Cutrin Bio+ Balance Moisturizer

Hiustenlähtö-postaukseni kommenttiosiossa on tullut esille myös päänahkani kuivuus, johon olen pohtinut apukeinoja. Olin ajatellut, että käyttäisin päänahkaani neitsytkookosöljyä jonka sitten pesisin pois vaikutusajan jälkeen. Minulle kuitenkin ystävällisesti kerrottiin, että öljy tukkisi ihohuokosia siitä huolimatta, että pesisin hiukseni shampoolla tämän jälkeen. Sain vinkin, että voisin kokeilla päänahalle tarkoitettua kuorinta-ainetta ja kosteuttavaa naamiota. Ihohuokosten tukkeutuminen tietenkin jäi kummittelemaan mieleeni enkä ole sittemmin kookosöljyllä lotrannut.
Pääsin vihdoin käymään Lahdessa Kärkkäisellä (jeeeeeee!) ja koska en parabeenittömiä tuotteita hiuksille sieltä löytänyt, päädyin kuitenkin ostamaan muutamaan käsittelykertaan riittävän XZ Tyrniöljyhoidon. Tänään kun shoppailukierrokseni Lahdessa jatkui, ostin kampaamoliikkeestä pienen konsultaation avulla Cutrin Bio+ Balance Moisturizerin eli kosteuttavan tehohoidon kuivalle ja herkälle hiuspohjalle. Kuorinta päätettiin jättää nyt toistaiseksi pois, sillä jos päänahka on nyt kovin herkillä voi kuorinta itse asiassa olla kaikkea muuta kuin hyväksi. Jätetään kuorinta siis ajatushautomoon.
IMAG0976.jpg
Kyseessä on siis geelivoide, joka lupaa palauttaa hiuspohjan pehmeyden ja tasapainon ja jonka vaikutus kestää jopa 24 tuntia. Tätä on tarkoitus käyttää pesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin. 
Itselläni kun nyt kuitenkin on tuo Ducray-kuuri menossa ja iltaisin muutenkin laitan sitä Neoptide-liuosta hiuspohjaan niin tuntuu jotenkin hölmöltä ajatukselta laittaa sinne muita vaikuttavia tököttejä. Näin ollen olen suunnitellut, että saattaisin mahdollisesti käyttää tätä kosteuttajaa joko vaikuttamassa muutaman tunnin ajan ennen pesua (hiustenpesu illalla) tai sitten ihan shampoopesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin (hiustenpesu aamulla). Aamuisin tätä voisikin jo käyttää kosteuttamaan, kun Ducrayn liuos on saanut vaikuttaa yön yli ihan rauhassa. Saiko tästä nyt mitään selvää? Ja onko kellään mitään mielipidettä siitä, pitäisikö käyttää ensin tuo tyrniöljyhoito ja sitten vasta tuo Bio+ vai jättää tyrni johonkin myöhäisempään vaiheen ja pistää suoraan päänahka parantaen Bio+:lla? 😉
Kuvassa näkyvät muuten myös Lahden Robinhoodista ostamani pikkuruiset joulupallot, jotka nähdessäni tiesin heti mihin ne laitan! Joten joulupallojuttua tiedossa. 😉 Tietenkin myös köyhdyin ihan kivasti eilen siellä Kärkkäiselläkin, mutta senhän nyt arvasi eikö?! Suosittelen käyntiä kyllä Lahden Kärkkäiselle, jos ei ole aiemmin käynyt. Varsinainen paratiisi ja ihan mielettömän iso! En tiedä, ovatko kaikki Kärkkäiset yhtä isoja.
Mukavaa lauantai-iltaa kaikille, nyt tämä tyttö lähtee hissukseen Lahdesta kotiin päin. Oma koti ja iltakahvit odottelevat jo! Niin ja kaikki mun iiiiihanat ostokseni viikonlopun shoppailuilta. <3
Irina / White & Fresh - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *