voisi aknea ja kipeitä finnejä hoidella. Jos siellä teistä jollain olisi kokemusta/tietoa tai ihan mitä vain, mikä voisi tässä tilanteessa auttaa! Ihotautilääkärin vastaanotto maksaa mammonaa ja kosmetologihoidot myöskin. Mielelläni menisin molempiin, mutta tässä kohtaa tosiaan tulee rahatilanne vastaan. Tietenkin, jos tilanne tästä pahenee, niin eihän se auta muu kuin kipaista terveyskeskuslääkärin vastaanotolle ja sitä kautta lähetteellä ihotautilääkärille. Se vaan on sitten niitä viimeisimpiä keinoja, sillä se touhu vie aikaa, kuten kunnallisella yleensäkin. Saa siis tarjota myös niitä ammattilaispalveluja, jos jolla kulla semmoisia on tarjota… hih! 
No joo, leikki sikseen. Tulipahan avauduttua, kiitos, että kuuntelitte. Ehkä tämä kiukku ja turhautuminen tästä pian laimenee nyt kun pääsi vähän purkamaan, toivottavasti ainakin. 😉
Mukavaa perjantai-iltaa! Täällä yritetään rentoutua ihanan Mamma Mia! -leffan parissa. 🙂
Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *