Haaste: Purkkien ja purnukoiden säilytys

Ihanainen Jenna Kotiovella-blogista haasteli minut kertomaan, missä ja miten säilytän kaiken kosmetiikkani, putelit ja purnukat.
Otin kuvat joka paikasta, missä käsittääkseni mitään kosmetiikkaan liittyvää oli ja tein sen siitä huolimatta, että oma kosmetiikkainventaarioni on ensinnäkin kesken ja toisekseen säilytyspaikat ja -systeemit ovat vielä hakusessa.
IMG_2944.JPG

IMG_2950.JPG

IMG_2952.JPG

IMG_2953.JPG
Yllä olevissa kuvissa yksi säilytystilanteeni pahimmista näyistä. Nämä pussukat majailevat tuolla alimman kuvan takana näkyvien Kassett-laatikoiden päällä telkkaritason vieressä. Mustissa meikkilaukuissa on kosmetiikkaa, jota käytän harvoin, siksi kuvissa näkyy myös likaa ja pölyä. Valkoisessa pussukassa on myös harvemmin käytettäviä pääasiassa vartalonhoitotuotteita, mutta myös tiiviimmässä käytössä oleva Eucerinin jalkavoide, jota käytän kasvoille (kyllä!).
Nuo pitäisi käydä läpi ja tavoite olisi saada kaikki jonnekin muualle säilytykseen kuin tuohon. Jonkun pienen pussukan näkyville voisinkin jättää, mutta siinä olisi sitten ehkä juuri eniten käytetty vartalorasva, kuivaharjaukseen tarkoitettu harja ja jotakin muuta.
IMG_2957.JPG

IMG_2958.JPG
Tuo valkoinen vetkoketjullinen laatikko pitää sisällään täysin sekalaista tarviketta ja tuotetta. Laatikko seilaa milloin missäkin, nyt se on lattialla sängynpäädyssä. Tavarat pitäisi tuolta laatikosta uudelleensijoittaa jonnekin ja sitten miettiä, tarvitseeko tuota laatikkoa enää mihinkään ja siten viskoa se pois tai ottaa uusiokäyttöön. Tai mitä nyt sitten keksinkin, tällä hetkellä ideat eivät juuri pääkopassa laukkaa. 🙂
IMG_2959.JPG
Tässä yllä olevassa kuvassa ei paljon selittelyn tarvetta ole, siinä on yksinkertaisesti tuotteet, joita käytän pääasiallisesti suihkussa käydessäni. Shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, kuorintavoide, höylä ja näkymättömissä takana vielä hohkakivi.
IMG_2965.JPG

IMG_2966.JPG
Lavuaarin reunalla on käsisaippua, käsivoide ja käsidesi. Lavuaarin yläpuolella puolestaan usein, yleensä päivittäin käyttämäni kasvo- ja hiustuotteet. Ja hammaslanka, jota unohdan käyttää, jos ei roiku jossain näkyvillä.
Seuraavaksi kuvia peilikaapin sisällöstä. Kunto on parempi kuin vanhassa kodissani, mutta silti muutamat tuotteet voisivat ehkä poistua tuolta ja/tai vaihtaa säilytyspaikkaa.
IMG_2967.JPG
Hiustuotteita

IMG_2968.JPG
Hammaspesutarvikkeet

IMG_2969.JPG
Sekalaista: vanupuikkoja, aspiriinia (kasvojen kuorintaan), kasvonaamio, Eau De Colognia ja kynsilakanpoistoainetta

IMG_2970.JPG
Ihonhoitoon keskittynyt hylly: aurinkotuotteita, kasvojen kuorinta-ainetta, kasvovoiteita, vartalovoiteita, neitsytkookosöljyä ja huulienkuorinta-ainetta.

IMG_2971.JPG
Tavallisia kosteuspyyhkeitä, meikinpuhdistuspyyhkeitä, Tangle Teezer (harja), hiustensuoristin, silmämeikinpuhdistusaine
Semmosta rompetta siellä. Ihan ok noin periaatteessa, mutta kuten sanoin niin pientä muutosta voisi tehdä ja hyllytkin kaipaavat pyyhkimistä. Tämä ei onneksi ole murheistani suurimpia! 🙂
Iso osa erilaisista puteleista säilyy kylpyhuoneessa sisustustikkaillani.
IMG_2973.JPG

IMG_2960.JPG
Kynsilakat Åhlensilta ostamassani säilytysrasiassa, hiuslenksut ja pinnit sun muut pienessä lasikulhossa ja siinä vieressä sitten hajuveteni.

IMG_2961.JPG
Marseille-saippua meikkisiveltimien puhdistusta varten, tuossa pilkullisessa purnukassa vanulaput ja pienessä nahkaisessa pussukassa päivittäismeikkitarvikkeeni.

IMG_2962.JPG
Mustassa pussukassa on kaikenlaista, pääasiassa ns. korkkaamatonta putelia. Näyttäisi olevan suihkusaippua, käsisaippua, itseruskettava, Monoi-kuivaöljy, kampa ja vanulappuja. Jotain muutakin, mutta en tarkemmin kuvasta näe. Vieressä on sitten Ducray-kuuriin liittyviä juttuja ja XZ-tyrniöljyhoito.

IMG_2963.JPG
Alimmalla hyllyllä on kosmetiikkalaukussa kaikenlaista sälää ja noissa parissa meikkilaukussa on jotain hammastarvikkeita ja jotain muuta mitä en muista. Sitten näyttäisi olevan sarvikuono, jalkakylpyrakeita, Korsin kellon rasia (ajattelin sille jotain uusiokäyttöä, siksi tuossa) ja hervottoman kokoinen hiuslakkapullo, joka on menossa ystävälle.. itse kun siirryin hiuslakassakin luonnonkosmetiikkaan.
Että semmoista säilytystä täällä. Tästä nyt ei varmaan ulos päin hirveästi vinkkejä lähtenyt, mutta näettepähän vähän muutakin kuin aina vain niitä yksityiskohtaisia somistelukuvia 😉 Ja onpahan sitten jotain ennen-kuvia olemassa, jos joskus keksin jotain tosi mageeta säilytyksen osalta.
Ai niin, pyykinpesuun liityvät putelit ja purnukat säilytän pyykkikaapissa olevalla ylähyllyllä. Ja muut siivoukseen liittyvät putelit sitten siivouskaapissa, joka onkin (jälleen kerran) se todellinen elefantti huoneessa.
Säilytysvinkkejä saa antaa ja myös olisi kiva nähdä ja kuulla, miten teillä kosmetiikka ja muut putelit sekä purnukat säilytellään!!
Tästä on hyvä lähteä kohti uutta vuotta, uusia tuulia ja kujeita kohti. 

Kymmenen pistettä ja papukaija-merkki jokaiselle, joka jaksoi tänne loppuun asti lukea. 😉

Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *